Yhteishyvä
Monthly Archives

marraskuu 2016

Työ Vapaa-aika

Aina ärsyttää

23.11.2016

Sanaleikit eivät ole vahvuuteni, vaikka työskentelin monta vuotta toimittajana ja sanat olivat työni.

Tämän jutun kuitenkin aloitin sanaleikillä.

Minua ei suinkaan ärsytä koko ajan. Minua ärsyttää aina-sana. Tai itse asiassa se miten sitä käytetään.

Minulle aina-sana kertoo, että asia tapahtuu samalla tavalla jatkuvasti tai on joka kerta sama.
Aina = ikuisesti.

img_2040

Nyt sitä käytetään jotenkin kummallisesti korostamaan johonkin asti liittyviä asioita. Olisko metron pitänyt kulkea ”Lauttasaareen ja aina Matinkylään asti”, vai Lauttasaareen ja siitä Matinkylään asti?

Kunnostetaanko ”kodinkalusteita aina keittiöjakkaroista sohviin”, vai riittäisikö ilmaisu keittiöjakkaroista sohviin?

img_2043

Voi olla, että tässä närkästyksessäni on takana selkokielisyyden kaipuu. Työssäni olen huomannut, että selkokieli on usein hyvä väline. Asiat voi selittää paljon yksinkertaisemmin, jotta viesti menee paremmin perille. Siksi monesta teksistä voi siivota ylimääräisen pois.

Suosittelen tutustumaan YLE:n selkouutisiin tai Selkosanomiin.

Koti Työ Vapaa-aika

Mieli mataa

16.11.2016

Kuuluun siihen isoon osaan suomalaista, joka masentuu.
Luulin tietysti, että en kuulu. Olin väärässä.

Töistä minä sen sain. Vaikka taisi myös talven pimeydellä olla osuutta asiaan.

Ensin tein ihan järkeviä hommia, mukavien ihmisten kanssa.
Sitten en osannut sanoa uusille töille ”Ei”.
Sitten töitä oli aika paljon. Ulkona oli pirun pimeää, koko ajan.
Sitten hommat vähän mättivät työkavereiden kanssa.
Sitten itkeä pillitin työterveyslääkärin vastaanotolla.

Sinne menin, kun puoliso hermostui mieheen, joka nukkui 14 tuntia vuorokaudessa. Siis kaiken ajan työn ulkopuolella. Töiden jälkeen petiin, ja unta palloon. Joskus yöllä heräsin, mutta aika pian uni taas maittoi.

Työterveyslääkäri antoi droppia.
Nämä mielialalääkkeet tuntuvat olevan ihan tehokkaita. Olo koheni heti.
Tuttu lääkäri kysyi paljoko syön lääkettä. Hän naurahti annokselleni, oli kuulemma pienikokoisen vanhuksen annos. Minulle se riitti.

Kun olo tuntui hyvältä (=kesä), lopetin lääkkeet.

Onneksi mielialalääkkeitä syödessäni puolisoni pakotti minut myös joogaan.
Se oli täydellinen juttu minulle. Pää tyhjeni. Joogassa minulla ei ole huolia eikä murheita. No nämä kilot tietysti hankaloittavat, mutta en anna niiden olla este. Keskityn vain hengittämiseen. Mielessäni ei pyöri ylimääräisiä ajatuksia.
Jotain tutkimuksiakin on tehty joogan vaikutuksesta masennukseen.

img_2027

Koska olen kovapäinen ja perusteellinen ihminen, en tietenkään oppinut kerrasta.
Hankin masennuksen uudelleen. Tässä voin sanoa, että itse hankin.
Moni muu masennuksen taipuvainen ei varmasti itse voi asiaan vaikuttaa.
Olin edellisen masennusjakson jälkeen jatkanut elämääni kuten aina ennenkin. Helpostihan sitä silloin päätyy uudelleen samaan jamaan.

Toisella masennuskierroksella onneksi tiesin jo paremmin mitkä ovat oireet, ja mitä silloin pitää tehdä.
Ensin lääkärin puheille. Tällä kertaa halusin välttää lääkkeet, ja juttelin enemmän psykologin kanssa. Sitten joogaa ja kirkasvalolamppua.

Joku voi saada apua lievään masennukseen Mielenterveystalon ohjeilla.

Minulle toinen lievä masennus tarkoitti myös kouluttautumista uusiin töihin.

Nyt kun syksy on synkimmillään, olen huomannut tuttuja merkkejä.
Se tarkoittaa aamun lehden lukemista kirkasvalon kanssa, ja kolmea viikottaista joogakertaa.

Odotan joulua.

Osoitteesta mielenterveystalo.fi löytyy apua moneen muuhunkin mielenterveyden pulmaan.

img_2028

Koti

Jännät ratkaisut kotona

9.11.2016

Eikö olekin hieno?

Se on meillä kylpyhuoneessa oleva uusi vesi-installaatio. Hienosti on siinä käsienpesualtaan alapuolella kaikkien ihailtavana.

Kun tytär näki, hän nauroi ja totesi sen kauniisti lorottavan kohti suihkutilan viemäriä. ”Pieni puro, melkein.”

Lisäsin installaatioon ämpärin.

Tosiasiassa tämä on jo versio 2.0. Siinä ensimmäisessä ei ollut tätä suutinosaa, joten se ikävästi kasteli varpaat kun pesi käsiä tai hampaita.

Kävi nimittäin niin, että viime lauantaina sain sellaisen pienimuotoisen kotitalousopettajakohtauksen, ja päätin siinä aamusaunan päätteeksi pestä koko saunan. 
Puoliso nappasi ideasta kiinni ja aloitti kylpyhuoneen puolella pesuoperaation.

Näinkin voi vapaapäivän aamun viettää.

Siinä me saunanraikkaina hääräsimme, raivokkaasti, kohti puhdasta kylpytilaa.

Minä kävin oikein tomerana myös käsienpesualtaan kimppuun. Niin tomerana, että huuhtomisvaiheessa altaan alapuolelta ruikki reippaasti vettä varpaille.

Olin pessyt altaan niin puhtaaksi, että rikoin sen.

Jos asiasta haluaa myönteisiä puolia löytää, niin esimerkiksi sen, että tässä pesuoperaatiossa tuli huomattua, kuinka törkyisen likainen altaan vesilukko oli. Noin seitsemän vuoden likainen. Kahdeksan?
Mutta kuka tässä kohdassa voi nostaa käden ylös ja kertoa vesilukon olevan priimakunnossa? Niinpä.

img_2032

Koska tämä vesi-installaatio luotiin lauantaina, niin jo tiistaina sain lähdettyä rautakauppaan. Tomerana menin.

Minä: ”Onko teillä vesilukkoja?”
Myyjä: ”Tuossa hyllynpäädyssä ovat.”

Minä siihen kaiveleman rapisevasta hedelmä-vihannespussista rikkinäistä (likaista) vesilukkoa. Tutkin ja vertailen vesilukkoja.
Löydän sopivan.

Minä (parhaalla putkimiesäänelläni): ”Tämä meni rikki (esittelen vanhaa vesilukkoa), niin onko tämä nyt uusi vastaava? Että saanko tähän tökättyä sen putken pään kotona? Kun siinä ei ole kierteitä.”
Myyjä: Joo, ihan on sellainen normi 320:n putki.”
Minä (en enää yhtään putkimieltä kuullostavana): ”Onko täällä nyt se liitin, että saan kiinni?”
Myyjä: ”On, on.”

Minä kassan kautta kotiin.

Hienosti meni.

Ja oliko siinä ne sopivat putkenpäät? Että oliko kaikki tarvittava?

Eipä ollut, vaan on uusi matka rautakauppaan luvassa.

Meillä on sitten tällainen vesi-installaatio. Eihän vasta ole kuin keskiviikko.

Työ

Olin nuori, tarvitsin rahaa

3.11.2016

Ei vaan, minun ajautumiseni seksialalle  20 vuotta sitten johtui ammatillisesta mielenkiinnosta.
Se tarkoitti nuorten seksuaalikasvatusta. Seksi oli asia, jonka ajattelin olevan kaikkein hankalin opetettava asia peruskoulussa. Sitä kohti.

1990-luvun lopussa koulujen seksuaalikasvatus oli mielenkiintoisessa vaiheessa. Kaikki oli mahdollista. Monia erilaisia projekteja oli jo tehty, mutta paljon oli edelleen tekemättä.

Nuorilla ei ollut tarpeeksi tietoa. Ei ollut Internettiä. Biologian oppisisältöihin kuului ihmisen lisääntyminen, mutta ei juuri muuta. Terveyskasvatus oli osa kotitaloutta. Moni opettaja ei halunnut opettaa seksuaalisuuteen liittyviä asioita.

img_2017
Minä halusin. Onnistuin keplottelemaan itseni Väestöliiton Seksuaaliterveysklinikalle töihin nuorten seksuaaliterveyden pariin. Minusta tuli seksuaalikasvatuksen matkasaarnaaja. Kiersin pitkin eteläistä Suomea kertomassa oppilaille ja opettajille kaikkea mahdollista seksuaalisuuteen liittyen.

Kirjoitin myös seksuaalikasvatuksesta oppikirjan: Kerro meille seksistä – nuoren seksuaalikasvatus.
Onneksi kirjoittajakumppanini oli oikeasti ammattilainen, kätilö ja erikoissairaanhoitaja Katriina Bildjuschkin oli jo silloin tehnyt mittavan uran nuorten seksuaalikasvatuksen parissa. Olen kirjasta edelleen ylpeä, vaikka se nyt on jo vanhentunut.

Kun kaksi vuotta sitten aloin opiskella erityisopettajaksi, päätin verestää vanhaa osaamistani. Hain seminaarityöhöni tutkimustietoa kehitysvammaisten seksuaalikasvatuksesta. Hämmästyin ja ilahduin – 15 vuodessa on ympäri maailmaa tehty vaikka millaisia nuorten seksuaalisuuteen liittyviä projekteja ja paljon tutkimusta.

Perusasia on kuitenkin sama – nuoret tarvitsevat tietoa seksuaalisuudesta.

Tieto ei lisää varhaisia seksikokemuksia, vaan ehkäisyn käyttöä. Tieto vähentää abortteja ja sukupuolitauteja. Tieto lisää seksuaalista itsemäärämisoikeutta ja hyvinvointia.

img_2020
Edelleen nuoret ovat samanlaisessa tilanteessa kuin 20 vuotta sitten.

Seksiä on joka puolella. Pornoa näkee netin kautta ilmaiseksi kuka tahansa, vaikka käynnykällä. Ehkä se pornon maailma luo seksistä ja seksuaalisuudesta näille nykynuorille aika kummallisen kuvan. Ainakin he pääsevät siihen tutustumaan hyvin nuorina, liian nuorina.

Harvalla nuorella on tarpeeksi tietoa. Jokainen nuori rakentaa omaa seksuaalista identiteettiään. Siinä päällimmäisenä kysymyksenä on: ”Olenko minä normaali?” ”Kelpaanko minä tällaisena kuin olen?”

Kaikille pohdiskelu ei tietenkään ole pulmallista. Moni nuori porskuttaa eteenpäin tyytyväisenä ja kasvaa tyytyväiseksi aikuiseksi, joka tietää mikä oma seksuaalisuus on ja osaa kunnioittaa myös muiden ihmisten seksuaalisuutta.
Sillä sitähän me lopulta eniten tarvitsemme – meidän on opittava hyväksymään itsemme, ja annettava muiden olla sellaisia kuin he ovat. Emme saa tehdä pahaa toisillemme.

img_2018
Moni nuori kuitenkin tarvitsee paljon tukea. He tarvitsevat tietoa.

Mutta ennen kaikkea nuoret tarvitsevat aikuisen, joka tajuaa missä mennään. Aikuisen, joka tajuaa jotenkin paremmin kuin eräs nuorehko seksuaalikasvattaja aikoinaan.

Tällä opettajalla, ei nimeä,  oli seksuaalikasvatustunti Helsingin Juutalaisen Yhteiskoulun yläasteikäisille pojille. Hyväntuuliset nuoret miehet hymyilivät lempeästi vinoon, kun tämä opettaja kertoi kondomin käytöstä: ”Sitten esinahka vedetään taakse.”