Yhteishyvä
Monthly Archives

marraskuu 2015

Vapaa-aika

Pari ajatusta joogasta

25.11.2015

Siinä se rölli roikkuu. Suoraan kasvojeni yläpuolella. Jalat kurottavat ylöspäin, eikä niskassa tunnu painetta. Niska-hartiaseisonta sujuu aika mukavasti, uskoisin.

Keski-ikäisenä miehenä joogassa on mahdollista päästä tutustumaan omaan kehoon uudella tavalla. Esimerkiksi niska-hartiaseisonta tuo kiusallisen selvästi esille, että painoa on kertynyt.

Nuorempana keho totteli minua kiltisti. En tosin koskaan ole ollut urheilija, en pelannut joukkuelajeja, en harrastanut yleisurheilua.
En ollut missään erityisen hyvä, ja kouluaikojen jälkeen liikunta väheni minimiin. No seurauksen siitä tietää. Päädyin rapakuntoon. Olkoonkin, etten sitä itselleni tunnustanut. Tietenkään.

Siinä se rölli sitten roikkuu.

IMG_0451

Onneksi puolisoni teki päätöksen parisuhdetta lujittavasta harrastuksesta. Hänen valintansa oli jooga.
Onneksi jooga oli sellaista dynaamista ja sopivaa itsensä haastamista.
Onneksi jooga ei ollut hörhöilyä.
Onneksi joogaopettajani ovat olleet minulle sopivia. Kiitos Kirsi Tikka, Elisa Kuuttila ja Terhi Palminen.
Siksi olen jatkanut joogaamista ja jopa lisännyt sitä.

Joillekin ihmisille jooga on uskonnollinen tai henkinen kokonaisuus, joka yhdistää kehon ja mielen universumin kanssa. Minulle se ei ole sitä. En usko chakroihin, kehon energiapisteisiin. En pysty lausumaan mantroja kuin vähän hihitellen. En koe yhteyttä maailmankaikkeuden kanssa.

Jooga opettaa minua keskittymään vain hengitykseeni ja tyhjentää pääni kaikista ajatuksista. Puolentoista tunnin joogaharjoituksen aikana olen hyvinkin tunnin niin, ettei päässäni ole mitään. Sen fyysisen tekemisen lisäksi olen myös ollut ajattelematta mitään. Täydellistä.

En suunnittele huomista, enkä pohdi eilistä. Tätä päivää ei ole ollut. On vain se hengitys. Välillä huonosti kulkeva, välillä helppo. Lisäksi on tämä vähän huonosti totteleva keho, mutta sekin on harjoituksen lisääntyessä toiminut paremmin.

IMG_0455

Olisin halunnut liittää tähän postaukseen sellaisen hienon rauhaa henkivän (= turhamaisen) joogakuvan, jossa olen oikein linjatussa asanassa ja näytän hyvältä – laihalta ja notkealta. Hah – sellaista kuvaa ei ole mahdollista ottaa. Olkoon mottoni: paksu, mutta taipuisa.

Te norjat ja nuoret joogatytöt ja -pojat – kadehdin teitä. Ja tietysti kadehdin myös teitä pitkään jooganneita ikätovereitani.
Te taivutte asanaan kuin asanaan. Te ette tarvitse tunnille paria pyyhettä ja vaihtopaitaa.
Teillä ei ole tarvetta hengittää välillä suun kautta, kun tukehtumiskuolema uhkaa.
Te jaksatte punnertaa, kurkottaa ja kiertyä. Te jaksatte nousta ylös ja taipua alas.
Tunnin jälkeen te ette tarvitse suihkua, ettekä te tarvitse seinästä tukea, jotta saatte farkut täriseviin jalkoihinne.

Mutta myös kiitän teitä.
Olette aina toivottaneet minut tervetulleeksi joogamaton päälle. Olen aina saanut tehdä harjoituksen itselleni sopivalla tavalla. En ole joutunut kilpailemaan, olen saanut joogata itselleni sopivalla tasolla.
Kun olen nähnyt itsessäni jotain pientä konkreettista edistymistä, olen ollut onnellinen. Olen seissyt päälläni, noussut siltaan ja tasapainoillut bakasanassa.
Iloitsen siitä, että kehoni tottelee ajatusta.

Toivotan sinut, kohtalotoverini, tervetulleeksi joogamatolle. Toivottavasti löydät itsellesi sopivan opettajan, joka osaa ohjata sinut hyvään harjoitukseen.

Musiikki Vapaa-aika

Onneksi on Bowie

22.11.2015

David Bowie täyttää 69 vuotta tammikuun 8. Juhlan kunniaksi hän julkaisee uuden albumin, Blackstar ★.
Luvassa on ilmeisesti taas hyvin kokeellista Bowieta.

Hyvä niin, olen aina ollut innostuneempi kokeiluista. Nimikappaleen videon on ohjannut Johan Renck, jonka joku ehkä muistaa paremmin nimellä Stakka Bo.

Bowien vaikutus pop-musiikkiin on tietenkin suuri. Mutta minä katson ja kuuntelen Bowieta ihan vaan fanina. Tässä kolme omaa suosikkiani. Noin 10 vuoden välein ilmestyneet levyt ovat tässä aikajärjestyksessä, ja näiden pariin palaan säännöllisesti.

Yllätys ei ole, että kaksi levyistä on Nile Rodgersin tuottamia, pidän notkeasta tanssimusiikista. Yllätys sen sijaan on, ettei mukana ole yhtään levyä 1970-luvulta. Taidan olla Bowie-fanien vähemmistössä.

Let’s Dance (1983)

IMG_0449

 

Black Tie White Noise (1993)

IMG_0448

 

Heathen (2002)

IMG_0450

Musiikki Vapaa-aika

Keikkaa pukkaa

18.11.2015

Kesken työpäivän kännykkä tärisee housuntaskussa whatsup-viestin merkkinä. Välitunnilla on aikaa tarkistaa viesti.
”Lähdetkö illalla Rae Sremmurdin keikalle Tavastialle?”
Lapsi lähestyy isäänsä. Ilahdun. Mutta.
”Kuule, kuule – sinne on ikäraja 18 vuotta.”
”Tää on ikärajaton.”

Tyhjässä luokassa You Tube auki ja nopea tarkistus, mitä lapsi haluaa. Hip hoppia ja paksua bassoa.
Viesti lapselle: ”OK.”
Luokassa vielä testaan kriittisellä yleisöllä, josko valinnassa on hyvä imu. Raati nyökyttelee hyväksyvästi kuvataidetöidensä ääressä.

Mielessäni hykertelen: ”Ei tässä vielä kuolleita olla. Ja kylläpä samalla taas tulee seurattua, missä nuoriso menee. Että kyllä onkin maanantai-illalle menoa ja meininkiä. Näin sitä erityisopettaja päivittää katu-uskottavuuttaan.”

Illalla Tavastian ovella on teinikaaos. Jos nuoresta miehestä voi haistaa, kuinka testosteroni on liikkeellä, niin nyt on siihen mahdollisuus.
Ovimiehen luona säädetään ja selitetään. Ravataan ulos ja sisään. Päristään ympäriinsä.

Kaamea totuus paljastuu: ”Tämähän on iltaohjelmaksi siirretty työpäivä!”

Lapsi katoaa salin etuosaan, omiensa joukkoon. Minä siirryn päivystämään takabaariin täysi-ikäisten pariin. Kotona olen ennen kymmentä. Uni painaa silmää, eikä aamulla ole varaa päätyä valmistautumattomana töihin.

Mieltä vähän kirvelee, annoinko liian helposti periksi. Toisaalta, mitä sitten? Jos ei kokeile, ei voi iloisesti yllättyäkään.
Ja tuli siinä vietettyä pieni hetki lapsensa kanssa. Vuoden kuluttua hän on jo täysi-ikäinen.

Työ

Nam, kouluruokaa

11.11.2015

Tuijotan lautasella olevaa ruokanökärettä hämmentyneenä. Tuossako on 13-vuotiaan lounas? Lautasellinen lihakeittoa?

Lihakeitto

Samanlainen tilanne on koulun ruokalassa lähes päivittäin. Ihmettelen jatkuvasti, miten vähäisellä ruokamäärällä nuoret tuntuvat tulevan toimeen. Päivät ovat kuitenkin pitkiä, usein kahdeksasta neljään. Pärjääkö sen, jos ruokana on ollut pottumuusia ja porkkanalettuja?

Pottumuusi

Minua tämä pelleilevä syöminen vähän sieppaa. Vähäinen, muutaman kuukauden kokemukseni kouluruoasta kun on – maittavaa ja monipuolista. Täysin aliarvostettua.

Osa nuorista taitaa käydä syömässä ainoastaan, jotta kotona voisi valehtelematta kertoa syöneensä koulussa. Mutta voiko tämän kokoisilla annoksilla sanoa syöneensä? Reilusti salaattia?

Salaatti

No ehkä energiapuolesta ei tarvitse olla huolissaan – koulun käytävillä ja roskiksissa on päivittäin valtava määrä tyhjiä energiajuomatölkkejä. Niistä on saatu energiaa.

Ja kokonaan eri asia on, että omaa syömistäni voisin opetella paremmin kontrolloimaan. Joogassa hengittäminen ei ollenkaan aina suju, kun rölli puristuu keuhkojen ja reisien väliin.

Koti Työ

Startti

4.11.2015

20 vuotta.

Muutama vuosi sitten tajusin, että eläkeikään on ainakin 20 vuotta. Se tarkoittaa pirun montaa aamua, jolloin täytyy lähteä töihin. Jokainen niistä aamuista muuttuu päiväksi, ja niiden päivien täytyy olla mielekkäitä ja innostavia, jotta töihin mielellään menee.

Kotitalousopettajaksi opiskelun jälkeen olin päätynyt kummallisesti keittiön kautta media-alalle töihin. Olin saavuttanut paljon, oppinut paljon. Mutta aloin ymmärtää, ettei se ehkä olekaan lopullinen paikkani. Kaipasin muutosta. Halusin päästä tekemään työtä, jolla on minulle suurempi merkitys. Opettajankoulutus oli aina tähdännyt ongelmien poistamiseen ja ainakin jonkin verran maailman parantamiseen.

Toki toimittajana työni oli osaksi hyvin samankaltaista kuin opettajankin työ on. Olin valinnut tärkeän asian isosta määrästä tietoa, tiivistänyt sen ja muokannut mahdollisimman selkeäksi. Mutta suora kosketus ihmisiin jäi vähäiseksi.

Omat lapseni olivat jo yläasteiässä, joten minua ei tarvittu joka päivä välittömästi töiden jälkeen kotiin osallistumaan kodin ja arjen pyörittämiseen.

Tiesin myös, ettei koulumaailmaan ole 15 vuoden jälkeen paluuta, jollei minulla ole näyttöä osaamisestani. Koulumaailmassa ei arvosteta muualla saatua kokemusta. Ei, koulussa pitää olla opettaja. Päätin hankkia lisää osaamista.

Koska puolisoni on erityislastentarhanopettaja, olin kuunnellut kotikeskusteluissa vuosien ajan ajatuksia erityispedagogiikasta, sen haasteista ja mahdollisuuksista. Menetelmistä.

Avoin yliopisto tarjosi mahdollisuuden aloittaa opiskelu. Ilmoittauduin ja aloitin opinnot. Töiden jälkeen päädyin luennoille opiskelemaan erityispedagogiikan perusteita. Opiskelin kirjastossa, hiljaisuudessa, omassa rauhassa. Tentti ja kurssi toisensa perään tuli suoritetuksi. Puolessa vuodessa erityispedagogiikan perusopinnot oli suoritettu. Halusin jatkaa.

Hain ja pääsin opiskelemaan Itä-Suomen yliopistoon Joensuuhun erillisiä erityisopettajan opintoja.

Töistä anoin opintovapaata, Aikuiskoulutusrahastosta opintorahaa oman koulutuksen täydentämiseen ja vaimolta luvan siirtyä vapaaherraksi vuoden ajaksi. Anoin kotoa myös luvan olla poissa ja poissaoleva opintojen ajan.

Yhdeksän kuukautta tiivistä opiskelua, harjoitteluja koulussa ja kummallisia hetkiä opiskelijaelämän parissa. Toukokuussa valmistuin erityisopettajaksi.

Nyt – olen työskennellyt muutaman kuukauden erityisluokanopettajana. Uskalsin hakea muutosta, sain sen. En tiedä mitä teen vuoden kuluttua, mutta nyt olen päätökseeni onnellinen.

Tämän johdannon myötä alan kirjata blogiini ajatuksia uuteen elämääni liittyen.

(Ai niin, kysymys tietenkin kuuluu, mistä tämä blogi sai nimensä. 9.-luokkalainen ei osannut olla antamatta lempinimeä opettajalleen. Kaksari viittaa kaksoisleukaan, jollainen minulla selvästi on.)