Yhteishyvä
Monthly Archives

toukokuu 2017

Työ

Paukut loppu

27.5.2017

Kouluvuoden viimeinen viikko, piinaviikko, on alkamassa. Sekä opettajat että oppilaat ovat tässä vaiheessa lukuvuotta kaikkensa antaneita. Tarvitsemme kaikki lomaa.

Minulle on jo vinoiltu, kuinka raskas se viikko onkaan. ”Menette varmaan taas saunaan, ja paistatte vohveleita. Joko on pullataikina tehtynä?”

Oh, ne temput on jo käytetty. Nyt on luvassa viisi päivää, jolloin pitäisi olla järkevää tekemistä. Oppilaat tietävät, että arvosanat on annettu. Oppikirjoistakin on jo luovuttu. Ne kiertävät uusiokäyttöön ensi vuodeksi.

Jossain yleisopetuksen luokassa oppilaat kestävät muutokset. He nauttivat epätyypillisistä koulupäivistä, jolloin voi tapahtua mitä vain. He iloitsevat aikatauluttomuudesta.

Minun luokallani ei ole niin. Nämä oppilaat saavat turvaa junnaavasta arjesta, jatkuvuudesta, tutuista rutiineista. Siitä, että asiat tehdään aina samalla lailla. Että he voivat aina ennakoida, mitä seuraavaksi tapahtuu.

Siksi esimerkiksi koulun vappuhulinat muutama viikko sitten tarkoittivat meillä oikeasti hulinoita. Minun oppilailleni päivä, jolloin toiminta etenee improvisaatiolla, tarkoittaa kaaosta oman pään sisällä. Kaaos oman pään sisällä tarkoittaa kaaosta käyttäytymisessä.

Nyt meillä kaikilla alkaa olla paukut lopussa. Mutta me tiedämme, että vielä pitää tsempata muutama päivä.

Onneksi on yksi asia, joka sopii meille kaikille. Voimme suunnata koulun läheiseen metsään.

Huomasin jo syksyllä, kun harjoittelimme suunnistusta, miten hyvin lapset viihtyvät metsässä. Eivät he sinne ensisijaisesti halua mennä, mutta kun sinne on päästy, moni asia muuttuu.

Metsässä on loputtomasti mahdollisuuksia. Jokainen lapsi voi edetä metsässä haluamallaan tavalla. Yksi hyppii kiveltä kivelle, toinen roikkuu jokaisessa oksassa. Keppi käteen ja huitoen eteen päin.

On myös mahdollista, että opimme jotain metsäretkellä. Voimme kerrata ympäristöopin aiheita, miettiä ilmansuuntia, vuoden kiertokulkua, laskea etäisyyksiä.

Näille minun oppilailleni uuden opetussuunnitelman ilmiöoppiminen ei voi olla pitkä projekti. Heillä ei riitä kärsivällisyys siihen. Mutta kokonaisuuksien hahmottaminen nopeassa tahdissa voi hyvinkin onnistua.

Ja jos emme jostain syystä pääse luontoon, tuomme luonnon luoksemme.
Virolaisten kalasääskien pesäpuuhat ovat luontoa parhaimillaan.

Ja tietysti norppalivekin täytyy katsoa.

PS. Koulujen kannalta elokuvien ja televisio-ohjelmien tekijänoikeudet ovat kaamea sekamelska. Uskon, että monessa koulussa tekijänoikeuksia rikotaan jatkuvasti, vaikka asiasta ei juuri puhuta. Yle Areenan ja Elävän arkiston
kotimaiset televisio-ohjelmat ovat opetuskäytössä sallittuja. On kuitenkin huomioitava, etteivät Yle Areenan video- tai teatterilevityksessä olevat elokuvat tai mainokset ole.

Lisäksi luvallista katsottavaa tarjoaa Kansallinen audiovisuaalinen instituutti. Komisaario Palmun erehdys oli hitaan kerrontansa vuoksi meidän luokallemme rauhoittava kokemus. Eikä vanhojen mainosten vauhti päätä huimaa. Ehkä ne huipentavat viimeisen kouluviikkomme.

Musiikki Vapaa-aika

Keski-ikäistä intohimoa

19.5.2017

Hän hymyili, suikkasi suudelman kädelleen ja lennätti sen minulle. Minulle. Nappasin suukon ilmasta.

Sain suukon, sillä viime hetkellä ennen kosketusta nykäisin käteni pois. ”Jos pop-jumalattareni käsi onkin kylmännihkeä”, ajattelin.

Debbie Harry kumartui uudelleen yleisön puoleen ja jatkoi kättelemistä.

Tuosta hetkestä on lähes 30 vuotta. Vaalin sitä edelleen tähtihetkenäni, sillä tiedän erottuneeni joukosta. Milanossa ei vuonna 1989 irokeesi-hiuksia näkynyt.

Ikääntymisen huono puoli on, että monet asiat tuntuvat väljähtyneiltä. Mikään ei ole enää erityisen hienoa. Toisaalta mikään ei myöskään ole kovin kamalaa.
Ei ole mustavalkoista, on harmaan sävyjä. Kuten Ismo Alanko sen lauloi: Harmaa on hyvä väri.

Koska tilanne on tämä, keski-ikäisen täytyy hankkia elämään intohimoa.

Se voi olla mitä tahansa. Tärkeää on, että siihen voi suhtautua mustavalkoisesti. Olennaista on, että asiaan voi suhtautua intohimoisesti.

Ympärilläni näen, miten keski-ikäiset miehet juoksevat maratoneja, polkevat pyörää maastossa tai muuttuvat poliittisesti aktiivisiksi. Jotkut kalastavat tai metsästävät, joku hurahtaa moottoripyörään.

Minä olen hupsumpi. Olen lisännyt pop-innostustani.

En tietenkään ole yksin harrastukseni kanssa. Me keski-ikäiset miehet olemme levykauppojen suuri asiakasryhmä. Keskivartalotukevina nojaamme levykauppojen laareihin ja plaraamme nuoruuttamme levy kerrallaan.

Minulle puoliso vähän keljuilee, että kiinnostukseni nuoruuteni pop-idoleihin on koomista. Rahalla kun saa kaikenlaista: erikoispainoksia, deluxe-paketteja, vinyylejä ja nimikirjoituksia.

Myös poikani ivasi kerran, että tuliko erikoispainoksen mukana värityskirja. Itse asiassa David Bowien The Next Dayn mukana tuli tyhjä muistiinpanovihko.
Mutta poika ei vielä tajua, että hänestäkin tulee jossain välissä keski-ikäinen. Silloin se värityskirja voi olla hyvinkin tärkeä.

No, minä iloitsen Neneh Cherryn pienestä viestistä levyn kannessa.

Kim Wilden joululevystä piti ostaa toinenkin painos, jotta sain levyn nimikirjoituksella.

Alison Moyet’n nimmareita minulla on jo nippu. Onneksi. Uusi levy, Other, ilmestyy kesäkuussa. Olen jo ostanut liput Tukholman keikalle joulukuuksi. Luonnollisesti myös levy on tilauksessa nimmarin kanssa.

Maanantaina ilahduin erityisesti, sillä töistä tullessani eteisessä odotti pieni paketti. Siinä oli Blondien uusi levy, Pollinator, nimikirjoitusten kanssa. Nuoruuteni ihastus lähetti minulle viestin vuosikymmenten takaa.

Intohimoa! Keski-ikäisen miehen elämä on täynnä intohimoa.

PS. Joku näppärä ehkä huomaakin, etteivät blogin Pollinator-pääkuva ja lopussa oleva Pollinator-kuva ole samat. Jouduin tilaamaan Blondien levyn sekä erikoispainoksena että Australian painoksena, jotta sain nimmarit myös cd-kokoisina. Eikä siinä vielä kaikki. Tietenkään ei. Japanin painos on jo matkalla, sillä siinä on ylimääräisiä biisejä.

Musiikki Vapaa-aika

Studio 25

11.5.2017

Aika menee hirmuisella vauhdilla. Tässä tapauksessa 25 vuotta.

Kesäkuun alussa on kulunut 25 vuotta siitä, kun menimme naimisiin puolisoni kanssa. Tässä sitä ollaan edelleen.

Merkkipäivän kunniaksi päätimme järjestää juhlat. Koska hääjuhlamme aikoinaan oli itsemme näköinen, päätimme juhlia omalla tyylillämme uudelleen.

Juhla olkoon disco, legendaarisen Studio 54:n jalanjäljissä.

Ei puheita, ei maljoja, ei lahjoja, ei istumapaikkoja. Sen sijaan huumaavaa rytmimusiikkia, ystäviä, paljetteja, perhettä, vilkkuvia värivaloja ja savukone.

Vuokrasimme paikan ja kutsuimme ystävät paikalle puettuina kimallukseen. Vaikka emme halunneet lahjoja, toivoimme pientä osallistumismaksua juhlapaikan vuokran maksamiseen.

Juhlajuomaa pyysimme kaikkien vieraiden tuovan yli oman tarpeen. Minä lupasin tarjota iltapalaa.

Kutsu lähti Facebookin tapahtumakutsuna, siten tiesimme suunnilleen kuinka paljon osallistujia olisi. Facebookin ulkopuolisille, uskomatonta mutta sellasiakin ihmisiä edelleen on, lähetimme puhelimella kutsut.

Facebook-kutsun hyvä puoli oli, että vieraille saattoi antaa lisäinformaatiota koska tahansa.

Kuinka juhlat sitten onnistuivat? Hyvin, ja näin me sen teimme.

Paikalle saapui yli 70 ystävää, vanhempamme, sisaruksemme puolisoineen ja omat täysi-ikäiset lapsemme muutaman ystävänsä kanssa.

Tytärtämme olimme pyytäneet pitämään pienen tanssitunnin. Se onnistui täydellisesti. Keski-ikäiset osaavat heittäytyä rytmin vietäviksi. Mutta juhlien varsinainen kohokohta oli myöhemmin illalla pidetty twerkkaus-tunti. Huomasimme, että keski-ikäisten lantio liikkuu yllättävän kankeasti.

Mikään muu ei ollutkaan kankeaa.

Olin kokkaillut ruoat etukäteen. Hirvenlihaa oli pakastin täynnä, ja nyt se muuttui painekattilassa mausteiseksi nyhtöhirveksi. Sen kanssa oli vihreää parsaa, joka on nyt parhaimmillaan ja tarjouksessa maksoi alle 2 euroa puntti. Uunissa se kypsyi helposti. Coleslaw-salaatti ja marinoitu papusalaatit syntyivät hetkessä. Lisäksi tarjolla oli tuoretta leipää ja makeisia. Ei kahvia, ei kakkua.

Vieraita opastettiin olemaan omatoimisia. Kaikille oli nimilaput ja myös kertakäyttömukeihin pyysimme kirjoittamaan nimet.

Minä soitin musiikkia tietokoneelta. Soittolistalla näyttää olleen ainakin Princeä, Abbaa, David Bowiea, Queenia, Vicky Rostia, Tapani Kansaa, Madonnaa ja Baccaraa. Sing it Back, Peto on irti, Hot Stuff, You Sexy Thing, Mas Que Nada, Sata salamaa…

Tunnelman hoitivat kuitenkin vieraat. Monet tapasivat vanhoja tuttujaan, mutta varmasti monet myös tutustuivat uusiin ihmisiin. Tanssi jatkui aamuun asti.

Meille jäi hyvä mieli onnistuneista juhlista. Lisäksi monta pulloa kuohuviiniä, ja Diesel-merkkinen musta miesten trenssi, jota kukaan ei tunnista omakseen. Takki ei mahdu minulle.

Kannatti juhlia. Kannatti juhlia omalla tyylillämme.

PS. Elämäni huippuostoksiin kuluu juhliin hankkimani savukone. Osa vieraista tosin taisi saada savusta yliannostuksen, sillä minä päästelin koneesta savua nuoruuteni teknobileet mielessäni. Ne olivat sellaisia juhlia, joissa tanssilattialla ei nähnyt omaa kättään, saati naapuria. Täydellistä!

Työ

Ero tuli

5.5.2017

Tänään lähetin viestin:

”Hei huoltajat!

Kävimme tiistaina katsastamassa oppilaiden kanssa uudet opetustilat, joihin luokka siirtyy kesän aikana.

Mutta kuten usein käy, tämä ei ole ainut muutos luokallamme. Minun työni päättyy tämän ryhmän kanssa kesälomalle siirtymisen myötä.

Sain viime keväänä työpaikan vuodeksi. Ikävä kyllä tässä luokassa ei ole avoinna sellaista virkaa, johon minun muodollinen pätevyyteni riittäisi. En halunnut jäädä odottelemaan, miten minun mahdollisesti käy. Siksi hain keväällä pysyvää työpaikkaa, virkaa, muualta. Onnekseni sellaisen sain. Aloitan työskentelyn elokuussa yläasteikäisten parissa naapurikunnan puolella.
 
Meillä on ollut hieno vuosi. Olemme oppineet paljon. Me kaikki, minä myös.

Lukuvuoden alussa ajattelin, että tulen työskentelemään haastavien oppilaiden kanssa.

Totta, minua on haastettu. Eniten olen kuitenkin joutunut haastamaan omia käsityksiäni. Olen tullut lähes joka aamu hyvillä mielin töihin. Syynä siihen ovat olleet oppilaat. Luokallamme on räiskyviä persoonallisuuksia. Ihan kaikki eivät vielä osaa säädellä räiskymistään, mutta personallisuuksia he ovat. Vahvoja, oppivia, osaavia. He innostuvat nopeasti ja heittäytyvät tilanteisiin. He haluavat, että koulupäivät ovat täynnä toimintaa.

Olen opettajana noviisi. Siksi tästä vuodesta on ollut minulle hyötyä. Olen oppinut paljon.

Kiitän teitä huoltajia hyvästä yhteistyöstä. Aina yhteisten asioiden hoitaminen ei ole ollut yksinkertaista, sillä välillä ongelmat ovat olleet haastavia. Minusta on kuitenkin koko ajan tuntunut siltä, että siellä kotona olette uskoneet meidän täällä koulussa yrittävän parhaamme. Meidän tarkoituksenamme on ollut huolehtia siitä, että lapsi oppii. Välillä se on vaatinut tiukempaa otetta, välillä olemme lepsuilleet.

Lapsille olen yrittänyt antaa myönteistä palautetta aina kun siihen on ollut vähänkin aihetta. Olen koko ajan yrittänyt unohtaa menneet huonot hetket, heti sen jälkeen kun ne on käsitelty.

Kiitän teitä tästä vuodesta ja toivotan teille ja huoltamillenne lapsille kaikkea hyvää.

PS. Tietysti teen täysillä töitä lukuvuoden loppuun saakka. Halusin kertoa tilanteeni heti, kun se minulle varmistui. Meille jää nyt lasten kanssa aikaa sanoa hyvästit. Seuraajastani ei vielä ole varmuutta, sillä paikka on auki. Juuri siksi hain vakituista paikkaa.”

Viestin kirjoittaminen ei ollut helppoa. Hankalampaa oli käydä keskustelu oppilaiden kanssa samasta asiasta. Toisaalta nyt tiedän, että meillä on aikaa keskustella asiasta toisenkin kerran. Lähtöni ei putoa heidän käsiinsä kuin pommi viimeisenä koulupäivänä.

Sitäpaitsi nämä lapset jäävät mieleeni pysyvästi. Lisäksi olen tämän vuoden aikana monta kertaa miettinyt viime vuonna opettamiani oppilaita. Toivonut, että heillä olisi hyvä olla.
Tämän opettajan työ taitaa olla jatkuvaa jäähyväistä. Eivätkä ne jäähyväiset saa tehdä kyyniseksi.

Toinen puoli minusta kuitenkin iloitsee. Syksyllä odottaa uusi työpaikka, ja se paikka on vakinainen!

PS. Tämän tekstin kuvituksena on lappu, jonka löysin työpöydältäni – voiko tuollaisia mussukoita unohtaa?