Yhteishyvä
Monthly Archives

huhtikuu 2017

Työ

Mitta täynnä

27.4.2017

”Vitun homo, sä oot huonoin opettaja ikinä!”
No, kukaan ei ole purrut tai sylkenyt kasvoilleni.

”Sä näytät ihan idiootilta.”
Pari kertaa on vähän lyöty, mutta niitä nyt ei lasketa.

”Paskaläski, sä et osaa opettaa.”
Pieniä tappelunnujakoita on ollut päivittäin, ja ne on pyritty selvittämään välittömästi.

”Älä vittu koske muhun!”
Ketään ei ole tarvinnut pitää kiinni.

”Mitä sä tuijotat? Mee vittuun siitä kyyläämästä.”
Kaikki oppilaat ovat syöneet ruokalassa. Ainoastaan yhtenä päivänä oppilas on pitänyt siirtää syömään aikuisten kanssa samaan pöytään. Siinä samalla kolme muuta oppilasta saivat ansaitusti opettajan pöytäseurakseen, vastoin heidän toiveitaan.
”Sullon ihan ihme ilme, sä näytät vammaselta.”

Normiviikko siis.

Nyt alkaa kuitenkin olla mitta täynnä.

Enkä sano tätä valittaakseni. Olen itse työni valinnut ja viihdyn siinä erinomaisesti.

Mutta tuo jatkuva sättiminen tuntuu pahalta. Loukkaavat sanat, no, ne loukkaavat.

Eikä niitä sanoja voi jättää huomioimatta. Tietysti puutun niihin. Tietysti kerron, että ne tuntuvat pahalta.

En ajattele, että oppilaani olisivat typeriä. Siksi en voi suhtautua heihin naureskellen. En voi vähätellä heidän sanomisiaan tai tekemisiään. Loukkakuset jäävät kuitenkin pyörimään päässäni.

Sanat muokkaavat todellisuutta. Niillä voimme muokata maailman sellaiseksi kuin haluamme. Siksi meistä jokainen voi miettiä, millaisia sanoja käyttää. Jos joku pahoittaa mielensä jostain sanasta, olisiko mahdollista käyttää jotain toista sanaa?

Ja toisaalta, jos joku sana tuntuu itsestä huonolta, voisiko siitä huomauttaa ystävällisesti? Antaa toiselle ihmiselle mahdollisuuden oppia uuden sanan käyttäminen.

Oppiminen vie aikaa, mutta kaikki me opimme.

Onneksi on myös niitä aamuja, jolloin itse jatkaisin pitkävihaisena edellisen päivän alavireisessä tunnelmassa, mutta oppilaat ovatkin hyvällä tuulella. Heille eilistä päivää ei enää ole. Ei, vaikka omassa mielessäni pyörivät edelleen kuullut loukkaukset.

Silloin on parempi heittäytyä hyvän kannateltavaksi ja unohtaa menneet. Silloin kannattaa kertoa oppilaille, että heidän hyvä tuulensa tarttuu.

Hemmetti, että se on vaikeaa.

Työ

Napa pinnalla

20.4.2017

”Muuten meni ihan hyvin, mutta selkäuinnissa navan ei tarvitse olla koko ajan pinnalla.”

Uimaopettajan vinoilu liukui mielestäni kuin vesi hanhen selästä. Olin selvittänyt tieni syvään altaaseen.

Edellisessä postauksessani mietin suomalaista saunakulttuuria ja alastomuutta oppilaiden näkökulmasta.

Näin minä annoin sille oman panokseni.

Vein oppilaani läheiseen uimahalliin saamaan uimaopetusta. Siinä altaan reunalla maha pystyssä tepastellessani uimaopettaja totesi minulle, että opettajakin saa uida.

Ajattelin, että on ihan paikallaan olla samassa tilanteessa oppilaiden kanssa. Tartuin tarjoukseen.

Uimahallin saunan lauteilla mietin, että elämme aika mukavassa maassa, jossa voin mennä uimaan oppilaitteni kanssa. Voin ihan luontevasti olla alasti, enkä ole heti pedofiilileima otsassani.

En usko, että tällainen toiminta on mahdollista kovin monessa muussa maassa. Brittiystäväni totesi minulle aikoinaan, ettei hän ole esimerkiksi nähnyt äitiään ikinä alasti.

Uimahallin uimaopettajat eivät tietenkään päästäneet minua oikaisemaan. Ennen syvään altaaseen pääsyä minun piti näyttää uimataitoni pikkualtaassa. Päästä päähän ja takaisin.
Altaasta noustuani sain uimaopettajilta tuon kannustavan kommentin.

Olin itse asiassa jo aiemmin talvella käynyt uimassa muutaman oppilaani kanssa.

Pienelle opetusryhmälleni ei meinannut löytyä yhteistä kiinnostuksen kohdetta yhdelle viikottaiselle liikuntatunnille. Koulussa ei ollut yhtään vapaata liikuntatilaa. Uiminen kiinnosti oppilaitani. Toinen oppilaistani ei juurikaan osannut uida, ja asia selvästi vaivasi häntä. Tarvetta uimiselle siis oli.

Rehtori lupasi, että  koulu hoitaa maksupuolen. Aloitimme uimahallikäynnit.

Tällä viikolla koko kevään harjoittelu sai palkinnon. Viidesluokkalaiseni ui 25 metriä syvässä altaassa.

Minä en uimista opettanut, itse hän sen oppi. Mutta minä sain olla osallisena onnistumisessa.

Hallilta pois kävellessämme seuralaiseni hymyili kilpaa kevätauringon kanssa. Minä puolestani muistin, miksi tätä työtä teen.

Työ Vapaa-aika

Saunassa teinien kanssa

14.4.2017

Eilen koitti onnenpäivä. Alkoi ansaittu pääsiäisloma.

Loman kohokohta oli päästä tutun saunan lauteille. Kiukaan alta kajasti tulen valoa, ikkunan takana öljylamppu. Lämpö ja hämärä kietoivat minut sisäänsä.

Mietin siinä istuessani, miten hyviä asioita suomalainen sauna ja saunakulttuuri ovat. Miten hienoa on, että istumme alasti lämmön hellittävinä, tasa-arvoisina ja paljaina. Olemme, mitä olemme.

Saunassa noudatetaan käyttäytymiskoodia. Me kasvamme koodiin, me osaamme sen.

Käyttäytymiskoodille on oikeastaan perusteitakin. Käyttäytymiskoodin noudattamisesta seuraa myös ylimääräistä hyvää.

Joku aika sitten käytiin julkisuudessa keskustelua, pitääkö uimahallien saunoissa, ja muissakin yleisissä saunoissa, ottaa uimapuku pois.

Olen kevään aikana käynyt uimassa alakouluikäisten oppilaiden kanssa. Monille pojille, erityisesti  maahanmuuttajataustaisille, alastomaksi riisuminen on kiusallista. Olen siis joutunut ohjeistamaan, että pesulla pitää käydä ennen uimista. Pesulla pitää käydä ilman uimahousuja. Myös saunaan mennään ilman uimahousuja.

Peseytyminen on aina paikallaan. Olen toki kuullut tarinoita, joissa uimahallin allas on pissapaikka. Varmasti sinne joltain pissaa lirahtaakin, mutta en usko kenenkään tarkoituksella käyttävän allasta pissapaikkana.

Ennen uimista pitää pestä pois mahdolliset jarrujäljet takapuolesta ja kosmetiikka kainaloista ja päästä.

Puhtaus on tärkeää. Sen tajuaa jokainen. Niin minä sen oppilaillekin kerroin. Altaaseen mennään puhtaana. Siksi peseydytään ilman uimahousuja.

Saunoissa uimahousuttomuutta on perusteltu allasveden kloorin ja saunan lämmön haitallisen yhdistelmän estämisellä. OK, tähän minun ei tarvitse ottaa kantaa. Olkoon miten on.

Suomalaisen saunakulttuurin hyvä puoli on kuitenkin se, että me olemme tottuneet näkemään erilaisia alastomia kehoja. Me emme ole ainoastaan mainosten ja mahdollisesti myös pornon luoman mielikuvan varassa siitä, millainen keho ihmisillä on.

Saunassa jokainen näkee tahtomattaankin erilaisia kehoja. Me näemme, että ihmisiä on erimuotoisia ja -kokoisia. Erilaisuus on normaalia – normaalia ei ole. Sen näkeminen on jokaiselle lapselle ja nuorelle hyvä asia. Eikä asian muistaminen tee aikuisillekaan pahaa.

Toisaalta olen sitä mieltä, että yhteissuihkujen aika on ohi. Toivon uimahalleihin suihkujen väleihin sermejä. Puolustusvoimissakin varusmiehet saivat vessoihin ovet vuosikymmeniä sitten.

Koululaisille soisin muutenkin oikeuksia yksityisyyteen. Alakouluikäiset eivät näe uimahallivuoroillaan erilaisia kehoja. Siellä ei ole ketään muita paikalla. Eivät ne koulun uimahallivuorot tai liikuntatuntien jälkeiset pakolliset suihkut ketään jalosta, vaikka alasti ollaankin. Paremmin nykynuoriso taitaa puhtaudestaan huolehtia kuin oma ikäluokkani.

Teini-ikäisille haluan kasvurauhan. Kun oma keho muuttuu, sitä ei halua esitellä muille. Teini-ikäiset kylpekööt mökkisaunoissakin uimapuvuissa. Suomalainen saunakulttuuri kestää sen. Aikuisena ehtii siirtyä lauteille nakuna.

Eikä mökkisaunan jälkeen järveen tai mereen pulahtaessa pissavahingolla tai pienellä kakkamerkilläkään ole suurta merkitystä – kalat kakkaavat veteen koko ajan.

PS. Kakkamerkistä tulikin mieleeni. Tietokone toimii taas huollon jälkeen. Muistutan itseäni ottamaan tietokoneesta varmuuskopion säännöllisesti. Ilman varmuuskopiota housuissa olisi varmasti ollut kunnon pökäle.

Vapaa-aika

Kuolema pukee häntää

7.4.2017

Viesti äidiltä: ”Siis siistillä näyttää. Ne oli hyvät uutiset. Noh, sitten ne huonot – ulkokomero on kuin ruumishuone.”

Joku ehkä muistaakin, että reilu vuosi sitten jouluna mökille majoittautuminen sai ikävän käänteen. Hiiriyhdyskunta oli huomannut, että sänky on paras paikka perustaa perhe. Fiksuja veijareita.

Ikävä juttu meidän kannaltamme.

Viime syksynä päätin, ettei vastaava tule toistumaan. Jo kesällä etsin pienen kepin kanssa jokaisen kolon, josta hiiri voisi mökkiin sisälle päästä. Hiirellehän riittää pikkusormen mentävä kolo. Tilkitsin joka reiän umpeen.

Mutta ennen kaikkea, hankin mökille reilulla kädellä hiirenloukkuja ja kattavan valikoiman rotanmyrkkyjä.

Olen hiirenmetsästäjänä selkeästi parempi kuin hirvenmetsästäjänä.

Mökin ulkokomero todella muistutti hiirien hautausmaata.

Olen tyytyväinen. Tässä kohtaa en tunne minkäänlaista armoa tai myötätuntoa elollista kohtaan.
”Sori, nyt taisi tulla reilusti huonoa karmaa”, ajattelin. ”Hiiriperhettä ei enää ole, kestän sen.”

Mutta hetkinen, mikä hiiriperhe?

Metsähiiren vatsapuoli on selkeärajaisesti valkoinen. Näillä on epämääräisempi väritys.

Minun metsähiireni taitavatkin olla metsämyyriä. Ne ovat niitä, joilla myyräkuumettakin tavataan.

Kyllä nyt naurattaa kaupunkilaisen taito löytää valheellinen mielenrauha. Vuosi sitten menimme nukkumaan myyrien pisimään sänkyyn uskotellen, että hajusta erotimme sängyssä olleen metsähiiriä.

Kaupunkilainen ja luonto kohtasivat, vuoden viiveellä.

PS. Jos niistä metsämyyristä jotain opinkin, niin samoin ei tainnut käydä tietokoneeni kanssa. Se tilttasi taas. Tällä kertaa varmuuskopiot ovat muutaman kuukauden vanhat. Katosi nimittäin tämänkin tekstin alkuperäinen versio.
Karma?