Yhteishyvä
Monthly Archives

elokuu 2017

Vapaa-aika

Minä muutun

25.8.2017

Kyllä se parta on. Ihan oikea parta.

Minulle on kasvanut parta! Kesällä en jaksanut raapia partakarvoja kaksoisleuastani ja syksyn tullen irtokarvat ovat muuttuneet parraksi. Muutama vuoden jälkijättöisesti hipsterien paratbuumiin nähden, mutta yhtäkaikki olen trendissä mukana.

En ollut koskaan voinut kuvitella, että minulle kasvaisi parta. Kehonkuvaani eivät ole karvat kuuluneet. Meitä Malmbergin miehiä ei tunneta karvaisuudesta. Siinä on omat hyvät puolensa – selkäni ei muistuta lampaantaljaa. Eikä vatsapuolikaan.

Olen mielessäni pyöritellyt ajatuksia siitä, miten paljon uskon ulkonäköni ja kehoni olevan jotenkin samanlaisia kuin ne ovat aina olleet. Minulla on mielikuva itsestäni, mutta peili ei vastaa päänsisäistä kuvaa.

Asiassa on sekä hyviä että huonoja puolia.

Tällä viikolla näin joogassa itseni peilistä. Vieressäni ähersi tosi paksu keski-ikäinen mies. Korjaan, vieressäni taipui paksu keski-ikäinen mies. Miellän itseni selkeästi hoikemmaksi, kuin mitä kuvassa (ja todellisuudessa) olen.

Yritän pitää itseni toimintakykyisenä. Jooga lisää notkeutta ja voimaa. Toistaiseksi kehoni on toiminut hyvin. Minulla ei ole kolotuksia tai särkyjä. Pystyn tekemään ne asiat, joita haluan tehdä. Tankotanssissa olin huono, mutta eipä se ole tärkeysjärjestyksessäkään listan alkupäässä.

Joogassa tunnen eteneväni, vaikka se ei niin kaunista katsottavaa olisikaan. Hiki tulee aina, kun vaan käteni nostan. Mutta se on vain hikeä. Ensiapu on pyyhe, tai viisi pyyhettä. Joogatunnin jälkeen suihku. Kätevää.

Tällä viikolla on Minna Oulasmaa on Helsingin Sanomien haastattelussa kertonut miten suuret painonvaihtelut vaikuttavat seksuaalisuuteen ja mahdollisesti myös parisuhteeseen.

Julkisuudessa usein näyttää siltä, että seksi ja seksuaalisuus on tarkoitettu vain kauniille, laihoille ja nuorille. Höpsistä sanon minä. Ikä muuttaa meitä, ja meidän on muututtava ajan mukana. Se olisi meidän aikuistenkin hyvä muistaa.

Nuorten keho muuttuu murrosiän myötä. Me aikuiset osaamme onneksi suhtautua murrosiän muutoksiin aika luontevasti. Mutta eihän se kehon muutos siihen jää. Me kaikki muutumme koko ajan.

Annetaan meille kaikille tila ja mahdollisuus siihen muutokseen. Nuorille ja vanhoille. Keskitytään itsemme hyväksymiseen. Peilistä katsoo ystävä. Annetaan muiden olla itselleen sopivia. Laihoja tai paksuja, pitkiä tai lyhyitä. Keskitytään sisältöön.

Minua tervehtii peilistä nyt partainen mies. Harjoittelen parran kanssa elämistä.

Siihen liittyen kysyin neuvoa parrakkaalta ystävältäni.
”Älä yritä rajata tai muotoilla partaa itse.”
”Myöhäistä”, minä vastasin.
Toisessa poskessa oli jo kolo. Opettelen elämään partapuolen parran kanssa.

PS. Toinen ystäväni totesi leikillisesti: ”Sulla on hammastahnaa parrassa.”
Hän halusi sanoa, että partani on harmaantunut.
Hyväksyn sen.
Joskus parrassani on myös hammastahnaa. Ja myös ruokaa. Se on noloa.

Musiikki

Toinen nainen

17.8.2017

Olen ihastunut toiseen naiseen. Puolisoni on asian suhteen ymmärtäväinen.
Ei, meillä ei ole muodikas polyamorinen suhde.

Ihastukseni on enemmän teinipoika-tyyppistä. Olen kaukaa ihastunut, sillä ihastukseni kohde on Alison Moyet, brittiläinen muusikko.

Ja nyt on luvassa jaarittelua, jota piristämään olen valinnut musiikkivideoita. Ne olivat aikoinaan olennainen osa pop-musiikkia.

Moyet tuli minulle tutuksi, kuten tietysti monelle muullekin, 1980-luvun elektropopin superyhtyeen, Yazoon, kautta. Yazoon perusti Depeche Modesta lähtenyt Vince Clarke. Yazoo teki kaksi hienoa pop-levyä, mutta kaksikon tiet erosivat heti toisen levyn, You and Me Both,  ilmestymisen jälkeen. Ensimmäinen single soi tähän tyyliin TOTP-ohjelmassa.

Myöhemmin Clarke muuten perusti Erasuren, joka juuri lämmitteli Robbie Williamsia elokuun keikalla Tampereella.

Jahas, nyt meinaan jaaritellakin aasinsilloilla. Asiaan.

Moyet siirtyi soolouralle rahakkaan levytyssopimuksen myötä.

Ensilevy Alf, kuulostaa täydellisen 80-lukulaiselta. Räväkkä asenne on jäänyt pois, musiikki suunnatu massoille. Levy teki Moyet’sta tähden.

Toinen soololevy, Raindancing haki entistäkin selkeämmin valtavirtaan. Suuntaan, johon Moyet ei itse ollut kovin tyytyväinen. Ymmärtäähän sen, 80-luvun tyyli ei mairittele ketään.

Kolmannella levyllä Moyet alkoi löytää itseään. Levy-yhtiö ei tosin ollut suunnasta mielissään, mutta Hoodoo-levyllä Moyet’n ääni soi komeasti. Videolla näkyy viettelijä.

Seuraavan levyn Moyet joutui tekemään kahdesti, sillä levy-yhtiö oli nyt täydellisen tyytymätön ensimmäiseen versioon. Lopputulos jäi etäiseksi Essex-levyllä, vaikka sillä muutamia kohokohtia onkin. Omalla minidisc-soittimellani levy soi silloin taajaan.

Whispering Your Name -videolla esiintyvä brittikoomikko Dawn French näyttää, ettei Moyet halunnut olla pelkästään kohtalokas ääniakrobaatti, jollainen hänen julkisuuskuvansa oli.

Levy-yhtiön kanssa sukset olivat kuitenkin pahasti ristissä, eikä Moyet levyttänyt uutta musiikkia lähes vuosikymmeneen.

Vuonna 2002 sitten pärähti. Hometime ilmestyi, eivätkä fanit olleet unohtaneet.

Levyllä on artisti, joka lopultakin päättää itse tekemisistään. Tässä vaiheessa minä innostuin uudelleen. Videolta kuulee, millainen Moyet’n ääni on livenä.

Vapauden huumassa Moyet halusi kokeilla mihin hänen äänensä riittäisi. Voice on kokoelma ääntä vaativia kappaleita. Lopputulos saa karvat nousemaan, ihastuksesta tai vihastuksesta. Ison orkesterin kanssa äänitetty levy sai melko suotuisat arviot ja se myi hyvin.

The Turn -levyä minä pidän välityönä. Moyet pyristelee kohti uutta suuntaa, mutta ei oikein tiedä miten sen tekisi. Ääni toki on tallella, mutta jotenkin levy kokonaisuutena on vähän veretön. No, eipä sen kappaleista tehty kunnon videoitakaan.

Vuonna 2013 ilmestyi the minutes. Moyet oli löytänyt itselleen täydellisen työparin. Björkiä ja Madonnaakin tuottaneen Guy Sigsworthin kanssa Moyet teki levyn, joka oli raikas paluu 80-luvun soundeihin.

Enää ei tarvinnut miellyttää ketään. Enää ei ollut paineita tehdä levyä, joka myy. Moyet teki mitä halusi. Minä olin myyty.

Moyet myös teki kiertueen, joka ylsi Ruotsiin saakka. Minä sinne. Keikka oli yltiöpäisen hieno.

Nyt kesän alussa ilmestyi uusi levy, Other, johon siihenkin kuuluu kiertue. Tälläkin kiertueella on keikka Tukholmassa.
Liput on ostettu, seura valittu. Vielä esimieheltä lupa yhteen vapaapäivään.

Mikä siinä sitten on, että Alison Moyet ihastuttaa? Ensinnäkin hänen äänensä on täydellinen. Se on tumma ja jotenkin vaivaton. Levyllä ja livenä se kuulostaa samalta. Siksi se tuntuu aidolta.

Toisekseen Moyet on monta kertaa näyttänyt oman keskeneräisyytensä. Moyet’n mielenterveys ei oikein kestänyt julkisuutta. Se näkyi esimerkiksi koko ajan lisääntyneenä painona. Ymmärrän hyvin, miltä tuntuu kipuilla painon kanssa. Paksuna oleminen ei ole herkkua. Moyet tosin pudotti painoaan, mutta kertoo edelleen sisäisesti olevansa pullukka.

Moyet vaikuttaa artistilta, joka aikoo tehdä elämässään niitä juttuja, joista hän on kiinnostunut. Hän ei tee niitä maineen tai rahan takia. Hän tekee, koska taitelija tekee. Siinä mielessä Moyet muistuttaa toisia ihailemiani muusikoita – David Bowiea ja Grace Jonesia.

PS. Minua kovasti huolettaa nykyisellään suosikkiartistieni taloudellinen tila, koska levyjä ei enää myydä entiseen malliin. Siksi olen ostanut tästä viimeisemmästäkin levystä cd:n, vinyylin ja kasetin. Kasettisoitinta minulla ei ole, edes autossa. Levyjen mukana on tietysti tullut jos jonkinlaisille lipuille ja lapuille kirjoitettuja nimmareita. Luulen, että puolisoni syntymäpäivälahjat eivät ole olleet muutaman vuoden ajalta yhtä kalliita. Minulla on toinen nainen, kallis nainen.

PS 2. Kyllä, myös puolisolle on lippu joulukuiseen konserttiin. Teen siitä elämysmatkan. En ole ihan sika.

PS 3. Moyet’n ääni ja koko ovat luonnollisesti johtaneet vertailuun Adelen kanssa. Moyet ei ole ollut asiasta kovin ilahtunut.

Työ

Jännäkakka

7.8.2017

Ensi yönä en nuku. Jännittää.

Minulla alkaa kolmas syksy opettajana. Se tarkoittaa myös kolmatta kertaa uutta koulua. Uutta työyhteisöä. Olen joka syksy aloittanut uudessa paikassa. Huomenna se on taas edessä.

Luulisi, että nyt jo osaan ottaa tilanteen rauhassa. Kattia kanssa.

Olen paniikissa.

Unissani olen jo tehnyt yövuoroa. Joka yö uudet oppilaat ja uudet työkaverit. Olen ollut aamuisin ihan poikki.

Kävin jo toukokuussa  tutustumassa uuteen työpaikkaani. En muista tavanneeni yhtäkään ihmistä. Höpöttelin niitä näitä ja yritin vaikuttaa normaalilta.

Kummallista on, että olen ulospäin suuntautunut ihminen ja silti jännitän. Minun on yleensä helppo tavata uusia ihmisiä. No niitä on nyt luvassa – kollegat ja oppilaat. Satoja uusia kasvoja.

Olen huono muistamaan ihmisten kasvoja. Olen huono yhdistämään nimet kasvoihin. Minun on muistettava hymyillä. Ja kyseltävä uudelleen ja uudelleen ihmisten nimiä.

Uuden työn aloittamisessa ei pitäisi olla mitään ihmeellistä.

Minulla on koulutus tähän hommaan. Olen työskennellyt opettajana jo useamman vuoden. Minulla on työkokemusta muistakin töistä. Olen kirjoittanut hakemuksen, jossa kerroin mitä osaan ja millainen ihminen olen. Olen käynyt haastattelussa, jossa minua testattiin vielä lisää. Olen kertonut itsestäni niin avoimesti kuin mahdollista.

Minut valinnut esimies tietää, kenet hän on työhön valinnut.

Aikoinaan, kun työskentelin televisiokokkina, jännitys oli sietämätöntä joka kerta ennen lähetyksen alkamista.

Kävin vessassa kolme tai neljä kertaa ennen omaa osuuttani. Selvisin kuitenkin jokaisesta lähetyksestä. Siellä minua auttoivat toiset ammattilaiset. Varmasti niin käy myös uudessa työssä.

Hoen itselleni, ettei minun heti tarvitse osata kaikkea. Kaikki ymmärtävät, etten heti osaa kaikkea. Minun on luotettava siihen.

Fakta on, että olen ihan pihalla muutaman viikon ajan. Sen jälkeen olen vähän sekaisin pitkän aikaa. Joskus tammikuussa voin ehkä tietää, mitä olen tekemässä.

Viimeisenä vapaapäivänä on mietittävä yksityiskohdat kuntoon – tukka siistiksi, mitä vaatteita päälle? Ainakaan en voi pukea samoja vaatteita kuin viime vuonna. Pitäisikö hankkia uusia? Se on nyt myöhäistä. Mitä pitää pukea päälleen, jotta näyttää rennolta, mutta asiantuntevalta? Vähän boheemilta, mutta siistiltä ja itsevarmalta?

Tästä tulee vielä pitkä ilta.

Olen täyttänyt tämän viimeisen päivän kaikella turhalla, joka blokkaa turhat ajatukset. En ole antanut itselleni mahdollisuutta ajatella huomista.

Päivä on sujunut mallikkaasti työkalupakkeja siivoamalla. Olen myös kiinnittänyt tauluja seinään. Iskuporakone sopii hyvin tunnelmaan.

Kohta kevyt iltapala, sohvalla muutama sivu kirjaa ja sitten ajoissa lakanoiden väliin. Kahdeksan tuntia unta ja levänneenä töihin. Suunnitelma on hyvä ja toteutusta vaille valmis. Siinä on toki pari mahdollista muuttujaa.

Olen valmis.

Aamulla voin sitten käydä vessassa useamman kerran. Jännittämässä.

Koti Vapaa-aika

Keski-ikäisen tilat

4.8.2017

Kun lapset muuttavat omilleen, meille keski-ikäisille jää tyhjiä asuintiloja. Me muokkaamme niistä itsellemme sopivia.

Aika moni tyytyy helppoihin ratkaisuihin. Osa museoi lapsen huoneen. Monet perheelliset keski-ikäiset elävät toiveikkaina, että vielä joskus tässäkin kodissa tarvitaan paikka potalle ja lelulaatikolle.

Tätä blogia lukeneelle ei ole yllätys, että olen myös kova poika sisustamaan. Minulle ei todellakaan ole yhdentekevää millainen kotini on, millaisia tavaroita ja esineitä siellä on. Me olemme sitä, mitä tavarat ympärillämme meihin heijastavat. Esimerkiksi minuun heijastuu noin 50 metriä cd-levyjä.

Onneksi puolisoni kanssa makumme ovat hioutuneet vuosien aikana samaan suuntaan. Meidän ei tarvitse riidellä. Cd-levyni heijastuvat myös häneen.

Nyt kun lapset ovat muuttaneet pois, meillä on kuitenkin tilaa enemmän kuin koskaan. Meillä on jopa ylimääräisiä huoneita. Huoneita, joille ei ole suoranaista tarvetta.

Olen ihmetellyt, miksi monet ihmiset haluavat rakentaa kodistaan kulissia epämääräisille näin pitää olla -ajatuksille. En ymmärrä vierashuoneita, jos vieraita ei käy. En ymmärrä työhuonetta, jos töitä ei tehdä kotona. En ymmärrä arkiolohuonetta, jos se tarkoittaa sitä, että varsinainen olohuone on vain patsastelua varten.

Kodin täytyy olla sellainen, että se tuntuu kodilta. Sen pitäisi olla asukkailleen kaikkea sitä, mitä ulkopuolinen maailma ei ole.

Me olemme ratkaisseet uuden, ylimääräisen tilan ongelman meille sopivalla tavalla.

Olohuoneemme vieressä oleva kirjastohuone, joka aikaisemmin oli makuuhuoneemme, on nyt muuttunut jooga- ja meditaatiohuoneeksi.

Tosiasia on, ettei huoneessa joogata tai meditoida, mutta tuollaisen nimen antaminen kuulostaa huvittavan mahtipontiselta ja ärsyttävältä. Ainakin se hermostuttaa teinien kanssa eläviä ystäviämme.

Emme siis tehneet toista sohvallista olohuonetta. Huoneen kiinteät kirjahyllyt täyttyivät kirjoista ja cd-levyistä. Lattialle hankimme kaksi japanilaista tatamia.

Olen lattialla viihtyvä tyyppiä. Tatamilla voin naputella tietokonetta, kuunnella musiikkia tai lukea kirjaa. Tarvittaessa voin ottaa pikaiset päikkärit. Kun alusta on tarpeeksi kova, niiltä 13 minuutin mittaisilta unilta tekee mieli herätä. Ja tatamilta on myös suora yhteys olohuoneen televisioon.

Nytkin köllöttelen tatamilla ja naputtelen tätä tekstiä. Musiikki pauhaa sisällä ja kesäsade ulkona. Siihen muuten liittyy yksi ylimääräinen aistikokemus. Kostea kesäsää tekee ilmeisen hyvää tatameille, tämä kuivatun heinän tuoksu on huumaava.

Koska tyhjät tilat vaativat uudenlaisia ratkaisuja, on luontevaa tehdä pieniä ostoksia. Silloin voi ajaa esimerkiksi sisustustavarataloon, josta ei koskaan pääse ulos ilman rapsakkaa laskua. Ja kyllä, ostoskärryssä oli myös serviettejä ja kynttilöitä. Nauratti.

Ostoslistalla olleet metallikaapit eivät vaatineet kuin muutaman ylimääräisen akkuporakoneella tehdyn reiän. Helppo nakki, vaikka tuskan hiki tuli.

Nyt toinenkin uudistettu tila voi päätyä järkevään käyttöön – puolisoni ompelustudio-tilaksi. Puolisoni iloitsee omasta huoneestaan, joka hänelle tyhjeni juniorin muutettua omaan kotiinsa. Olen muuten huomannut monen naispuolisen ikätoverini iloitsevan samasta asiasta. Olemme monet samassa vaiheessa.

Merkillepantavaa näissä uusissa tiloissa kuitenkin on, että ne ovat lähes koko ajan sotkuisia. Jouduin siirtelemään tavaroita selkäni taakse kuvia ottaessani.

Kun teini ei enää ole sotkemassa, kuka täällä oikein sotkee?