Yhteishyvä
Monthly Archives

maaliskuu 2016

Työ

Instituutio?

30.3.2016

Näppäimistön ylimmällä rivillä pitäisi lukea QWERTY, nyt siinä lukee LESBO.

Selvää on, että näppäimistön kaikki muutkin kirjaimet ovat miten sattuu. Tässäpä hassun hauskaa koululaishuumoria?

Tuolla näppäimistöllä ei ikävä kyllä kukaan tee enää mitään. Toki opettaja voisi näppäimet irrottaa ja siirtää oikeille paikoilleen. Mutta seuraavaksi joku oppilas saattaa hermostua huonosti toimivalle näppäimistölle ja uskoo tuttuun korjaustapaan – keskikovaan iskuun.

Kannattaako korjata?

IMG_0871

Koulu on jäljessä digitaalisessa kehityksessä. Minä en ole siitä kovin huolissani. Olen huolissani siitä, miten koulun työvälineet saataisiin pysymään kunnossa.

Näen koulussa lähes päivittäin uskomattoman välinpitämätöntä suhtautumista koulun omaisuutta ja yleistä siisteyttä kohtaan. Roskakori on vain viitteellinen osoite roskille. Jos roska jonnekin sen ympäristöön laskeutuu, se riittää. Tai jos lähellä ei roskista olekaan, niin mitä sitten. Oppilaat eivät koulun siivoajien työtä kunnioita.
Olenkin leikkinyt mielikuvalla, jossa koulu jätetään viikoksi siivoamatta. Mikä mahtaisi olla reaktio?

Tosissani olen pohtinut tätä välinpitämättömyyden syytä. Totta kai voisin syyttää kotikasvatusta, mutta se on aika valju syyllinen. Tilanne on mikä se on, mikä siihen on ratkaisu?

Olen päätynyt ajatukseen, että koulu on oppilaille melko persoonaton paikka. Koulu on instituutio. Se ei ole kenenkään. Siellä olevat asiat eivät ole kenenkään. ”Mitä väliä sillä on, jos sen omaisuudesta ei pidä huolta? Ostetaan uusia.”

Omassa luokassani tein kuitenkin havainnon.

Koska 7.-luokkalaisilla oppilaillani ei pääsääntöisesti ole opiskeluun tarvittavia välineitä mukanaan, olen hankkinut heille sellaisia koulun kaapista. Kyniä, kumeja, viivottimia ja terottimia.
Ikävä kyllä oppilaiden suhtautuminen näihin työvälineisiin on ollut varsin vapaa. Kynät ovat katkenneet tai kadonneet muutamassa päivässä. Kumit ovat lentäneet kaaressa luokan poikki ja kopsahtaneet luokkatoverin ohimoon. Sitten ne ovat kadonneet. (Kyllä olisikin kätevää, jos opettajalla olisi silmät myös selässä, sillä minä en tätä kaikkea toimintaa huomaa. Pitkän linjan ammattilaiset ehkä?)

Minä olen tuonut luokkaan uusia koulun kyniä ja kumeja. Samalla lopputuloksella.

Jokin aika sitten päätin vaihtaa menetelmää.

IMG_0876

Toin luokkaan pussillisen omia kyniäni. Omia kumeja. Omia terottimia.

Kerroin oppilaille, että välineet ovat minun hankkimiani. ”Minä olen ne maksanut palkkarahoillani. Toivon välineille kunnioitusta.”

Enää kynät eivät katkea, kumit eivät lennä. Nuoret ymmärtävät yksityisomaisuuden ajatuksen.

Aion kokeilla tätä samaa menetelmää – koulu ei ole hahmoton instituutio – muissakin asioissa. Koulu olen minä. Koulu olemme me yhdessä.

Koti Vapaa-aika

Ääniä pään sisällä

22.3.2016

Kuulen muutaman päivän ajan vain surullisia uutisia. Sen jälkeen kuulen pääni sisällä ääniä.

”Hei sinä keski-ikäinen, ylipainoinen, suomalainen, valkoinen mies!”

”Minäkö”

”Sinä juuri. Tiedätkö että nyt vietetään rasisimin vastaista viikkoa?”

”Itse asiassa, tiedän kyllä. En pidä rasisimista.”

”No, tuo on kyllä vähän lattea heitto.”

”Niin, mitä muutakaan. Mutta en pidä ajatuksesta, että ihminen arvioidaan hänen ihonvärinsä kautta. En myöskään pidä ajatuksesta, että ihmistä arvioidaan hänen ikänsä, sukupuolensa, äidinkielensä, kansallisuutensa, asuinpaikkansa, seksuaalisuutensa, uskontonsa tai poliittisen vakaumuksensa vuoksi.”

”Voitko oikeasti noin ajatella, sinähän olen noissa kaikissa enemmistöjengissä? Et varmasti tajua millaista on olla jotain muuta.”

”Totta. Mutta uskon kuitenkin, että voin mielipiteeni tästä asiasta sanoa. Jokainen meistä ihmisistä kuuluu moneen ihmisryhmään. Voimme usein olla osa enemmistöryhmää, mutta jossain ryhmässä olemme myös osa vähemmistöä. Mikään väestöryhmä ei ole lähtökohtaisesti parempi kuin toinen.”

”Juu, juu. Että tykkäämistä ja rakkautta vaan kaikille.”

”Minulle rasismin vastustaminen ei tarkoita sitä, että pitäisin jokaisesta tummaihoisesta ihmisestä. En tietenkään pidä. Ei minun tarvitse pitää kaikista ihmisistä. Mutta toivon oppivani käyttäytymään siten, ettei ihmisen ihonväri tai etninen tausta määrittele ihmistä minulle jo etukäteen. En tietenkään onnistu siinä aina, mutta niin yritän toimia.”

”Entä sitten kun räjähtää pommi?”

”Minä näen tilanteen jotenkin niin, että ihmiset joilla ei ole mitään menetettävää, käyttäytyvät kuin heillä ei olisi mitään menetettävää. Maailman pitää muuttua meille kaikille paremmaksi. Naiivi ajatus tietenkin, mutta opettajana on pakko uskoa muutoksen mahdollisuuteen.”

”Niin, jokaisessa ihmisryhmässä on hyvin ja huonosti käyttäytyviä yksilöitä. Voisimmeko me kaikki opetella käyttäytymään paremmin? Voisimmeko ihan vaan olla ystävällisiä? Huonosti käyttäytyvistä ihmisistä ei tarvitse pitää, mutta heidänkin kanssaan on tultava toimeen.”

Koti Ruoka Vapaa-aika

Ruokaa vai ravitsemusta?

16.3.2016

Inhoan ruoalla venkoilua.
Ruokaa pitää syödä, jotta pysyy hengissä. Yleensä kannattaa syödä hyvää ruokaa, sillä se lisää hyvää oloa.

Ravitsemuksellinen osaamiseni ei ole kotitalousopettajan koulutuksesta tai ruokatoimittajamenneisyydestä huolimatta kovin kummoinen. Uskon virallisiin ravitsemussuosituksiin.

Ymmärrän toki, etteivät viralliset ravitsemussuositukset sovi kaikille. Tietenkään. Olemme erilaisia. Mutta usein olen huomaavani esimerkiksi terveysruokailijoiden taustalla ajatuksen, jossa syömisen kautta haetaan kontrollia omaan elämään.

Maailma on sekava paikka. Käsittelemme päivittäin järjettömän määrän erilaista tietoa. Siitä kaaoksesta pitäisi koota joku järkevä ymmärrys ympäröivästä maailmasta. Koska kokonaisuus on kaoottinen, on helpompi kontrolloida itseen liittyviä asioita – ruokaa ja omaa kehoa. Kuten tässä taannoin totesin ystäväni facebookseinällä: ”Mitä sen on niin väliä, etten ymmärrä mikä on Syyrian tilanne, tiedän mitä syön ja näytän hyvältä.” Hyvin menee.
Netti tarjoaa kaikille samanmielistä seuraa hakeville mahdollisuuden mielipiteiden vaihtamiseen. Omat kokemukset saavat vertaistukea. Toki tarjolla olisi myös oikeaa tutkimustietoa.

Minä olen yksinkertaisempi. Vedellään tässä nyt vähän mutkia suoriksi.

Mielestäni (aikuisen) ihmisen pitää syödä monipuolisesti, ja huolehtia samalla siitä ettei paino nouse.

Paino nousee, jos ihminen saa liikaa energiaa. Käytännössä usein siksi, että ihminen syö liikaa. Rasvassa on paljon energiaa, siksi rasvaa ei tarvitse syödä kovin paljon. Alkoholissa on paljon energiaa, siksi alkoholia pitää käyttää kohtuullisesti.

Monipuolinen syöminen tarkoitaa mielestäni sitä, että syö kaikenlaista. Kohtuudella. Kasviksia voi syödä paljon. Uskon värioppiajatukseen, jonka mukaan  joka päivä syödään useampia erivärisiä kasviksia.

Täsmäravitsemukseen en usko. Lähtökohtaisesti me ihmiset emme kovin kummallisia asioita tarvitse syödäksemme. Emme tarvitse superfoodia.
Meidän ei tarvitse saada joka päivä mustikoita, tummaa suklaata, pähkinöitä tai ruisleipää, vaikka ne hyvää ruokaa ovatkin. Emme varmasti tarvitse goji-marjoja, chia-siemeniä tai maca-juurta. Meidän ei missään tapauksessa tarvitse saada päivittäin teelusikallista siitepölyä.
Jokainen voi tietysti syödä mitä haluaa, mutta turha siitä on liikaa huolehtia. Ainut erityistä huomiota vaativa asia on riittävä D-vitamiinin saanti. Vegaanien pitää lisäksi muistaa B12-vitamiini.

Iloluontoisena bonuksena on se, että tämän päivän ravitsemuksessa lipsumisen voi korjata huomenna.

Sitten on vielä ruoan maku ja ulkonäkö. Mielestäni kannattaa syödä hyvänmakuista ja -näköistä ruokaa. Ruoasta voi saada paljon mielihyvää. Aterian jakaminen toisten ihmisten kanssa tekee meille kaikille hyvää. Yksin syömistä kannattaa mahdollisuuksien mukaan yrittää välttää.

Tässä oikeastaan olivat ruokaan liittyvät teesini. Vaan kuinka ne toteutuvat käytännössä?

IMG_0852

Olen jo tämän bloginkin esittelyssä kertonut olevani kasvissyöjänä. Näppärä lukija varmasti huomaa, että kasvissyönti on ruoalla venkoilua. Totta.
Minulle kasvissyönti on jonkin sortin eettinen valinta. En halua syödä tehotuotettua lihaa. Siksi metsästäminen on mielestäni suhteellisen ok. Jokaisen lihansyöjän on ymmärrettävä ja hyväksyttävä ajatus siitä, että lihan syöminen tarkoittaa aina eläimen tappamista. Se kuoleminen täytyy hyväksyä osaksi syömistä. Liha ei kasva muovipakkauksessa.
Jos minulle tarjotaan lihaa, syön sen.

No entäpä sitten se kohtuus? No vähän on lipsunut. Okei, aika paljon on lipsunut.

Ylipainoa on. Ja on myös niin, ettei ylipaino poistu kasvisruoalla. Energiaa tulee selvästi ihan tarpeeksi. Minun on pienennettävä annoskokojani. Mutta olen vähän hillitön tyyppi, joten tämä vaatii minulta paljon työtä. Nähtäväksi jää.

Tosin se ylipaino on varmasti tullut hyvästä ruoasta. Hyvästä juomasta. Hyvästä seurasta.
Olen panostanut ylipainooni aikaa, vaivaa ja rahaa. Pitkiä, hyväntuulisia iltoja fantastisessa seurassa. Kannattaako niistä luopua?

IMG_0856

Työ

Asiakas on oikeassa

9.3.2016

Työskentelin monta vuotta asiakasmedian parissa. Työ oli haastavaa ja äärettömän mielenkiintoista. Pääsin ja jouduin käyttämään kaikkea osaamistani.

Suuri osa asiakasmediassa työskentelystä oli asiakkaan viestinnällisten huolien huomioimista ja ratkaisemista. Koko ajan täytyi olla valppaana, voisiko minulla olla joku idea asiakkaan viestintään liittyvään ongelmaan?

Usein kävi niin, että tarjoamani ratkaisu oli asiakkaan kannalta vähän vääränlainen. En ollut ymmärtänyt tarpeeksi hyvin, mitä asiakas todella tarvitsi.

Pitkissä asiakkassuhteissa asioita kuitenkin oppi. Syntyi luottamus, ja hommat sujuivat. Välillä minun ideani oli oikein hyvä myös asiakkaan kannalta.

Usein kuitenkin jouduin muokkaamaan lehteen tai nettiin suunnitellun tai kirjoitetun artikkelin paremmin asiakkaalle sopivaksi. Joskus asiakkaan tarve oli muuttunut. Sitten minä korjasin. Tilanne saattoi muuttua uudelleen, ja minä korjasin taas.

Asiakkaan täytyy saada koko ajan hyvää palvelua, sillä asiakas maksaa palkan. Se on kaikille asiakasmediassa työskenteleville selvä asia. Jos ei ole asiakkaita, ei ole töitä. Jos ei ole töitä, palkkaakaan ei makseta. Asiakas on pidettävä tyytyväisenä. Asiakkaan täytyy haluta yhteistyön jatkuvan.

Tuollainen työ on raskasta ja kuluttavaa. Siltä ainakin minusta välillä tuntui. Väillä olisi ollut mukavaa ihan vaan sanoa suoraan, että nyt riitti. Halusin päästä sanomaan suorat sanat: ”Juttu on nyt näin, että homma tehdään juuri niin kuin minä sanon!”
Ehkä tämä tunne on tuttu monille asiakaspalvelutyötä tekeville.

Mutta totuuden tunnustaminen on piinallista – motiivini siirtyä koulumaailmaan oli osittain myös näin pinnallisella tasolla. Halusin päästä mouhoamaan. Halusin pomottaa. Halusin määrätä!

Koulussahan se on mahdollista.

IMG_0840

Todellisuus koulussa oli kuitenkin toisenlainen.

Opettaminen ei onnistu määräämällä. Se ei onnistu pomottamalla. Eikä se onnistu mouhoamalla.

Minulla on taas 10 asiakasta. Luokkani oppilaat. Heistä jokaisen tarpeet ovat erilaisia, ja minun on tarjottava heille hyviä ratkaisuja.

Oppilaani ovat usein epämääräisesti tyytymättömiä minun ratkaisuihini. Minun täytyy taas myydä osaamiseni asiakkaille, jotka eivät välttämättä halua tarjolla olevaa tuotetta, palvelua tai opetusta lainkaan. Asiakkaani eivät vielä itsekään tiedä, mitä he haluavat. Minun täytyy tarkalla silmällä huomioida, millaisia heidän tarpeensa ovat.

Ah, tämähän on kovin tuttua asiakasmedian puolelta.

Minun on pidettävä myös näiden 10 asiakkaan esimiehet ja -naiset, lasten huoltajat, tyytyväisinä. Minun on osoitettava heille, että nämä nuoret oppivat uusia asioita. Että he ovat tärkeitä ja heidän asioita hoidetaan niin hyvin kuin mahdollista.

Asiakas on oikeassa. Minun on osattava palvella heitä. Minun on tarjottava hyviä ratkaisuja.

Työni on edelleen haastavaa ja äärettömän mielenkiintoista. Pääsen ja joudun käyttämään kaikea osaamistani. Jokin työssäni on nyt kuitenkin erilaista – näillä asiakkailla on minulle suurempi merkitys.

PS. Pääsen/joudun työssäni myös huutamaan ja määräämään. Se ei tunnu hyvältä, enemmänkin tunnen silloin epäonnistuneeni.

Musiikki Vapaa-aika

Perjantai on toivoa täynnä

4.3.2016

Perjantaina koulussa alkaa olla kaikilla levoton mieli – viikonloppu on tulossa.

Tänään aamu alkoi hienosti, sillä suosikkibändini, Plutonium 74, oli julkaisuut uuden biisin. Näillä rytmeillä ja tällä sanailotuituksella perjantaista tulee hieno päivä, meille kaikille.

Nautinnollista viikonloppua.

 

 

Koti Työ Vapaa-aika

Unta palloon

1.3.2016

Kello lähenee neljää ja silmä alkaa painua kiinni.
Lopultakin?
Ei todellakaan, on iltapäivä ja uniaikaan on matkaa vielä kuusi tuntia.

Opettajan työ puristaa minusta mehut lähes joka päivä. Syksyllä kirjaimellisesti raahauduin kotiin työpäivän päätteeksi. Olin aivan poikki. Nuorten kanssa kun ei voi työskennellä puoliteholla. Kaikki peliin, koko ajan.

Kun silmä lurppaa, töiden päälle on usein pakko ottaa päiväunet.

Monet ihimiset eivät voi päivällä nukkua. Tai voivat, mutta sitten uni ei tule illalla. Minulla tuollaista ongelmaa ei ole, jos vaan huolehdin tarpeeksi lyhyistä päikkäreistä.

Muutama vuosi sitten keksin, että päiväunia voi ohjailla aika tarkasti. Päätin käyttää puhelimen ajastinta hyväkseni. Sillähän saa päätettyä millaisen ajan tahansa.
Lisäsin kierrettä kun tajusin, että voisin valita päiväunen pituudeksi jonkin alkuluvun. Tiedäthän, selaisen luvun, joka on jaollinen vain ykkösellä ja itsellään. Tähän alkulukujuttuun ei liity mitään sen suurempaa ajatusta, se vaan tuntui hauskalta ajatukselta.

Niinpä päiväuneni ovat nykyään yleensä 11, 13, 17 tai 19 minuuttia. Lyhyimmät unet ovat olleet viiden minuutin mittaiset. Seitsemän minuuttia on myös mahdollinen, jos päiväunet venyvät kello viiden pintaan. Päiväunissa kun pitää muistaa huolehtia myös yöunista. Sopivan mittaiset, sopivaan aikaan.

Sänky

Tiedän, olen onnekas. Minulla ei ole uniongelmia. Pääsääntöisesti nukahdan myös illalla muutaman minuutin sisällä sänkyyn menemisestä. Silmät kiinni, taju kankaalle.

Hyvien nukkumisgeenien lisäksi olen myös tietoisesti pyrkinyt oppimaan kuinka nukutaan. Harjoittelusta on nukkumisessakin hyötyä.

Kaiken perusta on säännöllinen nukkumisrytmi. Arkisin olen nukkumassa viimeistään kello 23.00. Silloin tiedän, että saan nukuttua tarpeeksi ja herään aamulla levänneenä. Noin kahdeksan tuntia unta on minulle hyvä määrä.

Jooga auttaa minua nukkumisessa. Dynaaminen harjoitus tyhjentää pään kaikista ajatuksista, jolloin nukkuminen helpottuu. Olen ehdottomasti illalla joogaavaa tyyppiä.

Ennen nukkumaan menemistä minulla rauhallista oleilua. Vähän telkkaria, mutta senkin katsominen saisi loppua puoli tuntia ennen nukkumaan menemistä. Ei siis mitään koukuttavaa sarjaa. Game of Thrones on esimerkiksi täysin mahdoton iltakatsottava. Uusinnat ovat hyviä, ne voi lopettaa kesken koska tahansa.

En voi lukea sängyssä, sillä se muuttuu kuumaksi ja sitten nukahtaminen vaikeutuu. Luen olohuoneen sohvalla. Aikakaus- tai sanomalehti ovat hyviä, koska hyvät kirjatkin saattavat johdattaa lukemisen flow-tilaan. Silloin aikataulut paukkuvat.

Sängyssä en mieti päivän tapahtumia enkä huomista päivää. Jos stressiä on, kirjoitan etukäteen listan tehtävistä hommista, jotta niitä ei tarvitse mietiskellä.

Jos nukkuminen jostain syystä ei onnistu, käännyn sängyssä toisin päin, tyyny jalkopäähän ja uusi yritys. Se toimii melkein aina. Viimeinen keino on mennä sohvalle nukkumaan, siinähän nukun ne maittavat päiväunetkin. Ja jos uni ei vielä sittenkään tule, tiedän varmasti nukkuvani hyvin seuraavana yönä.