Yhteishyvä
Työ Vapaa-aika

Paksu setä laulaa, show on ohi

25.12.2017

Tämä on viimeinen Kaks-Ari blogi.

Ensi viikolla tätä kirjoitusta ei enää ole. Se on siirtynyt bittiavaruuteen.

Tuntuu vähän kummalliselta. Olen pari vuotta vuodattanut ajatuksiani näihin teksteihin, ja pian niitä ei enää ole. En ole edes varma, onko minulla olemassa niistä kopio. Mahdollisesti ei ole.

Voin suhtautua tähän muutokseen kuten buddhalaiset suhtautuvat hiekkamandalaan. Työ tehdään, ja kun se on saatu valmiiksi se pyyhitään pois.

Kiitos sinulle, että olet lukenut näitä höpötyksiä. Blogin kirjoittaminen on auttanut minua jäsentämään ajatuksiani. Myös mandalan tarkoituksena on jäsentää kaaosmainen todellisuus mielekkääksi. Näin minulle kertoi Wikipedia.

Yli kahden vuoden viikottainen rupeama on myös muuttanut minua. En enää kammoa tyhjää näyttöpäätettä samalla tavalla. Tiedän, että teksti tulee valmiiksi vain sillä, että alkaa kirjoittaa jotain.

Muutos tapahtuu ainoastaan, jos tekee jotain eri tavalla.

Alkaa uusi vuosi. Se on uusi alku. Teen jotain eri tavalla.

Uuden vuoden kunniaksi on tapana tehdä lupauksia. Minä en ole kovin hyvä lupauksissa. Suuret elämää koskevat isot päätökset vaativat vähän enemmän kuin pelkän päätöksen tekemisen. Siksi en ole näitä suuria päätöksiä halunnut tehdä. Epäonnistumisen mahdollisuus on liian suuri.

Alkusyksystä sovimme vaimon kanssa, että tarkkailemme hieman syömistämme. Olemmekin olleet hyvin tarkkoja siitä, että pizzaa on ollut säännöllisesti iltapalana.

Päätimme myös tehdä reippaita kävelylenkkejä työpäivän jälkeen. Viime viikonvaihteena töistä tultuani poistuin kodistamme ulos seuraavan kerran maanantaiaamuna matkalla töihin. Se niistä reippailuista.

Tällaiset periaatteelliset päätökset eivät siis ole minua varten.

Joitain vuosia sitten tein itselleni sopivan kokoisen uuden vuoden lupauksen.

Lumeen pissaaminen on miehen elämän kohokohtia. Taiteellinen vapaus on suuri, ja usein lumeen pissatessa myös tarve ilmaisuun on lisääntynyt. Jännästi ne ovat toisiinsa liittyviä asioita.

Minä kuitenkin tein päätöksen. Tästä eteenpäin pissaan lumeen ainoastaan  pienen ja siistin reiän, enkä kirjoita luovaa tekstiä pissalla.

Olen pysynyt päätöksessäni. Se oli hyvä lupaus.

Toivotan Sinulle hyvää alkavaa vuotta 2018. Olkoon se täynnä mukavia yllätyksiä, uusia ihmisiä ja hyvää mieltä. Sopivan kokoisia päätöksiä.

Pian on taas kesä.

Ps. red deer sleeping tekee maagista musiikkia. Tutustu!

 

Ruoka Vapaa-aika

Jouluperinteet paketissa

21.12.2017

”Onpa hieno ryijy!”

Ystäväni katsoo olohuoneemme seinällä riippuvaa ryijyä.

Minä vastaan repliikillä, jota en ollut ajatellut koskaan sanovani: ”Se on meidän jouluryijymme.”

Jouluryijy! Mikä helvetti on jouluryijy?

Se on tekstiilityö, joka roikkuu olohuoneemme seinällä marraskuun lopusta tammikuun alkuun. Sitten se rullataan odottamaan seuraavaa joulua.

Joulun perusideahan on kaiken säilyttäminen ennallaan. Kaipaan, ja aika moni muukin, jouluuni perinteitä. Sitä että jouluna asiat tapahtuvat selkeällä, ennustettavalla kaavalla vuodesta toiseen.
Jouluryijy on sellainen.

Jouluperinteiden ei tarvitse olla mitään ihmeellisiä. Missään tapauksessa niiden ei tarvitse olla hankalia.

Kun muutaman jutun tekee vuosi toisensa perään joka joulu samalla tavalla, tekeminen on muuttunut perinteeksi. Helppoa.

Jouluun ei kuitenkaan kannata hankkia perinnettä, joita ei sinne halua. Siksi huonot ja toimimattomat perinteet voi poistaa.

Pitää tehdä valintoja.

Joulun viettäminen mökillä ei tänä vuonna onnistunut. Se vähän harmittaa, sillä pidän siitä. Mökillä ei ole aikatauluja. Siellä on pimeää. Asiat täytyy pitää yksinkertaisina.

No, asiat voi pitää yksinkertaisina myös kotona. Kuusi on hankittu, koska sellainen pitää minun joulussani olla. Kuusi on pieni, ja toivon sen säilyvän hengissä kevääseen asti.

Ruoka hoidetaan nyyttärimeiningillä, hyvin yksinkertaisesti. Tai no, äitini hoitaa ruokajutut. Eikä hän hoida niitä yhtään yksinkertaisesti, vaan luvassa on kattaus kaikkia mahdollisia jouluherkkuja. Minä teen puuron joulurauhaa ennen, tortut joulurauhaksi, illaksi punajuurisalaattia ja täytekakun. Tässä kohtaa voi jo hymyillä, sillä täytekakku ja yksinkertainen eivät kuulu samaan lauseeseen.

Olen myös vaihtanut kivet saunan kiukaaseen. Juu, mopo keulii.

Älä tee niin kuin minä teen, vaan niin kuin minä sanon. Sehän on opettajan motto.

Toisaalta, yksi asia on hoidettu yksinkertaisesti.

Vanhoilla päivillään vaarini alkoi yksinkertaistaa ruokavalioaan. Hän totesi, ettei juuri mikään maistunut miltään. Selvää on, ettei ilman makuaistia ole maittinkiakaan.

Mutta muutama ruokalaji säilyi hänen suosikkeinaan – joululaatikot!

Ehkä hän ei niitäkään oikein maistanut, mutta joululaatikot edustivat hänelle jotain sellaista selkeää makua, että sen saattoi muistaa, vaikka ei enää maistanutkaan. Vaari söi pakastettuja joululaatikoita jonnekin loppukevääseen asti.

Minä puolestani olen siirtynyt ikään, jossa alan ymmärtää hänen makumieltymystään. Joulun makumuistojen ykkösijalla ovat peruna-, lanttu- ja porkkanalaatikko. Järjestys muuttuu hitaassa tahdissa. Peruna on taas ohittamassa lantun.

Lisäksi olen sitä mieltä, että joululaatikot kannattaa ostaa valmiina kaupasta. Valmislaatikossa on kaikki kohdallaan – maku, koostumus, helppous ja hinta. Bravo!

Hyvää joulua!

PS. Yhden sortin perinne taitaa olla myös näiden joulublogien kirjoittaminen. Viimevuotinen on aika lailla samanlainen. Mutta nyt on se Aino Venna.

Koti

Roolipeliä

17.12.2017

Olemme eläneet puolisoni kanssa ilman lapsia lähes vuoden.

Suhteet lapsiin ovat hiljalleen normalisoituneet. Enkä minä suhtaudu tähän muutokseen enää niin suurella tunteella. Vaimon kanssa olemme oppineet taas elämään kahden aikuisen elämää. Ero lapsiperhe-elämään on yllättävän suuri.

Olen tämän vuoden aikana miettinyt millainen kasvattaja olen ollut omille lapsilleni ja millainen ammattikasvattaja, opettaja olen. Ero on suuri.

Jo aloittaessani erityisopettajaopinnot mietin miten erinomainen asia on, että omat lapseni olivat jo ohittaneet peruskouluiän. En sen takia vertaa oppilaitani omiin lapsiini.

Tästä tilanteesta eivät ole hyötyneet omat lapseni. He ja puolisoni ovat kertoneet minulle millainen isä olen.

Hieman nolona minun on myönnettävä, että isänä olen armottomampi kuin mitä olen opettajana. Olen isänä kärsimätön. Vaativa. Joskus etäinen ja sulkeutunut.

Töissä osaan olla ammatillinen ja rauhallinen. Isänä minulla ei moisia taitoja ole. Isänä haluaisin asioiden olevan välittömästi kunnossa. Omien lasteni pitäisi aina tehdä vain hyviä valintoja ja päätöksiä.

Mistä ihmeestä se johtuu?

Tiedänhän minä vastauksen. Omat lapset ovat niin läheisiä, että heidän mahdolliset epäonnistumisensa tuntuisivat minusta omilta epäonnistumisilta. Kolhut heidän elämässään aiheuttavat minulle huolta.

Opettajana osaan ottaa etäisyyttä. Suhtaudun ongelmiin sellaisina kuin ne ovat. Ongelmiin on olemassa ratkaisuja. Joskus ongelman ratkaiseminen vie pitkän ajan. Opettajana minulla on aikaa.

Ottamalla etäisyyttä voin antaa myös itsestäni helpommin lähestyttävän puolen. Jättää ikään kuin osan itsestäni näyttämättä.

Omien lasten kanssa se on mahdotonta. He tietävät minun heikkouteni paremmin kuin mitä itse tiedän.

Omilta lapsiltani vaadin aktiivisuutta ja tehokuutta. Opettajana olen armollinen. Oppilaitteni ei todellakaan tarvitse olla täydellisiä, enhän minäkään ole.

Minun on siis hiljalleen muututtava isänä. Lapseni tarvitsevat minua nyt vähemmän kuin ennen, mutta silti he tarvitsevat minua vielä pitkään.

Siirrän opettajataitoja isätaidoiksi. Opettelen uuden roolin.

En usko, että se tulee sujumaan kovin näppärästi.

Musiikki Vapaa-aika

Suomeksi i Sverige

10.12.2017

”Han vet dom alla.”
Naapuripöydän nuorisolaiset ovat liimanneet katseensa minuun, kun nautinnollisesti huulisynkkaan 80-luvun hittien tahdissa.

Tukholma on taas kerran päässyt yllättämään. Kapakan musiikkivalinnat osuvat nappiin, ja minä iloitsen ystävieni seurassa.

Mutta niin iloitsevat naapurimmekin, noin 25-vuotiaat ruotsalaiset, jotka myös valitsevat ravintolassa soivan musiikin puhelimellaan.

Yks kaks keskustelemme ruotsiksi musiikista naapuripöydän nuorten kanssa. Heitä ei kiusaa tippaakaan, että olemme vanhoja, eikä meillä kaikki sanojen taivutukset mene kohdilleen. He ovat kohdanneet musafriikin ja iloitsevat siitä.

Musiikkivalinnat muuttuvat yhä villimiksi. Eläkeläisten Humppaa tai kuole soitetaan meidän suomalaisten kunniaksi. Kun puhe muuttuu liian nopeaksi, tapahtuu Tukholman ihme – naapuripöydässä ruvetaan puhumaan suomea. Tai ainakin yritetään puhua.

Toistan – Tukholmassa puhutaan vapaaehtoisesti suomea!

Eikä tämä ole ensimmäinen kerta.

Edellisellä matkallamme meille puhuttiin suomea niin hipsteripizzeriassa, surfkapakassa kuin ihan tavallisessa olutkuppilassakin. Joka kerta meille todettiin ilahtuneina ruotsiksi, että tehän puhutte suomea. Sitten meille puhuttiin suomea.

Ei ole Tukholma totisesti entisensä. Vielä kymmenkunta vuotta sitten en suostunut puhumaan siellä huonoa ruotsiani. Vaihdoin aina englanniksi. Tuntui, että suomalaisena jouduin häpeämään niin kielitaitoani kuin itseänikin.

Mutta nyt jotain tuntuu tapahtuneen. Suomalaisuuteen suhtaudutaan Tukholmassa jotenkin innostuneesti. Ei haittaa, vaikka puhuisit ruotsia huonosti. Sinua yritetään ymmärtää.

Ehkä Suomi ja sen kieli ovat jotenkin myötätuulessa. Ruotsalaiset tuntuvat olevan kiinnostuneempia itänaapureistaan kuin aikaisemmin. Ehkä Ruotsissa on tajuttu, ettei heidänkään kansakuntansa ole niin niin suuri, että se pärjäisi suuressa maailmassa ilman vähän erikoislaatuista naapuriaan.

Olemme lopulta monessa mielessä hyvin samanlaisia. Meillä on satoja vuosia yhteistä historiaa. Samaan tulokseen on myös päätynyt Finlandia-palkinnon voittanut Juha Hurme.

”Opetelkaa ruotsia, juntit, maailmankuvanne avautuu kummasti”, Hurme päätti kiitospuheensa.

Kyllä vain, myös tällä junttiruotsilla voi kommunikoida. Olen sitä nyt muutaman kerran kokeillut. On ollut jättekivaa! Jag ska fortsätta det.

PS. Alison Moyet oli fantastinen livenä. Jos ikinä saat mahdollisuuden nähdä ja kuunnella häntä konsertissa, suosittelen sen tekemään. Kiertuepäiväkirjansa mukaan myös Moyet oli tyytyväinen yleisöönsä.

Koti Vapaa-aika

Joulun sävelet

3.12.2017

Vaimo vaati, että kerron itsestäni avoimesti. Millainen olen, ja mistä pidän.

Kröhöm… No, minä olen jouluihminen.

Pidän joulutortuista, piparkakuista, laatikoista ja rosollista. Pidän tuikkivista valoista. Joulukuusi on ehdottoman tärkeä. En halua siihen oikeita kynttilöitä, sillä kynttilävalosarjan valossa lukeminen on verraton kokemus.

Erityisesti pidän joulumusiikista.

Kirjoitin tästä aiheesta jo vuosi sitten. En siinä kuitenkaan tullut kertoneeksi, mitkä joululevyt ovat ehdottomia suosikkejani.

Kas tässä, joulun jokaiseen fiilikseen:

3 x Vähän jalka vipeltää

Näillä joulutunnelmani syttyy varmasti. Retroa, ehdottoman rentoa ja hyväntuulista.

 A Charlie Brown Christmas – Vince Guaraldi
A Christmas Gift for You – Phil Spector
A Motown Christmas – Eri esittäjiä: Jackson 5, Stevie Wonder, Diana Ross, The Temptations

3 x Soihdut sammuu ja punaviini maittaa

Pikkujouluaikaan tapaan paljon ystäviä. Kun punkkupullo on tyhjä ja olo on rento, musiikin täytyy olla letkeää.

Personal Christmas Collection – Doris Day
Christmas with Dino – Dean Martin
The Christmas Collection – Frank Sinatra

3 x Kotimainen jouluhittikimara, kiitos

Näissä on varmaan vanhempieni lapsuus, minun lapsuuteni ja lasteni lapsuus. Helppo laulaa mukana.

Soiva joulukalenteri – Eri esittäjiä: Laila Kinnunen, Vieno Kekkonen, Irwin Goodman, Brita Koivunen
Soiva joulumaa – Eri esittäjiä: Katri Helena, Taiska, Markku Aro, Vicky, Danny ja Armi
Elämäni paras joulu, 34 ihaninta joululaulua – Eri esittäjiä: Neljä Ruusua, Leevi and the Leavings, Hassisen Kone, Juice Leskinen, Hector

3 x 80-luvun poppari tekee joulun

1980-luku on turvavuosikymmeneni. SIlloin tehtiin kunnollista popmusiikkia. No, sen ajan tähdet ovat tehneet ihan rapsakoita joululevyjä.

 A Christmas Cornucopia – Annie Lennox
Wilde Winter Songbook – Kim Wilde
Kylie Christmas – Kylie Minogue

3 x Öhöm, kuuntelen vain talvimusiikkia

Kulkusten kilinä käy lopulta hermoille. Silloin kuuntelen musiikkia, joka on tehty talvea varteen. Kyllä se joulumusiikista käy.

 Tinsel and Lights – Tracey Thorn
50 Words for Snow – Kate Bush
If on a Winter’s Night – Sting

Kas, olin jo tehnyt valmiin Spotify-soittolistan. Sillä pääset alkuun.

Kun joulu on ohi, päivät pitenevät ja menemme kevättä kohti. Sitä ennen reippaasti glögiä, kynttilän valoa ja jouluherkkuja.

Ruoka Vapaa-aika

Ruokaketjun yläpää

26.11.2017

Istun saunan ylälauteella ja tuijotan ikkunasta ulos. Pimeän pihan toisella puolella oleva näky on pysäyttävä. Konkreettinen, täydellinen. Siinä on mukana kauhua, ja toisaalta äärimmäistä kauneutta. Ruokaa. Talvivarasto.

Vaikka en juurikaan syö lihaa, lahtivajassa roikkuva hirven vasa on minulle ruokaa.

Uskon, että jokaiselle lihaa syövälle aikuiselle tekisi hyvää tutustua siihen, miten elävä eläin muuttuu ruoaksi. Jos syö lihaa, pitää hyväksyä tapaaminen ja kuolema. Liha ei synny tasaiseksi jauhettuna elintarvikkeena, joka myydään steriilissä 400 gramman pakkauksessa.

Liha on ollut elävä olento. Se on tapettu ja sitten käsitelty oikein, jotta sen voi syödä. Se oikeastaan oli syy, miksi aikoinaan aloitin metsästysharrastuksen. Halusin ymmärtää tämän kokonaisuuden.

En ole kummoinen metsästäjä. Viime syksynä ammuin pajun.

Tänä syksynä en ole ennättänyt metsään kuin kerran. Enkä silläkään kerralla päässyt ampumaan. Hirvi tuli naapuripassiin, ja siellä ollut valpas metsästäjä ampui. Minä kuulin ainostaan laukausten äänen.

Sitä ennen olin ollut tutussa zen-tilassa. Olin tuijotellut hiljaiseen metsään ja ollut uskomattoman kyllästynyt.

Hirvi ammutaan vain, jos metsästäjä voi olla hyvin varma osumasta. Yleensä tarkoituksena on ampua osuma keuhkoon. Siihen hirvi kuolee nopeasti ja varmasti.

Laukauksen jälkeen meillä oli iso kasa lämmintä lihaa lumisessa metsässä.

Sisälmykset pois, hirvi tien varteen ja siitä peräkärryllä lahtivajalle. Sydän ja maksa otettiin talteen.

Illalla vasa nyljettiin huolellisesti niin, ettei sen lihaan tarttunut karvoja. Pää irroitettiin ja kieli otettiin syötäväksi.

Seuraavana aamuna hirvi paloiteltiin. Tai sitä mitenkään passiivissa paloiteltu. Paloittelin sen yhdessä ystäväni kanssa. Hirven liha pitää käsitellä mahdollisimman huolellisesti. En halua lihan joukkoon karvoja tai luun siruja.

Kun pääsen paloittelemaan hirveä suhteellisen harvoin, ei tekniikka ole kehittynyt täydelliseksi. Kolmessa tunnissa me kuitenkin saimme sen siististi paloiteltua.

Kahdeksan metsästysporukkamme jäsentä sai mukavan pussillisen lihaa. Nyt lihan pitää antaa mureutua kylmässä noin viikon ajan.

Olen oppinut metsästysharrastuksen myötä suhtautumaan hirviin hyvin kunnioittavasti. Hirvi tietää, miten se metsästäjiä välttelee. Se liikkuu metsässä uskomattoman nopeasti. Metsä on sen ympäristö. Vaikka ruokaketjun yläpäässä olen minä, metsässä hirvi on kuningas. Siksi kuollutta hirveä pitää kohdella kunnioituksella.

PS. En muuten jauha hirvenlihaa jauhelihaksi. Uskon, että riistaruoan paras ystävä on painekattila. Sillä saa tehtyä täydellisen meheviä pataruokia sitkeämmistäkin ruohon osista.

Työ

Erityisen tavallinen erityisopen päivä

17.11.2017

Uusi työ on ollut melkoista matalalentoa. Olen innoissani. Tässä hommassa riittää opittavaa. Tällä viikolla minulla oli esimerkiksi tällainen päivä.

8.00 Ennen koulun alkua oppilaan huoltaja soittaa ja kertoo, ettei oppilas ole tulossa opiskelemaan, sillä hän nukkuu aamulla. Sovin että tapaamme myöhemmin samalla viikolla.

9.00 Tapaan toisen oppilaan sovitusti kirjaston ulkopuolella. Työskentelemme tiiviisti puolentoista tunnin ajan. Oppilas ei tuona aikana ehdi vaipumaan ajatuksiinsa, sillä minä prässään ja innostan häntä parhaani mukaan. Taitava nuori ihminen!

Tunnin aikana yhdeltä oppilaaltani tulee viesti, että hän on tulossa koululle, ja häntä pitäisi tulla vastaan. Oppilaani on koulukammoinen eikä yksin pysty tulemaan koulurakennukseen sisälle. En ehdi ajoissa reagoida, mutta oppilas on kuin onkin päätynyt koulun sisäpuolelle  ja opiskelun pariin. Hieno juttu!

Varaan tunnin lopuksi työskentelyyn sopivan tilan kirjastosta ensi viikon tapaamisten ajaksi.

Olen aamuyöllä saanut työpuhelimeeni viestin, ettei yhdellä oppilaallani ole oppikirjaa. Olen nyt yhteydessä kyseisen koulun opettajaan ja pyydän häneltä kirjan. Sovin noutavani kirjan tästä toisesta koulusta iltapäivällä, kun ajan koulun ohi.

10.45 Ajan ykköskouluuni. Siellä tapaan oman oppilaani luokassa, jossa kollegani opettaa. Oma oppilaani on tutustumassa, jos hän tässä luokassa pystyisi työskentelemään.
Samalla keskustelen luokan muiden oppilaiden kanssa. Yhden kanssa vaihdamme kielen englantiin, sillä siinä samalla hän voi näyttää osaamistaan. Ja todella näyttääkin. Monet yläkouluikäiset oppilaat puhuvat todella hyvää englantia. Paljon parempaa kuin minä puhun.

Nykyisen peruskoulun idea on, että oppilas näyttää osaamisensa. Jos ei vielä osaa, harjoittelee vähän ja näyttää osaamisensa sitten. Myös omat kokemukset ja ajatukset oppimisesta ovat tärkeitä. Ikävä kyllä suuri osa oppilaista ei vielä ole tajunnut sitä, ettei harjoituksia tehdä opettajaa varten. Harjoituksia tehdään, jotta opittaisiin.

11.00 Käyn syömässä ja tapaan vilaukselta rehtorin. Kilometrikorvausten hakeminen on mutkikkaiden käyttäjätunnusten takia kesken. Minulla on satoja kilometrejä työmatkoja ajettuna, mutta uskon järjestelmään. Kyllä tämäkin asia ajan kanssa hoituu.

11.30 Naputtelen suunnitelman seuraavan viikon oppilastapaamisista. Kalenterissa onkin jo aika lailla merkintöjä erilaisista verkostotapaamisista. Lähetän oppilailleni sähköisiä kutsuja tulla tapaamaan minua.

11.45 Ajan oppilaan luo, joka opiskelee kotona. Hyvä puolitoistatuntinen rupeama, jonka aikana hän tekee englannin kokeen, ja me yhdessä pureudumme Yhdysvaltain sisällissotaan. Googlen Classroom toimii meillä oppimisympäristönä aika kivasti, vaikka käytämme myös oppikirjoja.

13.30 Oppitunnin jälkeen ajan hakemaan toiselta koululta sen yhden oppilaan kirjan. Samalla tapaan tämän koulun opon ja päivitän pikaisesti hänen kanssaan muutaman oppilaan opiskelutilanteen. Yhteistyön täytyy olla mutkatonta, jotta oppilaiden opetusjärjestelyt saadaan hoidettua mahdollisimman hyvin. Minun oppilaani ovat niitä, jotka eivät jostain syystä kouluun päädy lainkaan.

13.50  Ajan ensimmäistä kertaa tapaamaan kotiopetuksessa olevia lapsia. Vaikka Suomessa ei ole koulunkäyntipakkoa, oppivelvollisuus on, ja kunnan täytyy seurata oppimisen edistymistä. Olenkin ns. tutkiva opettaja. Oloni on kuin Sherlock Holmesilla. Tosin ilman huippuälykkyyttä. Ehkä Frank Drebin?

14.00 Käymme mukavan pedagogisen keskustelun keittiön pöydän ääressä. Ehdimme keskustella lähes kaikista oppiaineista. Kannustan lapsia opiskelemaan ja muistutan huoltajalle, että hän pitää huolta kaikkien oppiaineiden etenemisestä. Tapaamme keväällä uudelleen muutaman kerran.

15.10 Ajan takaisin varsinaiseen työpisteeni opettajien yhteissuunnitteluajan mukaiseen tapaamiseen. Kuulen ajatuksia koulun valinnaiskurssien järjestämisestä.

Klo 16.05 Lähden ajamaan kotiin. Muutamia viestejä pitää vielä lähettää huoltajille ja oppilaille. Mielestäni on paikallaan, että nämä yläkouluikäiset osallistuvat itseään koskevien päätösten tekemiseen ja siinä samalla oppivat kantamaan oman vastuunsa asioiden hoitamisesta.

Aika tavallinen päivä nykyisessä työssäni. Opettamista päivään osui aika vähän. Autolla ajamista hirmuisen paljon. Monta palloa oli ilmassa, päässä monta muistettavaa asiaa. Liian vähän oli aikaa olla oppilaiden kanssa. Se jäi vähän ärsyttämään.

Oppilaani ovat pääsääntöisesti nuoria, jotka eivät jostain syystä voi tai halua käydä opiskelemassa koulurakennuksessa. Arvostan työnantajaani, koska se on halukas etsimään jonkinlaisen vastauksen tähän ongelmaan.
Ratkaisu en tietenkään ole yksin minä, vaikka teen parhaani. Onneksi kanssani tekee yhteistyötä monet muuta tahot: aineenopettajat, opot, rehtorit, psykologit, kuraattorit, terveydenhoitajat, lääkärit ja muut hoitavat tahot. Heillä kaikilla olen nähnyt ammattimaista ja rehellistä kiinnostusta auttaa nuoria.

Tapaan monia oppilaitani kirjastojen tiloissa. Kirjastojärjestelmä Suomessa on fantastinen! Saamme kirjastossa tilan käyttöömme, jossa voimme rauhassa opiskella. Samalla oppilaani ovat kuitenkin tulleet pois kodeistaan, ja osallistuvat yhteiskunnan toimintaan. He tapaavat muita ihmisiä.

Päivä ei ollut mitenkään erikoisen pitkä. En väitä olevani työn raskaan raataja. Intensiivinen läsnäolo jokaisessa hetkessä vaatii kuitenkin keskittymistä.  Tämänkin päivän päätteeksi otin pikku torkut tatamilla. Onnellisena.

Koti Vapaa-aika

Surkea syksy

12.11.2017

Kyyneleet valuvat pitkin poskiani. Nyt jokainen aamu alkaa näin.

En ole surullinen, enkä itkeskele.

Kirkasvalolamppu häikäisee silmäni. Vajaa puoli tuntia lehteä lukien auttaa aivojani tajuamaan, että uusi päivä on alkanut. Oikeastaan se ei ole lukemista, sillä kirkasvalolampun valossa lukeminen on lähinnä kyyneleiden pyyhkimistä.

En tiedä kumpi on pahempi – marras- vai tammikuu. Todennäköisesti marraskuu.

Kesästä ei ole enää jäljellä hajuakaan. Ulkona on pysyvästi harmaata tai pimeä. Aina märkää.

Miten tämän taas kestää?
Minulla on suunnitelma.

1. Tarpeeksi yöunta. Minulla se tarkoittaa sitä, että pää on tyynyssä viimeistään kello yksitoista. Ei minuuttiakaan yli. Talven yli nukkuminen on ihan varteenotettava vaihtoehto.

2. Paljon saunaa. Lämpimässä kyhnöttäminen helpottaa, eikä sää tunnu lauteille asti.

3. Talvivarastot. Ne olenkin jo kerännyt. Vyötärölle. Uskottelen itselleni, että jatkuva mupeltaminen lisää mielihyvää. Aion jatkaa tällä menetelmällä kevääseen asti. Joka viikonloppu ystäviä, ruokaa ja juomaa.

4. Jooga. Surkea sää ja pimeys unohtuu, kun päässä ei ole ajatuksen ajatusta.

Lisäksi keski-ikäisen elämässä on yksi hyvä asia. Se on aika. Viikossa tuntuu olevan vain kaksi päivää, maanantai ja perjantai. Helmikuun loppu ja kevät ovat tällä matematiikalla noin kuukauden kuluttua.

Vapaa-aika

Nenän ja suun välissä

5.11.2017

Niin siinä taas kävi, että homma lipesi käsistä.

Tämä partajuttu. Tai oikeastaan nämä viikset.

Oppilaani kysyi minulta, eivätkö viikset päädy suuhun, kun syön. Päätyvät. Se on yököttävää. Olen ollut aina sitä mieltä.

Siksi tuon oppilaan kommentin olisi pitänyt johdattaa minut saksien luo. Mutta tässä on nyt liian herkullinen tilanne meneillään.

Näillä viiksillä voi nimittäin pelleillä.

Nuorena miehenä pelleilin hiuksilla. Ylioppilasjuhlissa hiusteni väri oli kirkuvan punainen. Maisterin tutkinnon kunniaksi värjäsin hiukseni sinisiksi. Oranssit ne ovat tietenkin olleet monta kertaa.

Esimerkiksi luokkaretkellä Leningradissa 80-luvun lopussa. Tuolloin ystäväni kertoivat ilahtuneena, että ei haitannut jos vähän eksyi muista. ”Sit kävelee vaan siihen suuntaan, minne kaikki tuijottavat. Sä oot aina siellä.” Oranssi puska keräsi Neuvostoliitossa katseet.

Toisaalta muistan myös sen kerran, kun päätin hennata hiukseni mustiksi. Lopputulos oli  harmaanvihreän kukertava. Pääni muistutti sammalmätästä. Ei jatkoon.

Parturissa en ole käynyt 80-luvun lopun jälkeen. Paitsi kerran – silloin otin permanenttikiharat. Blondin käkkärän nähtyään puolisoni lauloi Maijan karitsaa pari viikkoa.

Kiharoista olisin halunnut rastat. Niitä en saanut. Sen sijaan väänsin vastaavat metallilangasta. Koska nämä metallirastat piti saada tiukasti päähän kiinni, tein venelakalla hiuksistani kivikovia sarvia. Niissä metallirastat pysyivät.

Armeijassa minulle huomautettiin silloisesta hiusmallistani: ”Malmberg, tuo tukka lähtee loman aikana.” Kun palasin ja otsatupsu oli edelleen paikallaan, luutnantti totesi kuivakkaasti: ”No, lyheni se sentään.” Hiusmallini oli ohjesäännön mukainen, vaikka hölmön näköinen olikin.

Vanhemmiten olen kesyyntynyt. Olen muuttunut tylsemmäksi. Keski-ikäisenä en ole hiusvärien kanssa pelleillyt, mutta viikset voin nyt kiertää kiharalle.

Yritän tässä sanoa, ettei omaa ulkonäköään kannata ottaa ihan niin vakavasti. Ylipäätään itseään ei kannata ottaa kovin vakavasti.

Salvador Dali -efekti on lystikäs. Olen jo huomannut, että katseet pysähtyvät. Viikset pysyvät.

PS. Marraskuu on useamman vuoden ollut Movember-kampanjan kuukausi, jossa kuukauden ajan kasvatetaan viiksiä eturauhassyöpään liittyvän tietoisuuden lisäämiseksi. Movember on rekisteröity tavaramerkki, eikä kampanja ole tänä vuonna löytänyt yhteistyökumppania Suomesta. Kampanja on saanut osakseen kritiikkiä siitä, mihin sillä kerätyt rahat oikeastaan menevät. Jos haluat tukea suomalaista syöpätutkimusta, voit tehdä lahjoituksen esimerkiksi Syöpäsäätiölle.

Työ

Man machine

29.10.2017

Poskeni hehkuvat innosta. ”Kato, täältähän tämä löytyy!”

Olen innostunut. Ilokseni myös oppilaani vaikuttaa kiinnostuneelta.

Aina ei ole näin.

Opettamisessa iso osa on innostumista. Kun opettaja tietää asiastaan hän voi antaa oppilailleen jotain oppikirjoja, kirjoja, videoita tai nettiä enemmän. Opettaja voi antaa perustellun näkemyksen, ja kannustaa oppilaita haastamaan opettajan näkemyksen.

Voi syntyä keskustelua. Vuorovaikutusta.

Siihen opettaminen perustuu – vuorovaikutukseen. Ilman vuorovaikutusta jokainen voisi itsekseen hakea tarvittavan tiedon.

Tällä viikolla muistin taas tämän perusjutun. Opettaminen on nimenomaan vuorovaikutusta. Siihen tarvitaan kaksi tai useampi ihminen. Opettaminen ei ole tiedon tai taidon siirtämistä. Opettaminen on asioiden ihmettelemistä, tutkimista, vaihtoehtojen etsimistä ja löytämistä. Yhdessä.

Siihen tarvitaan myös se oppilas.

Se unohtuu minultakin, ärsyttävän usein. En opeta yksin, vaan yhdessä oppilaitteni kanssa.

Toisaalta kokonaisuuteen liittyy myös oppilaan osuus. Välillä oppilaat eivät muista, että heitä opettaa ihminen. Ihminen, jolla on on hyviä ja huonoja päiviä. Ihminen, jolla on tunteita.

Oppilaat eivät usein tunnu tajuavan, miten suuri vaikutus heillä on opettajiinsa. Innostunut oppilas siirtää minut opettajana uudelle tasolle. Silloin en suorita työtäni, vaan tempaudun mukaan.

Vuosia sitten jouduin kertomaan oppilailleni, että en koulupäivän päätteksi kytke itseni luokan kaapissa oleviin piuhoihin ja ala suunnitella seuraavaa koulupäivää. Että minullakin on elämä. Sellainen elämä, johon oppilaat eivät mitenkään liity.

Koulupäivien aikana oppilaat kuitenkin ovat työni ydin. Jos he hoitavat oman osuutensa hyvin, minä hoidan omani entistä paremmin.

Opettajan ammattitaitoon kuuluu tietysti lisätä oppilaiden innostumista. Olipa oma fiilis mikä hyvänsä, oppilaita pitäisi kannustaa eteenpäin. Aina se ei onnistu, mutta joskus innostunut opettaja saa palautteena innostuneita oppilaita. Silloin ollaan opettamisen ytimessä.

Kiitos tästä viikosta oppilaani. Olin innostunut. En tehnyt töitä koneena.

PS. Blogin otsikko viitaa Kraftwerkin hienoon levyyn ja sen nimikappaleeseen.