Yhteishyvä
Monthly Archives

kesäkuu 2016

Vapaa-aika

Irti kaikesta – interrail

23.6.2016

Alkoihan se opettajan loma.

Minulle se tarkoittaa sitä, että olen suunnitellut koko kesäksi, jos en nyt minuuttiaikataulun, niin ainakin päiväkohtaisen aikataulun. Ja tällä aikataululla mennään lujaa.

Neljännesvuosisadan tauon jälkeen olen interraililla. Matkustan junalla ympäri Eurooppaa puolisoni kanssa.

image

Jotain muutoksia entiseen on jo tullut. Enää emme vietä mennen tullen vuorokautta laivamatkalla Ruotsiin ja junassa Tanskaan. Lennämme. Epäekologista, mutta vaivatonta.

Hotelleja olen vertaillut etukäteen sieltä täältä. Etelä-Euroopassa voi näköjään saada siistin suihkullisen huoneen kahdelle hengelle 50 eurolla. Hotellivaraussivusto on toiminut oivallisesti.
Olen myös varannut Air b’n’b:n kautta asunnon muutamasta paikasta. Matkaillessa on mukavaa leikkiä olevansa paikallinen, ainakin muutaman päivän ajan.

Näin brittien kansanäänestyspäiviänä toivon yhteisen Euroopan säilyvän. Eurooppa nimittäin on muuttunut – Ranskassa puhuttiin mielellään englantia monessa paikassa. Eurolla on mahdottoman mukava maksaa. Niin Ranskassa, Espanjassa kuin Italiassakin.

image

Luonnollisesti tällaisella matkalla pitää tavata kaikki ystävät ja sukulaiset ympäri Eurooppaa.
Kyläillessäni pidän mielessäni, että vieraat alkavat kalan lailla haista, jos vierailu venyy liikaa.
Pitää siis muistaa hyvät käytöstavat. Hankkia aamiaistarvikkeita, pedata sänkyä ja keskittyä olemaan henkevää ja hyväntuulista seuraa, jolle sopii mikä tahansa ehdotus. Toisaalta vieraana täytyy olla myös jonkinlainen mielipide – kukaan ei tahdo vätystä vieraakseen.

On paikallaan myös poistua itsenäisesti kyläpaikasta. Käydä kaupassa tai vaikka hakea aamiaisleipä läheisestä konditoriasta.

Näillä reunaehdoilla uskon olevani aika mukavaa seuraa. Hyväntuulinen ja silti itsenäinen.
(Tämä kaikki on syytä pitää mielessä myös puolison kanssa. Kuukausi yhdessä on pitkä aika. Jos käyttäydyn huonosti, olen huonoa matkaseuraa.)

image

Sitten on se itse matkustaminen. Junassa istuminen. Se on lähes meditatiivisen tila, jossa maisemat vaihtuvat ikkunan takana tasaisena virtana, ja minä vaivun omiin ajatuksiini.

Jo nyt pienenä yllätyksenä on ollut nopeiden junien pakollisten paikkamaksujen suuruus. Esimerkiksi Nizzasta Barcelonaan piti maksaa paikoista yli 30 euroa. Täytynee hidastaa vauhtia. Paikallisjunissa pakollisia maksuja ei ole.

Matkasta nauttii, kun muistaa ne perusjutut.

Kaikkea pitää maistaa ja sitten syödä. Kasvisruoasta voin vain haaveilla.
Kädet pitää pestä joka välissä.
Ja ennen kaikkea – vessassa pitää käydä aina kun se on mahdollista.

 

Koti Työ

Yhteishaun tuloksia

16.6.2016

Tästä piti tulla täydellisen harmiton teksti – opettaja kesälomalla. Sillä piitkällä kesälomalla.

Mutta tänään tuli yhteishaun tulokset ja ne johdattivat ajatukseni muualle.

Onneksi olkoon teille kaikille nuorille, jotka olette saaneet opiskelupaikan tänään!

Onneksi olkoon, että pääsette etenemään kohti tulevaisuuden unelmaanne.
Se unelma voi matkan varrella muuttua. Onneksi.
On kuitenkin tärkeää löytää oma suunta ja pyrkiä sitä kohti. Ja jos se sattuu matkan varrella muuttumaan, kannattaa pyrkiä kohti uutta unelmaa.

Iloitsen kanssanne!

Kaikille opiskelemaan pyrkineille tämä ei kuitenkaan ole onnen päivä. Tämä päivä on monelle nuorelle elämän suurin pettymys. Saatu opiskelupaikka onkin omasta mielestä huono, tai opiskelupaikkaa ei myönnetty lainkaan.

Osa yhteishaussa paikkaa hakeneista ei saanut lainkaan opiskelupaikka. Tilanne aiheuttaa heille tarpeettomasti pahaa oloa.

Oma lapseni jäi kaksi vuotta sitten valitsematta toivomaansa opiskelupaikkaan. Mihinkään paikkaan.
Muutaman viikon sisällä hän sai peruutuspaikan, ja hän pääsi opiskelemaan lukioon.
Opiskelu ei kuitenkaan maistanut, paikka oli väärä.

Tänä keväänä lapseni tiesi, mitä halusi. Liikuntaa piti päästä opiskelemaan.
(On muuten mahdottoman hieno juttu. Eritoten, kun vanhempana olen lähes aktiivisesti estänyt häntä liikkumasta. Jep, ei niin hyvää vanhemmuutta.)

Pääsykokeet opiskelupaikkaan oli vieraalla paikkakunnalla.
Lapseni jäi bussista pois jo neljä kilometriä ennen oikeaa pysäkkiä. Hän ei hätääntynyt, vaan soitti minulle ja minä autoin hänet oikeaan paikkaan karttasovelluksella ohjaten. Mutta juosten hän tuon viimeisten kilometrien matkan pääsykokeisiin taittoi.

Nuorisotakuu takaa, että alle 25-vuotiaalle työttömälle ja alle 30-vuotiaalle vastavalmistuneelle taataan kolmen kuukauden kuluessa töitä, koulutusta tai muita työllistymistä auttavia tukitoimia.

Nuorisotakuun idea on hyvä. Ikävä kyllä kaikki nuoret eivät heti opiskelupaikkaa saa, ja he joutuvat odottamaan epämääräisen ajan, kunnes joku paikka mahdollisesti heille osoitetaan.
Nuorelle kesä on liian pitkä aika odottaa. Kaksi viikkoa on nuorelle liian pitkä aika odottaa.

Miksi oppivelvollisuus päättyy lukuvuoden päätteeksi, kun nuori täyttää tai on täyttänyt 17 vuotta? Miksi oppivelvollisuus ei kestä täysi-ikäisyyden asti? Miten käy nuorille, jotka eivät peruskoulua jostain syystä saa suoritettua ennen oppivelvollisuuden päättymistä?

Nyt aika pienet lapset joutuvat tekemään suuria päätöksiä. Erityisesti ne nuoret, joille peruskoulun suorittaminen on ollut haastavaa, ovat juuri nyt kaikkein huonoimmassa tilanteessa. Opiskelupaikkaa ei välttämättä ole, eikä myöskään ole taitoa ratkaista tilannetta.

Minä uskon, että jokaiselle nuorelle pitää antaa tunne, että heidän elämällään on merkitys. Se tunne tulee sillä, että heille tarjotaan mahdollisuus hyvään tulevaisuuteen. Heille tarjotaan opiskelupaikka ja tulevaisuus. Heille annetaan mahdollisuus vaikuttaa heidän omaan elämäänsä.

Esimerkiksi Ohjaamo-toiminnassa on ajatusta oikeaan suuntaan.

Nyt olen vanhempana valvonut yön. Aamulla sai tiedon, että lapseni on saanut opiskelupaikan.
Kannatti juosta, kannatti haluta muutosta.

Vapaa-aika

Mökkituliaisia

8.6.2016

Teen sen mielelläni. Otan keittiövuoron. Olen lomallakin valmis viettämään pitkiä aikoja keittiössä kuorimassa, paloittelemassa ja hienontamassa.

Aina niin ei ole ollut. Kun työskentelin ruokatoimittajana, ruoanvalmistuksesta tuli työtä. Jokaisella ruoalla piti olla joku työhön liittyvä tarkoitus, jokaisesta ateriasta piti saada uusia ideoita töihin. Se vei ruoanvalmistuksesta ilon.
Nyt tilanne on muuttunut ja keittiö kutsuu minua taas.

Menen mielelläni myös ystävien ja tuttujen keittiöön. Ja tiedän, että näin kesällä se ei ole huono tapa.

Ystävien kesämökeille ei pidä mennä passattavaksi. Kun osallistuu ruoanvalmistukseen, tiskaamiseen ja saunan lämmittämiseen, mökkivierailut sujuvat myös isäntäväen kannalta leppoisasti.

Yksi kauhistus minulla on keittiössä. Ja siihen törmään erityisesti kesämökeillä.

Huonot veitset.

En voi käsittää miksi niin moni suostuu mökillä nirhimään keittiössä huonolla veitsellä. Tietysti huonon veitsen kanssa voi oppia työskentelemään, mutta perin onnetonta kokkaaminen silloin on.

Minä olenkin ratkaissut ongelman käytännönläheisesti. Vien uusiin kyläpaikkoihin veitsen tuliaiseksi.

Tiedän, perinteisesti veistä tai puukkoa ei anneta lahjaksi. Teräaseen ajatellaan aiheuttavan huonoa onnea, tai jopa toivottavan kuolemaa.

Minä jätän nuo uskomukset uskomuksiksi. Veitsi on käyttöesine. Tärkeä sellainen.

Toisaalta kierrän taikauskoa sillä, että tarjoan itseni veitsen jatkoksi vierailun ajaksi. Minä koeajan veitsen. Vierailun jälkeen veistä ei enää miellä lahjaksi.

Kolmella veitsellä tulee jo auttavasti juttuun. Ensinnäkin täytyy olla käteen sopiva kokkiveitsi. Lisäksi kuorimaveitsi ja pieni vihannesveitsi. Nämä kolme ja tarpeeksi suuri puinen leikkuulauta, niin mökkiloma on pelastettu.

Hyvä kokkiveitsi maksaa jotain 50 eurosta ylöspäin. Laatuun kannattaa panostaa, sillä hyvä kokkiveitsi on lähes ikuinen. Meillä kotona on ollut häälahjaksi saamamme veitsi jokapäiväisessä käytössä yli 20 vuotta. Iloitsen veitsestä joka kerta kun käytän sitä.

Jos veitseen ei halua niin paljon sijoittaa, niin jo muutamalla kympillä voi saada ihan kelvollisen veitsen. Ainakin sellaisen, ettei se ärsytä.

Täytyy vielä todeta, että yllättävän moni ihminen yrittää pärjätä huonoilla veitsillä myös kotona.
Usko minua, hanki itsellesi sopivat veitset, niin ruoanvalmistus tuottaa mielihyvää.
Erityisesti silloin hanki hyviä veitsiä, jos haluat keittöön innokkaita avustajia.

Työ

Vuosi vierähti – kannattiko muutos?

1.6.2016

Vuosi sitten valmistuin laaja-alaiseksi erityisopettajaksi. Lopetin työt media-alalla ja suuntasin peruskouluun työskentelemään erityisopettajana. Opettajana olin viimeksi tehnyt töitä kotitalousopettajaksi valmistumiseni jälkeen vuonna 1999.
Nyt olen harjoitellut opettamista ja tutustunut peruskouluun vähän ulkopuolisena yhden lukuvuoden ajan. Yritän tiivistää kokemukseni koulussa (osaamiseltaan) nuorena opettajana muutamaan kohtaan. Nämä kohdat eivät ole mitenkään täydellisen pohdittuja, vaan nopeasti mieleen tulleita ajatuksia menneestä vuodesta.

1. Vuosi sitten hain pääkaupunkiseudulla erityisopettajan työtä. Erityisopettajista on pulaa, joten paikkoja oli tarjolla runsaasti. Sain kutsun yhteen haastatteluun.
Vuoden sijaisuuden ansiosta minulla on nyt vähän enemmän kokemusta koulusta. Hain 15 paikkaa, ja sain kutsun viiteen haastatteluun. Minulla on taas työpaikka vuodeksi.

Nopea johtopäätös: Peruskoulu ei tunnusta muuta osaamista kuin koulussa hankitun osaamisen. Peruskoulu ei halua muutosta peruskoulun ulkopuolelta.
Minä ajattelen, että opettajilla voisi olla myös paljon muunlaista työkokemusta. Siitä voisi olla hyötyä, kun yhdessä kehitetään koulua. Kaikilla ei tarvitse olla vain pedagogista osaamista, vaikka sitä tietysti koulussa paljon tarvitaan. Koulussa tarvitaan paljon yleensäkin työelämässä tarvittavia taitoja.

2. Halusin päästä tekemään työtä, jossa palaute työstä tulee nopeasti. Ja tottavie, olen todella kiusallisen hyvin selvillä miten hyvin tai huonosti työpäiväni etenee. Nuorten antama palaute on välitöntä ja suodattamatonta. Se on ollut väsyttävää, siksi nukun päiväunet melkein joka päivä työpäivän päätteeksi. Nukun myös rapsakat kahdeksan tunnin yöunet.

Nopea johtopäätös: Nuorten kanssa työskentely vaatii täydellistä läsnäoloa. Opettajalla ei voi olla huonoja päiviä, koska ne kostautuvat välittömästi.
Jos olen hetken yrittänyt toimia puolivillaisesti, olen saanut siitä myös palautteen. Oppilaiden kanssa minulla ei voi olla muita ajatuksia, ainoastaan heidän opettamiseensa liittyviä.

3. Media-alalla olin tottunut työskentelemään tiiminä, joka työskentelee kohti yhteistä sovittua päämäärää. Koulussa lähimmät työkaverini olivat oppilaat, sillä heidän kanssaan vietin suurimman osan aikaa ja heidän kanssaan myös jaoin työn onnistumiset ja epäonnistumiset. Minulla on tunne, että minun lisäkseni monet opettajat työskentelevät edelleen varsin yksin omissa luokissaan.

Nopea johtopäätös: Monissa kouluissa kehitetään jatkuvasti uusia opetusjärjestelyitä. Se on hieno juttu. Mutta uusi opetussuunnitelma vaatii nopeampaa muutosta.
Opetussuunnitelman uudistuminen koskettaa jokaista koulua ensi lukuvuodesta alkaen. Opetussuunnitelman suunnitteluun käytettiin valtavasti aikaa miettimällä opetuksen sisältöjä. Mielestäni olisi kannattanut käyttää suuri osa siitä ajasta itse opetuksen suunnitteluun ja erilaisten kokeilujen suunnittelemiseen. Nyt kannattaa miettiä, miten omaa työtään voisi jakaa kollegansa kanssa.
Opettajien pitäisi tehdä keskenään yhteistyötä vielä paljon enemmän. En tietenkään voi yleistää tätä koskemaan jokaista koulua ja jokaista opettajaa: kouluja ja opettajia on niin erilaisia. Mutta lähtökohtana pitäisi olla opettajien erilaisen osaamisen ymmärtäminen ja sen hyväksikäyttäminen oppilaiden osaamisen lisäämiseksi.
Muutoksen ei tarvitse olla mikään iso juttu, se voi olla paljon pieniä toimivia käytäntöjä. Opettajilla on valtavasti osaamista. Tuo osaaminen pitää hyödyntää.

4. Opettajan työssä on (vitsikkäästi) kolme hyvää puolta – kesäkuu, heinäkuu ja elokuu. Ne aiheuttavat aika paljon kateutta ei-opettajille.

Nopea johtopäätös: Aion nyt tutustua näihin opettajan työn hyviin puoliin. Tässä blogissakin on luvassa harmittavan lomatunnelmaisia päivityksiä, sillä aion matkustella ja ottaa rennosti.
Tosin opettajan työssä on muitakin hyviä puolia. Lapsissa ja nuorissa on niin valtavasti elinvoimaa, että se tarttuu väkisin myös opettajaan. Minusta tuntuu kuin olisin nyt vuoden juonut ikuisen nuoruuden lähteestä.

Yhteenveto: Kuten monille oppilaille, myös minulle itsearvointi on vähän vaikeaa. 
Antaisin itselleni todistukseen ehkä numeron 7. Olen kovasti yrittänyt, aina en ole täydellisesti onnistunut. Opittavaa riittää vielä pitkäksi aikaa. Onneksi.

Voin kuitenkin todeta, että olen tyytyväinen tekemääni muutokseen. (Entisiä työkavereita on vieläkin ikävä. Ja koska vaihdan taas työpaikkaa, tulee ikävä näitäkin työkavereita. Onneksi sosiaalinen media pitää nämä ihmiset mukana elämässäni.)

Lukuvuoden onnistumiset voin tiivistää pieneen tarinaan:

9.-luokan terveystiedon tuntien päätteeksi kysyin oppilailta, mitä he ovat vuoden aikana oppineet?
”Runkkaaminen on halvempaa.”

Vitsinä heitettyyn vastaukseen tiivistyy paljon teini-ikäisten opettamiseen liittyviä onnistumisia. Olen tyytyväinen.