Yhteishyvä
Monthly Archives

kesäkuu 2017

Vapaa-aika

Vanha ystävä

27.6.2017

Sain viestin: ”Tavataanko? Edellisestä kerrasta on kulunut pitkä aika.”

Ilahduin. Emme ole olleet tekemisissä moneen vuoteen. Joitain vuosia sitten tapasimme usein.

Ei tapaamattomuuteen mitään ihmeellistä syytä ole ollut. Välimme tuli matkaa, matka muuttui ajaksi.

Yhteistä aikaa ei löytynyt.

Nyt tapasimme.

Ja millaista se olikaan!

Aika ja etäisyys katosivat. Pöydän ääressä istuivat vanhat ystävät, joiden elämässä oli tapahtunut paljon. Tuntui hyvältä päästä jakamaan tarinat ja tuntemukset ihmisen kanssa, johon luottaa.

Puhuimme menetyksistä, pettymyksistä ja elämän kohtuuttomuudesta. Mutta myös hyvistä hetkistä, onnistumisista ja onnesta.

Kummankaan elämä ei ole enää sama. Silti ystävyytemme perusta oli olemassa.

Ilta hurahti yhdessä hetkessä. Sovimme myös pikaisesta uudesta tapaamisesta. Seuraavalla kerralla varaisimme enemmän aikaa.

Tämän tapaamisen innoittamana päätin ottaa yhteyttä muihinkin ihmisiin, jotka ovat kummallisesti jääneet matkan varrelle. Ehkä heidän kaikkien kanssa voi jatkaa siitä, mihin aikoinaan jäimme.

Olen jo saanut vastausviestin: ”Kyllä, minut tavoittaa edelleen tästä numerosta.”

Luulen, että meidän on tavattava pian.

PS. Blogin kuvat ovat Helsingissä Inarintie 1:ssä olevasta seinämaalauksesta Always Share – Jaettu Ilo, jonka ovat tehneet Redy & Ruusa.

Vapaa-aika

Päiväni murmelina

20.6.2017

Näin se menee:
Klo 9.24 Herätys ja aamiainen
Klo 10.11 Ensimmäiset päiväunet (31 minuuttia)
Klo 10.42 Herätys ja burracon pariin
Klo 12.15 Lounas
Klo 13.18 Taas burracoa
Klo 14.48 Toiset päiväunet (29 minuuttia)
Klo 15.17 Nettisurffailua, levyostoksia ja burracoa
Klo 18.13 Sauna ja muutama olut
Klo 20.50 Iltaruoka ja telkkaria
Klo 23.07 Nukkumaan

Tässä on opettajan kesäloma-aikataulu. Aikataulu toistuu hieman varioiden päivästä toiseen. Kotona ja/tai mökillä. Se muistuttaa paljon Bill Murray -elokuvaa. Välillä olen yrittänyt tavata ystäviä. Olen onnistunutkin.

Oleellista on nukkua jo aamupäivällä ensimmäiset päiväunet. No, ne toisetkin päiväunet ovat oleelliset. Ja pitkät yöunet.

Mielessä pyörivät edelleen työasiat. Tavallaan se on ookoo, tavallaan se on tarpeetonta. Vuosi oli mitä se oli, syksyllä alkaa uusi.

Opettajana kesälomani on yhdeksän viikon mittainen. Tänä kesänä olen siitä reilun viikon työttömänä.

Tähän väliin vähän narinaa. (Opettajat ymmärtävät tämän. Muille saattaa olla ihan yhdentekevää, jopa ärsyttävää.)

Moni opettaja, joka ei ole onnistunut saamaan pysyvää työsuhdetta, viettää koko kesänsä työttömänä. Se on tylsä kiitos lukuvuoden mittaisesta työpanoksesta. Töissä kollega kertoi, että viime kesänä hän työskenteli kesän muuttomiehenä. Harva ammattilainen suostuisi samaan.

Opettajien lomassa on toinenkin asia, joka mietityttää. Opettajat ovat lomalla silloin, kun oppilaatkin ovat. Minä en itse valitse, koska lomailen. Lomailen, silloin kun lomailu on kaikkein kalleinta.

Tosin niin tietysti tekevät monet muutkin, jotka järjestävät lomansa lastensa lomien mukaan. Silloin pitää tehdä ajoissa päätöksiä. Koska tiedän, milloin minulla on loma, minun on ostettava esimerkiksi lentoliput hyvissä ajoin. Silloin kun ne ovat tarjouksessa.

Lopetan narinan tähän.

Elokuussa aloitan uudessa koulussa virkamiehenä. Vielä ei ole aika jännittää tulevaa. Kaikki tapahtuu ajallaan. Nyt pitää olla tässä hetkessä. Pitää iloita lomasta. Iloita ystävistä.

Onneksi puoliso aloitti lomansa nyt. Saattaa olla, että huominen päivä on jo vähän erilainen.

PS. Italiassa suosittua burracoa voi pelata netissä. Puhelimille ja tableteille on olemassa omat sovelluksensa.

Vapaa-aika

Kutsumattomat vieraat

13.6.2017

Meille tuli kotiin vieraita, jotka eivät olleet ystäviä tai sukulaisia.

Ensimmäinen virhe: En uskonut puolison vinkkiä, vaikka hän varoitti minua.

Toinen virhe: Ajattelin, että hankala tilanne johtuu stressistä, ja menee ajan kanssa ohi.

Kolmas virhe: En antanut vieraille selkeää käskyä, että nyt on aika mennä.

Tuli syyhypunkki kavereineen. Syyhypunkki aiheuttaa syyhyn, joka tarttuu ihmisestä toiseen kosketuksen välityksellä.

Puolisoni työskentelee päiväkodissa ja kertoi, että siellä on tavattu syyhyä. Minä totesin, että selvä, ei vaikuta minuun. Eikä pitkään aikaan vaikuttanutkaan. Reiluun kuukauteen, jos tarkkoja ollaan.

Kutina alkaa noin kuukauden kuluttua tartunnasta. Minulla kutina alkoi viimeisellä kouluviikolla.

Se kutina on hetken kuluttua helvetillinen.

Koulun viimeinen viikko oli vauhdikas, ja ajattelin alkuvaiheen pienen kutinan aiheutuvan stressistä. Kutina ei kuitenkaan loppunut miedolla kortisonilla ja raapimisella.

Se ei loppunut koulun myöskään päättymisen jälkeen. Päin vastoin, loman alettua minun piti iltayöstä hiippailla makuuhuoneesta pois raapimaan itseäni.

Siinä samalla oli aikaa surffata netissä terveysaiheisilla sivuilla. Niillä, joilla ei ikinä pidä. Totuus valkeni.

Mielenkiintoista tässä kokonaisuudessa on, että työterveyspuolella opettajan syyhy ei juuri kiinnostanut. Terveydenhoitaja oli sitä mieltä, että diagnoosini oli oikea. Opettaja voi siis tarvittaessa tehdä diagnooseja.

Syyhypunkki kuolee muutamassa päivässä, jos se ei saa ravintoa. Vuodevaatteet ja vaatteet oli kaikki pestävä. Meillä se tarkoittaa myös sitä, etä vakiopaikkani sohvalla pysyi hetken tyhjänä.

Syyhy hoidetaan voiteella, jota voi ostaa apteekista ilman reseptiä. Samalla on hoidettava kaikki perheenjäsenet. Puoliso oli tämän jo kerran tehnyt, mutta silloin minä en lähtenyt mukaan. Ikävä kyllä, sillä nyt tarvittiin taas annos kahdelle.

Ei muuta kuin apteekkiin. Ja lähes 100 (sata!) euroa köyhempänä ulos.
Oireiden pitäisi hävitä noin kolmessa viikossa. Toistaiseksi kutisee.

 

Koti Vapaa-aika

Pitkä liitto

5.6.2017

Tänään vietän puolisoni kanssa hopeahääpäivää. Se tarkoittaa neljännesvuosisataa, ja on ihmiselämässä aika pitkä aika.

Olen jo etukäteen iloinnut tapahtumasta. Siksi minulta on monta kertaa kysytty, mihin tällainen liitto perustuu.

Minulla ei ole vastausta. On muutamia ajatuksia, jotka joko voivat olla totta tai sitten ne eivät ole.

Ensinnäkin uskon tuuriin. Meillä on käynyt hyvä mäihä. Elämä ei ole tuonut meille mitään isoja vastoinkäymisiä. Helppo tässä on porskuttaa.

Toiseksi uskon hyvään valintaan. Minä valitsin hyvin. Puolisollani on pitkä pinna.

Tosin minä en sitä valintaa tainnut tehdä. Minä yritin kovasti valita – ketä vaan. Puolisoni sitten valitsi.

Kolmanneksi uskon… No enpä uskokaan.

Nyt mennään jo niin hepposilla jutuilla, että nämä ovat ihan mutua.

Ehkä meillä on ollut halua ja tahtoa. Halua usemmassakin mielessä. Parisuhde tarvitsee seksiä. Välillä voi olla kuivia kausia, mutta välillä on hyvä paneskella tai muuten iloita seksistä yhdessä. Se erottaa parisuhteen monesta hyvästä ystävyyssuhteesta.

Sen sijaan en usko, että pitkässä liitossa ei olisi tai saisi olla eripuraa. Meillä ainakin on.

Ei siitä ole kuin reilu kuukausi, kun nukuin muutaman yön eri huoneessa, kun puoliso oli mielestäni törttöillyt. Mutta se ei tarkoita, että mitenkään olisin kyseenalaistanut kokonaisuutta. Kunhan nyt päästelin höyryjä ja näytin olevani kiukkuinen.

Jep, kiukkuisena voi hyvin mennä nukkumaan. Aamulla voi vielä herätäkin kiukkuisena. Kyllä se jossain välissä helpottaa. Ehkä.

Ainakin jos siellä taustalla on sitä halua olla yhdessä.

Meillä on paljon luottamusta. Saamme tehdä ja mennä.

Sillä ystävät ovat tärkeitä. Heidän kanssaan pitää viettää aikaa. Myös ilman puolisoa. Puolisoni ei tarvitse olla minulle kaikkea mahdollista. Meidän täytyy antaa toisillemme tilaa tehdä omia juttujamme.

25 avioliittovuodessa olemme muuttuneet paljon. Molemmat. Se on aika selvää. Siihen olemme molemmat tarvinneet tilaa ja mahdollisuuksia.

Muutos on jatkuvaa, joten ilmeisesti muutumme koko ajan enemmän toisemme kaltaisiksi. Ainakin ajattelemme usein aivan samalla tavalla. Onko se sitten tottumusta?

Ja mistä sitä tietää, köpsösti meillekin voi vielä käydä.

Tosiasia on, luin sen jostain, että jokainen parisuhde päättyy tragediaan. Joko tulee ero tai toinen kuolee. Toivottavasti tänään ei kumpaakaan.

PS. U – rakastan sinua. Joka päivä. Joskus vähemmän, usein enemmän. Kuten olet sanonut, olen mies joka tekee arjesta juhlaa, ja juhlasta arkea.

PS 2. Loma alkoi. Kun tulet töistä, olen tapaamassa vanhoja työkavereita. Juhlitaan tätä päivää vaikka keskiviikkona.

Työ

Soseena

1.6.2017

En voi ottaa kuvaa, sillä kuvan ottamisesta kiinnostuisi koko ala-asteen ruokala. Oppilaani ruoka-annos on sekä koominen että itkettävä. Lautasella on nakkikastikkeen pieni pala nakkia, vieressä hitunen perunankuorta ja suikale salaattia.

Mietin taas kerran, täysin typertyneenä, lasten itse ottamia ruoka-annoksia.

Eihän tämä aihe oikeastaan tähän toukokuun loppuun liity, loma alkaa. Mutta tämä on ehdottomasti yksi niistä asioista, joihin olen kahden vuoden koulutyön aikana jatkuvasti törmännyt.

Kouluruokaa pidetään itsestäänselvyytenä. Se ei maksa mitään.

Tai maksaa se.

Se maksaa meille kaikille veronmaksajille. Se maksaa myös minulle joka päivä vajaa neljä euroa. Se ei ole paljon. Saan sillä hinnalla mahani täyteen.

Mutta mistään nautinnollisesta ruokahetkestä on turha puhua. Lasten ruokailu ei kauaa kestä, selvä se, tuon alussa mainitsemani annoksen saa leviteltyä lautaselle hetkessä. Siksi survon ruokaa suuhuni niin nopeasti kuin mahdollista. Samalla seuraan lasten ruokailua ympärilläni.

Ruokailu muistuttaa auton tankkaamista huoltoasemalla. Eikä tällä paussilla nautita kahvia. Tänä vuonna en ole nauttinut yhdestäkään työlounaastani, mutta on pakko syödä. Minä tankkaan ruokaa, jotta jaksan ajaa päivän loppuun.

Ihmettelen miten lapset jaksavat.

Teoriassa me kaikki iloitsemme maksuttomasta kouluruoasta. Syystä. Se on varmasti yksi väline estämään eriarvoistumista. Se on tapa tutustuttaa lapset suomalaiseen ruokakulttuuriin. Ruoasta saa energiaa, sitten jaksaa taas opiskella.

Mutta kouluruoan arvostus on alamaissa.

Ruoka on muuttunut isoksi asiaksi elämässämme. Me määrittelemme itseämme ruoan kautta. Me valitsemme mitä syömme, ja mitä emme syö. Me annamme lapsille mahdollisuuden valita, mitä he syövät ja mitä he eivät syö. Enkä tarkoita nyt erityisruokavalioita.

Minä puhun tykkäämisestä. Me saamme päättää mistä pidämme ja saamme syödä sen mukaisesti. Myös koulussa.

Minä en oikein tykkää siitä.

Enkä kuitenkaan toivo, että palaamme kouluruoassa muutamia kymmeniä vuosia taakse päin. Yök, se makkara-perunasoselaatikko puistattaa vieläkin. Sitä oli pakko ottaa ja sitä oli pakko syödä. Mutta on tässä yhteiskunnan tarjoamassa ruokasysteemissä jotain aika haastavaa.

Varma konsti lisätä kouluruoan arvostusta olisi tehdä siitä maksullinen. Se ei ole mahdollista, sillä kouluruoan maksuttomuuden takaavat laki ja asetukset. Onneksi.

Syödään ja opitaan yhdessä – kouluruokasuositus on julkaistu tänä vuonna. Siihen kannattaa tutustua. Ainakaan minä en ole pystynyt toteuttamaan murto-osaa edes niistä tavoitteista, joita suosituksen mukaan kouluruokailun ohjaukseen liittyy:
”Ruokailun yhteydessä annettavan ohjauksen keskeinen tavoite on, että oppilas saa myönteisiä kokemuksia ruokailusta, motivoituu ja tottuu valitsemaan suositusten mukaisesti koostettuja ja itselleen riittäviä, omaa energiantarvettaan vastaavia aterioita. Lisäksi tavoitteena on, että oppilas oivaltaa aterioiden ja ruokailutilanteen merkityksen hyvinvoinnilleen – terveydelle, vireydelle, jaksamiselle ja yhteisölliselle vuorovaikutukselle.”

No, lapset muistuttavat kasveja.

Jokainen opettaja sen tietää, oppilaat kasvavat kesän aikana, kahdessa kuukaudessa, valtavasti. Kotiruoka ja aurinko tekevät ihmeitä?