Yhteishyvä
Kategoria

Koti

Koti Vapaa-aika

Joulun sävelet

3.12.2017

Vaimo vaati, että kerron itsestäni avoimesti. Millainen olen, ja mistä pidän.

Kröhöm… No, minä olen jouluihminen.

Pidän joulutortuista, piparkakuista, laatikoista ja rosollista. Pidän tuikkivista valoista. Joulukuusi on ehdottoman tärkeä. En halua siihen oikeita kynttilöitä, sillä kynttilävalosarjan valossa lukeminen on verraton kokemus.

Erityisesti pidän joulumusiikista.

Kirjoitin tästä aiheesta jo vuosi sitten. En siinä kuitenkaan tullut kertoneeksi, mitkä joululevyt ovat ehdottomia suosikkejani.

Kas tässä, joulun jokaiseen fiilikseen:

3 x Vähän jalka vipeltää

Näillä joulutunnelmani syttyy varmasti. Retroa, ehdottoman rentoa ja hyväntuulista.

 A Charlie Brown Christmas – Vince Guaraldi
A Christmas Gift for You – Phil Spector
A Motown Christmas – Eri esittäjiä: Jackson 5, Stevie Wonder, Diana Ross, The Temptations

3 x Soihdut sammuu ja punaviini maittaa

Pikkujouluaikaan tapaan paljon ystäviä. Kun punkkupullo on tyhjä ja olo on rento, musiikin täytyy olla letkeää.

Personal Christmas Collection – Doris Day
Christmas with Dino – Dean Martin
The Christmas Collection – Frank Sinatra

3 x Kotimainen jouluhittikimara, kiitos

Näissä on varmaan vanhempieni lapsuus, minun lapsuuteni ja lasteni lapsuus. Helppo laulaa mukana.

Soiva joulukalenteri – Eri esittäjiä: Laila Kinnunen, Vieno Kekkonen, Irwin Goodman, Brita Koivunen
Soiva joulumaa – Eri esittäjiä: Katri Helena, Taiska, Markku Aro, Vicky, Danny ja Armi
Elämäni paras joulu, 34 ihaninta joululaulua – Eri esittäjiä: Neljä Ruusua, Leevi and the Leavings, Hassisen Kone, Juice Leskinen, Hector

3 x 80-luvun poppari tekee joulun

1980-luku on turvavuosikymmeneni. SIlloin tehtiin kunnollista popmusiikkia. No, sen ajan tähdet ovat tehneet ihan rapsakoita joululevyjä.

 A Christmas Cornucopia – Annie Lennox
Wilde Winter Songbook – Kim Wilde
Kylie Christmas – Kylie Minogue

3 x Öhöm, kuuntelen vain talvimusiikkia

Kulkusten kilinä käy lopulta hermoille. Silloin kuuntelen musiikkia, joka on tehty talvea varteen. Kyllä se joulumusiikista käy.

 Tinsel and Lights – Tracey Thorn
50 Words for Snow – Kate Bush
If on a Winter’s Night – Sting

Kas, olin jo tehnyt valmiin Spotify-soittolistan. Sillä pääset alkuun.

Kun joulu on ohi, päivät pitenevät ja menemme kevättä kohti. Sitä ennen reippaasti glögiä, kynttilän valoa ja jouluherkkuja.

Koti Vapaa-aika

Surkea syksy

12.11.2017

Kyyneleet valuvat pitkin poskiani. Nyt jokainen aamu alkaa näin.

En ole surullinen, enkä itkeskele.

Kirkasvalolamppu häikäisee silmäni. Vajaa puoli tuntia lehteä lukien auttaa aivojani tajuamaan, että uusi päivä on alkanut. Oikeastaan se ei ole lukemista, sillä kirkasvalolampun valossa lukeminen on lähinnä kyyneleiden pyyhkimistä.

En tiedä kumpi on pahempi – marras- vai tammikuu. Todennäköisesti marraskuu.

Kesästä ei ole enää jäljellä hajuakaan. Ulkona on pysyvästi harmaata tai pimeä. Aina märkää.

Miten tämän taas kestää?
Minulla on suunnitelma.

1. Tarpeeksi yöunta. Minulla se tarkoittaa sitä, että pää on tyynyssä viimeistään kello yksitoista. Ei minuuttiakaan yli. Talven yli nukkuminen on ihan varteenotettava vaihtoehto.

2. Paljon saunaa. Lämpimässä kyhnöttäminen helpottaa, eikä sää tunnu lauteille asti.

3. Talvivarastot. Ne olenkin jo kerännyt. Vyötärölle. Uskottelen itselleni, että jatkuva mupeltaminen lisää mielihyvää. Aion jatkaa tällä menetelmällä kevääseen asti. Joka viikonloppu ystäviä, ruokaa ja juomaa.

4. Jooga. Surkea sää ja pimeys unohtuu, kun päässä ei ole ajatuksen ajatusta.

Lisäksi keski-ikäisen elämässä on yksi hyvä asia. Se on aika. Viikossa tuntuu olevan vain kaksi päivää, maanantai ja perjantai. Helmikuun loppu ja kevät ovat tällä matematiikalla noin kuukauden kuluttua.

Koti Työ Vapaa-aika

Joka vanhoja muistaa

13.10.2017

Olin loukkaantunut.

En ymmärtänyt, miksi sain sellaista palautetta. Aiheettomasti.

Kirjoitin viestin:

Hei

Olen saanut elämäni aikana monenlaista palautetta. Olen saanut sitä ammattilaisena tekemästäni työstä, ja tietysti myös yksityishenkilönä, ihan vaan ihmisenä.

Sinun tänään antamasi palaute oli pitkään aikaan asiattomin ja tarpeettomin.

Usein palautteella halutaan ohjata ihmistä muuttamaan hänen toimintaansa. Sinun antamasi palaute ei sellaista tunnetta minulle aiheuttanut. Päin vastoin, pahoitin mieleni.

En työskentele kyseisessä luokkatilassa yksityishenkilönä, vaan olen suorittamassa minulle annettua työtehtävää opettajana. Tuon työn on minulle rehtori esimiehenä määrännyt.

Olen työskennellyt tiloissa asianmukaisesti ja huolellisesti. Olen huolehtinut, ettei luokkatila jää opetuskertojeni jälkeen sotkuiseksi tai muuten huonoon jamaan.

Olemme työskennelleet opetussuunnitelman puitteissa, tarkoituksena on ollut, että oppilaat oppivat heille elämässään tarpeellisia tietoja ja taitoja. Olen pyrkinyt ohjaamaan oppilaita parhaani mukaan.

Tilasta poistuessani olen lukinnut kaikki ne ovet, jotka ilman avainta saa suljettua. Minulle ei ole annettu avainta, sillä niitä ei koulussa ole.

Senhän sinä tiesitkin, sillä pyysin sinua jo aiemmin jättämään ovet auki, jotta oppilaiden kanssa voimme työskennellä. Ikävä kyllä et ole usein muistanut jättää työtiloja avoimiksi. Mistäkö tiedän sen – olen toistuvasti joutunut ensimmäisen tunnin jälkeen pyytämään avaimen lainaan joko apulaisrehtorilta tai kouluisäntä on tullut avamaan ovet.

Toivon, että osaat antaa palautetta muissa tilanteissa eri lailla. Toivon, että osaat hetkeksi pysähtyä ja sitten kertoa, mitä mieltä olet. Toivon, että esimerkiksi oppilaiden kanssa saat asiat selvitettyä keskustelemalla ja kannustamalla, etkä määräämällä.

Itse asiassa olen aika varma, että osaat. Olethan koulutettu ammattilainen. Tämän täytyi olla yksittäinen huonon päivän lipsahdus.

Siksi toivotan sinulle aurinkoisia päiviä.

Ystävällisin terveisin,

Ari

Löysin tämän joitain vuosia sitten kirjoittamani palautekirjeen kollegalle. Hän oli tuolloin asiattomasti huomauttaunut minulle, miten väärin olin työskennellyt hänen luokkatilassaan.

En palautettani silloin antanut. Ajattelin, että asian käsitteleminen olisi vain pahentanut tilannetta.

Asia on siepannut siitä asti. Nyt lyhensin ja muokkasin palautteen tähän. Ei tuo teksti mitenkään solvaava ole. En kuitenkaan ole varma, että sen lähettäminen olisi parantanut tilannetta. Todennäköisesti tein fiksusti, kun en lähettänyt kirjettä.

Loukatuksi tulemisen tunne on väkevä. Tapauksesta on monta vuotta, ja silti muistan sen tunteen. Sanoja en muista, mutta asenteen kyllä.

Miten näissä tilanteissa sitten kannattaisi toimia?

Varmaan ensiksi kannattaisi miettiä kaikessa rauhassa, onko loukkaantuminen tarpeellista. Josko tarkoituksena ei ollutkaan loukata? Entä jos tarkoituksena todella oli antaa palautetta, jonka muuttaisi minun huonoa toimintaani?

Jos joku pystyy loukkauksen takaa näkemään hyvät tarkoitusperät, niin onnea ja menestystä hänelle. Minä en selvästikään ole niin laajakatseinen. Juttu jäi ja jää risomaan.

Sosiaalisessa mediassa näitä ei ainakaan kannata vatvoa. Loukkaantuminen ja valittaminen ovat asioita, joita ei tarvitsisi henkilöihin liittyen jakaa missään julkisesti. Instituutiot ovat eri juttu.

Yksi vaihtoehto on keskustella jonkun luotetun kanssa. Se voi olla kollega, ystävä tai puoliso. Mutta puolison kanssa valittaminen kannattaa jättää ihan minimiin. Jos jokaisen valituksen ja harmituksen vuodattaa puolisolle, se vaikuttaa varmasti myös parisuhteeseen. Kuka haluaa elää valittajan kanssa? Ja kyllä, jatkuva valittaminen on asennekysymys. Vastoinkäymiset voivat olla myös satiirin aihe.

Entäpä keskustelu loukkaajan kanssa? Se voi olla kiusallista, ja keskustelu voi karata asiattomuuksiin. Työpaikalla keskusteluun voi ottaa mukaan esi- tai luottamusmiehen. Tai jonkun muun puolueettoman henkilön. Ystävien, sukulaisten ja puolison kanssa juttu on kinkkisempi. Toisaalta silloin molempien osapuolten toive ratkaisusta on usein samansuuntainen. Olkoonkin, että verisimmät loukkaantumiset taitavat usein sattua perhepiirissä.

Oman asenteen on joka tapauksessa paikallaan olla sovitteleva ja molempia tyydyttävään ratkaisuun pyrkivä. Kannattaa opetella pyytämään anteeksi. Vaikka vaan varmuuden vuoksi. Hemmetti että se onkin vaikeaa. Mutta anteeksipyynnön jälkeen keskustelu on aina helpompaa.

Toistan, anteeksi pyytäminen on hankalaa. Mutta se on taito, ja sen voi oppia.

Yksi, uskomattoman kätevä, vaihtoehto on unohtaminen. Tietoinen unohtaminen toimii kaltaisillani lahopäillä usein oikein hyvin.

Tämän kirjoituksen myötä aion unohtaa entisen kollegani puheet. Enkä aio kaivella muistini sopukoista muitakaan vastaavia tilanteita.

Sen sijaan Sinä, joka tunnet minun loukanneen Sinua. Olen pahoillani. En usko, että tarkoitukseni oli tahallaan aiheuttaa pahaa mieltä. Olin hölmö ja tein/sanoin tyhmästi. Anteeksi.

PS. Tietysti anteksipyynnön pitää olla henkilökohtainen. Minä vasta harjoittelen.

Koti Vapaa-aika

Kokoa elämä

29.9.2017

Olen varannut mukaani shortsit ja vaihtopaidan. Minulla on tästä hommasta kokemusta. Aina tulee hiki, vaikka luvassa ei ole urheilua.

Tytär tuijottaa minua hölmistyneenä, kun salamana vaihdan vaatteet keskellä olohuonetta. ”Tästä se lähtee.”

Tarkoituksenamme on koota ruotsalaisen huonekalujätin hyllykkö. Se, joka näyttää säännöllisistä neliöistä kootulta, ja joka ei liikoja maksa.

Tyttären versio ei maksanut edes sitä, sillä se on kierrätyskamaa. Nyt sen osat täyttävät pienen kaksion toisen huoneen lattian.

Ajatttelen omaa nuoruuttani reilu 20 vuotta sitten. IKEA:aan oli pakko päästä, ja lähin sijaitsi Tukholmassa. Kungenskurvan myymälästä auton takakonttiin päätyi vaikka mitä. Tekisi mieli vähän ääneenkin muistella, mutta pidän suuni kiinni.

Mielessäni olen jo etukäteen valanut itseeni uskoa, että on nämä huonekalut ennenkin kasaan saatu. Ja nyt meitä on kuitenkin kolmen hengen tiimi, sillä tyttäreni puolisokin osallistuu urakkaan.

Akkuporakone, check. Ruuveja, check. Kierrätyshyllyssä ei ollut ihan kaikkia osia, joten olin jo aikaisemmin poikennut rautakaupassa ruuviostoksilla.

Entäpä se pitkä pinna? Puolison kanssa, silloin nuoruudessa, hermo oli välillä melko tiukalla yhteisten projektien aikana. Ehkä tyttären kanssa harjoittelen itsehillintää.

Sitten hyllyn kimppuun.

Luinko ohjeita? Varmistinko kaiken kahteen kertaan? Olinko tarpeeksi huolellinen?

En, en ja en.

Vähän väkivaltaa, reippaasti hikeä ja hylly on kasassa. Ennätysajassa. Oli tuuria mukana. Pari vähän rumaa reikää nököttää hylyn etupaneelissa. Niin käy aina.

Tytär saattaa hyvinkin luulla, että tämä aina sujuu yhtä helposti. Ei nimittäin suju. Viime kerralla porasin vähän lisää reikiä. Joskus on saattanut joku työkalukin lentää kaaressa voimasanojen saattelemana.

Tytär vaikuttaa tyytyväiseltä. Taputtelen itseäni olalle ja vaihdan kuivan paidan päälle.

Kotimatkalla iloitsen, ettei keski-ikäisenä tarvitse ostaa huonekaluja kovin usein. On myös mahdollista ostaa tuotteita, joita ei tarvitse koota itse. Kotona on enemmän neliöitä kuin koskaan. Tarvetta neliöille on vähemmän kuin 15 vuotta sitten.

On sekä haikeaa että ilahduttavaa osallistua omien lasten itsenäistymiseen. Omissa kodeissaan he rakentavat itselleen sopivaa elämää. Olenko minä antanut siihen tarpeeksi eväitä?

Äitini on todennut, että lasten kasvatuksessa 40 ensimmäistä vuotta ovat haastavimmat. Vaikuttaa siltä, että osallistun lasteni elämään vielä pitkän aikaa. Olen vielä pitkään huolissani ja valmis auttamaan, jos apuani tarvitaan.

Koti Vapaa-aika

Suku on paras

1.9.2017

Huomenna on loppiainen. No ei se oikea loppiainen, joka on joulun jälkeen. Eikä kesäkään ole vielä loppunut.

On sukutapaamisen aika, ja sukutapaaminen järjestetään vuosittain loppiaisena.

Meillä sukutapaamisen ajankohta päätettiin siirtää. Siksi piti siirtää myös loppiainen. Siihen sukumme käytti monimutkaisia laskukaavoja. Esimerkiksi Rockfutiksen SM, koulun kesäloman loppuminen ja pari muutakin juttua vaikuttivat. Yhtä kaikki – uusi loppiaisen ajankohta on syyskuun ensimmäinen viikonloppu.

Kävi nimittäin niin, että suku kasvoi ajan kuluessa. Saatiin lapsia, tuli tyttö- ja poikaystäviä. Erojen kautta rakkaita ihmisiä on poistunut, uusia rakkaita on tullut tilalle. Tammikuussa tarpeeksi ison tilan löytäminen oli haasteellista, syyskuun alussa voi nukkua vaikka teltassa.

Ydin on sama. Isäni äidinäidin suku. Minun lapsilleni saman ikäluokan sukulaiset ovat jo pikkupikkuserkkuja. Aika kaukaista sukua oikeastaan, kun serkutkin saisivat mennä naimisiin. Seurueemme nuorin ei vielä ole koulussa ja vanhin lähestyy sataa vuotta.

Me jaamme yhden yhteisen viikonlopun. Emme oikeastaan tee mitään. Saunomme, syömme, juomme ja saunomme. Nyt syysloppiaisena halukkaat käyvät sienimetsässä. Isäni serkku soittaa saksofonia. Talvella olemme tehneet lumiveistoksia, loppukesällä pelanneet polttopalloa, harjoitelleet vesihiihtoa. Joskus olemme näytelleet pienoisnäytelmän. Aina olemme pelanneet korttia rahasta.

Ehkä se on asia, joka yhdistää meitä. Korttia on tässä suvussa pelattu monen sukupolven ajan. Se on meille sopiva olemisen tapa. Sitä pelataan aina kun tavataan, hautajaisissakin. Hautajaisten korttipeliä varten on joskus vainaja itse varannut konjakkipullon. Tiesi lähtiessään, miten hommat hoidetaan.

Sukulaiset ovat. Heitä ei valita.

Sukulaisten kanssa opitaan olemaan, koska aina ollaan oltu. Siinä sukulaiset eroavat ystävistä.
On tavallaan lohduttava ajatus, että jotkut ihmiset on tällaisella kummallisella tavalla sidottu omaan elämääni. Sukulaisten kanssa yhteinen historia on alkanut jo ennen syntymää. Ystävyyssuhteet luodaan.

Toki myös sukulaisuhteita täytyy uudentaa. Myös sukulaisuhteet vaativat hoitoa. Meillä se tapahtuu varmasti kerran vuodessa, loppiaisena. Jos sukulaisuhteita ei ylläpidä, ne menettävät merkityksensä. Siksi yhteisillä tapaamisilla on suuri merkitys. Ne voivat olla syntymäpäiväjuhlia, valmistujaisia, häitä, hautajaisia. Mitä vaan.

Tietysti sukulaisillakin voivat mennä sukset ristiin. Pahasti. Niin pahasti, ettei minkäänlainen yhteydenpito onnistu. Sellaista elämä on.

Sukulaisissa lojaliteetti perustuu sukulaisuuteen. Sukuun naidaan lisää jäseniä, tulee erilaisia uusia suhteita. Mahdollisissa ongelmatilanteissa nämä uudet sukulaiset ovat kuitenkin ikään kuin suvun ulkopuolisia. Sukuun naidut osallistuvat, tekevät, luovat tunnelman, heillä on vaikka mitä taitoja, mutta silti he ovat vähän ulkopuolisia. Se on mielestäni ok. On hyvä, että puolisoni suku on hänen sukunsa, minun sukuni on minun. Molempien kanssa voimme viettää iloluontoista aikaa.

Olen yrittänyt innostua suvun tutkimisesta. Taidan olla siihen vielä liian nuori, vaikka My heritage -sivusto antaa aika näppärästi mahdollisuuden tutkia omaa sukua. Olen kirjautunut käyttäjäksi, mutta sen verran foliohattua minussa on, että pidän kokonaisuutta vähän epäilyttävänä. Sitä paitsi suku on minulle tärkeä nyt. Elävänä.

Sukulaiseni, täältä tullaan. Illalla saunotaan – pitkään.

Koti Vapaa-aika

Keski-ikäisen tilat

4.8.2017

Kun lapset muuttavat omilleen, meille keski-ikäisille jää tyhjiä asuintiloja. Me muokkaamme niistä itsellemme sopivia.

Aika moni tyytyy helppoihin ratkaisuihin. Osa museoi lapsen huoneen. Monet perheelliset keski-ikäiset elävät toiveikkaina, että vielä joskus tässäkin kodissa tarvitaan paikka potalle ja lelulaatikolle.

Tätä blogia lukeneelle ei ole yllätys, että olen myös kova poika sisustamaan. Minulle ei todellakaan ole yhdentekevää millainen kotini on, millaisia tavaroita ja esineitä siellä on. Me olemme sitä, mitä tavarat ympärillämme meihin heijastavat. Esimerkiksi minuun heijastuu noin 50 metriä cd-levyjä.

Onneksi puolisoni kanssa makumme ovat hioutuneet vuosien aikana samaan suuntaan. Meidän ei tarvitse riidellä. Cd-levyni heijastuvat myös häneen.

Nyt kun lapset ovat muuttaneet pois, meillä on kuitenkin tilaa enemmän kuin koskaan. Meillä on jopa ylimääräisiä huoneita. Huoneita, joille ei ole suoranaista tarvetta.

Olen ihmetellyt, miksi monet ihmiset haluavat rakentaa kodistaan kulissia epämääräisille näin pitää olla -ajatuksille. En ymmärrä vierashuoneita, jos vieraita ei käy. En ymmärrä työhuonetta, jos töitä ei tehdä kotona. En ymmärrä arkiolohuonetta, jos se tarkoittaa sitä, että varsinainen olohuone on vain patsastelua varten.

Kodin täytyy olla sellainen, että se tuntuu kodilta. Sen pitäisi olla asukkailleen kaikkea sitä, mitä ulkopuolinen maailma ei ole.

Me olemme ratkaisseet uuden, ylimääräisen tilan ongelman meille sopivalla tavalla.

Olohuoneemme vieressä oleva kirjastohuone, joka aikaisemmin oli makuuhuoneemme, on nyt muuttunut jooga- ja meditaatiohuoneeksi.

Tosiasia on, ettei huoneessa joogata tai meditoida, mutta tuollaisen nimen antaminen kuulostaa huvittavan mahtipontiselta ja ärsyttävältä. Ainakin se hermostuttaa teinien kanssa eläviä ystäviämme.

Emme siis tehneet toista sohvallista olohuonetta. Huoneen kiinteät kirjahyllyt täyttyivät kirjoista ja cd-levyistä. Lattialle hankimme kaksi japanilaista tatamia.

Olen lattialla viihtyvä tyyppiä. Tatamilla voin naputella tietokonetta, kuunnella musiikkia tai lukea kirjaa. Tarvittaessa voin ottaa pikaiset päikkärit. Kun alusta on tarpeeksi kova, niiltä 13 minuutin mittaisilta unilta tekee mieli herätä. Ja tatamilta on myös suora yhteys olohuoneen televisioon.

Nytkin köllöttelen tatamilla ja naputtelen tätä tekstiä. Musiikki pauhaa sisällä ja kesäsade ulkona. Siihen muuten liittyy yksi ylimääräinen aistikokemus. Kostea kesäsää tekee ilmeisen hyvää tatameille, tämä kuivatun heinän tuoksu on huumaava.

Koska tyhjät tilat vaativat uudenlaisia ratkaisuja, on luontevaa tehdä pieniä ostoksia. Silloin voi ajaa esimerkiksi sisustustavarataloon, josta ei koskaan pääse ulos ilman rapsakkaa laskua. Ja kyllä, ostoskärryssä oli myös serviettejä ja kynttilöitä. Nauratti.

Ostoslistalla olleet metallikaapit eivät vaatineet kuin muutaman ylimääräisen akkuporakoneella tehdyn reiän. Helppo nakki, vaikka tuskan hiki tuli.

Nyt toinenkin uudistettu tila voi päätyä järkevään käyttöön – puolisoni ompelustudio-tilaksi. Puolisoni iloitsee omasta huoneestaan, joka hänelle tyhjeni juniorin muutettua omaan kotiinsa. Olen muuten huomannut monen naispuolisen ikätoverini iloitsevan samasta asiasta. Olemme monet samassa vaiheessa.

Merkillepantavaa näissä uusissa tiloissa kuitenkin on, että ne ovat lähes koko ajan sotkuisia. Jouduin siirtelemään tavaroita selkäni taakse kuvia ottaessani.

Kun teini ei enää ole sotkemassa, kuka täällä oikein sotkee?

Koti Vapaa-aika

Pitkä liitto

5.6.2017

Tänään vietän puolisoni kanssa hopeahääpäivää. Se tarkoittaa neljännesvuosisataa, ja on ihmiselämässä aika pitkä aika.

Olen jo etukäteen iloinnut tapahtumasta. Siksi minulta on monta kertaa kysytty, mihin tällainen liitto perustuu.

Minulla ei ole vastausta. On muutamia ajatuksia, jotka joko voivat olla totta tai sitten ne eivät ole.

Ensinnäkin uskon tuuriin. Meillä on käynyt hyvä mäihä. Elämä ei ole tuonut meille mitään isoja vastoinkäymisiä. Helppo tässä on porskuttaa.

Toiseksi uskon hyvään valintaan. Minä valitsin hyvin. Puolisollani on pitkä pinna.

Tosin minä en sitä valintaa tainnut tehdä. Minä yritin kovasti valita – ketä vaan. Puolisoni sitten valitsi.

Kolmanneksi uskon… No enpä uskokaan.

Nyt mennään jo niin hepposilla jutuilla, että nämä ovat ihan mutua.

Ehkä meillä on ollut halua ja tahtoa. Halua usemmassakin mielessä. Parisuhde tarvitsee seksiä. Välillä voi olla kuivia kausia, mutta välillä on hyvä paneskella tai muuten iloita seksistä yhdessä. Se erottaa parisuhteen monesta hyvästä ystävyyssuhteesta.

Sen sijaan en usko, että pitkässä liitossa ei olisi tai saisi olla eripuraa. Meillä ainakin on.

Ei siitä ole kuin reilu kuukausi, kun nukuin muutaman yön eri huoneessa, kun puoliso oli mielestäni törttöillyt. Mutta se ei tarkoita, että mitenkään olisin kyseenalaistanut kokonaisuutta. Kunhan nyt päästelin höyryjä ja näytin olevani kiukkuinen.

Jep, kiukkuisena voi hyvin mennä nukkumaan. Aamulla voi vielä herätäkin kiukkuisena. Kyllä se jossain välissä helpottaa. Ehkä.

Ainakin jos siellä taustalla on sitä halua olla yhdessä.

Meillä on paljon luottamusta. Saamme tehdä ja mennä.

Sillä ystävät ovat tärkeitä. Heidän kanssaan pitää viettää aikaa. Myös ilman puolisoa. Puolisoni ei tarvitse olla minulle kaikkea mahdollista. Meidän täytyy antaa toisillemme tilaa tehdä omia juttujamme.

25 avioliittovuodessa olemme muuttuneet paljon. Molemmat. Se on aika selvää. Siihen olemme molemmat tarvinneet tilaa ja mahdollisuuksia.

Muutos on jatkuvaa, joten ilmeisesti muutumme koko ajan enemmän toisemme kaltaisiksi. Ainakin ajattelemme usein aivan samalla tavalla. Onko se sitten tottumusta?

Ja mistä sitä tietää, köpsösti meillekin voi vielä käydä.

Tosiasia on, luin sen jostain, että jokainen parisuhde päättyy tragediaan. Joko tulee ero tai toinen kuolee. Toivottavasti tänään ei kumpaakaan.

PS. U – rakastan sinua. Joka päivä. Joskus vähemmän, usein enemmän. Kuten olet sanonut, olen mies joka tekee arjesta juhlaa, ja juhlasta arkea.

PS 2. Loma alkoi. Kun tulet töistä, olen tapaamassa vanhoja työkavereita. Juhlitaan tätä päivää vaikka keskiviikkona.

Koti

Käty

8.3.2017

”Huhuu?”

”Onks kukaan kotona?”

Ei ole, ei ole. Koti on tyhjä. Nyt on omaa aikaa. Musa soimaan, telkkari auki, tietokone käden ulottuville ja huikopalaa naamariin. Tällainen porsastelevan huoleton elämä on ollut lapsiperheessä kortilla. Ei ole ketään valvomassa, eikä kukaan halua minulta mitään.

Kun ruoka-aikaan ei ole ruokailijoita, sisäinen kotitalousopettajani hiljenee. Ruoan kokkaaminen kahdelle ihmiselle on tylsää.

Yhdelle ihmiselle kokkaaminen on sietämätöntä.

Jotain vuosia sitten, kun muu perhe lomaili, vietin aikaa yksin kesäleskenä. Vastasin vain omasta syömisestäni. Mitä sitten söin? Viikon ajan pyttipannua. Samalta lautaselta. Samalla haarukalla. Join yhdestä lasista. Viikon lopuksi huuhtaisin ne puhtaiksi.

Eivät ne, likainen lautanen, haarukka ja lasi, siinä tiskipöydällä mitään sisustuksen kukkasia olleet, mutta kukaan ei ollut niitä katsomassa. Toisaalta kun puoliso oli yksin kotona, hänellä oli tiskipöydällä avokomposti.

Yksin ollessa ei tarvitse miellyttää ketään muuta.

Nyt tilanne on samanlainen. Meitä on toki kaksi, mutta työvuorot eivät ole synkassa. Syömme siis omilla aikatauluillamme.

Parissa viikossa ruokavaliomme on mullistunut.

Olemme syöneet jo monta kertaa uuniranskalaisia. Parasta aikaa uunissa lämpiävät kuvan lankkuperunat. Olen villi, enkä ollenkaan urautunut – välillä lankkuperunoita, eikä pelkkiä ranskalaisia.

Perunasalaatista on tullut osa ruokavalioamme. Sitä on tosi kätevä levitellä paahtoleivälle. Päälle muutama tippa tulista Sriracha-kastiketta ja pari tomaattiviipaletta. No joskus yllätyksellisesti muutama kurkkuviipale.

Pahimpaan hätään ostin Vihikset, lihattomat lihapiirakat.

Ravitsemuksellisesti tämä on umpikuja. Siksi tälle täytyy tulla stoppi. Mutta ei ihan vielä, nyt olemme jonkin aikaa vastuuttomia.

Meillä on käty, kämppä tyhjänä.

Koti

Elvis has left the building

3.3.2017

Koti on tyhjä.

No ei koko koti, mutta nuorimmaisen huone. Jäljellä ovat viimeiset rippeet muuttokuormasta. Nekin lähtevät varmasti pian.

Sitten on jäljellä tyhjä huone.

Nuorimmainen kertoi haluavansa muuttaa omilleen. Minä vähän naureskelin, sillä en uskonut hänellä olevan mahdollisuuksia asuntoon.

Hän etsi vuokrattavat asunnot netistä. Löysi vapaan asunnon. Kirjoitti hakemuksen. Sai asunnon. Kahdessa päivässä!

Sunnuntaina näin asuntohakemuksen, ja keskiviikkona repullinen tavaraa ja makuupussi lähtivät pojan mukana uuteen osoitteeseen.

Olin hölmistynyt. Olen edelleen hölmistynyt.

Ei tämä näin toimi! Nuorison pitää tuskailla ja miettiä vaihtoehtoja. Vastoinkäymisten täytyy kasvattaa luonteenlujuutta. Pitää yrittää ja epäonnistua. Pitää yrittää uudelleen.

Mielessäni pyörivät anoppini käyttämät vanhatestamentilliset sanonnat. Ne kaikki, joissa on joku opetus nuorisolle. Sillä tämä tuntuu nyt aivan liian helpolta.

Joudun ehkä kuitenkin miettimään asennettani. Onko todella niin, että vastoinkäymiset jalostavat? Vai onko niin, että vastoinkäymiset ovat inhottavia ja tekevät elämästä hankalaa? Että oikeastaan on ihan fakta, että niitä vastoinkäymisiä riittää joka tapauksessa ja pienet onnenkantamoiset tuntuvat uskomattoman mukavilta. Voisiko tämä olla sellainen?

Muistelin myös omaa ensimmäistä kotiani. En todellakaan muuttanut siihen niin, että minulla oli kaikki asiat täysin kunnossa. Päin vastoin. Olin varmasti aika vastuuton 18-vuotiaana.
Itse asiassa en ehkä halua tässä niitä vuosia niin paljon muistella. Ne vastuuttomat muistot voivat jäädä sinne 80-luvulle.

Huone on tyhjä ja totuuden nimissä minun on tunnustettava, että on ikävä. 20-vuotta yhteisen kodin jakamista lasten kanssa on päättynyt. Olo on haikea.

Puoliso aikoo sijoittaa ompelukoneen tyhjäksi jääneeseen huoneeseen pysyvästi.

Luulen, että olemme lapsiperhearkea elävien ystäviemme mielestä aika ällöjä – meillä on jooga- & meditaatiohuone ja ompelukonehuone. En muuten  joogaa tai meditoi kotona.

Mutta voin esittää, että hyvin menee.

Koti Vapaa-aika

Pari sanaa siivoamisesta

23.2.2017

Hiihtolomaviikko alkaa olla lopussa. Olen ollut suuren osan viikosta kotona. Nyt olisi siis ollut aikaa panna paikat kuntoon. Kiinnittää tauluille koukut, siivota vaatehuone ja kellari…

Niin ei ole tapahtunut.

Tauluja olen katsellut reilun vuoden lattian rajassa. Jäävät ehkä pysyvästi sinne.

Onneksi on ollut pakkasta, niin ei ole tarvinnut ajatellakaan ikkunoiden pesemistä. Se on selkeästi yliarvostettu homma.

Näin keväällä aurinko paistaa matalalta, kuinka armoton kevätaurinko onkaan, ja näyttää kodin jokaisen tahmean kohdan, jokaisen likaläiskän ja harmaat ikkunat. Kiusaus hoitaa ikkunat puhtaiksi on suuri.
Mutta nyt ei pidä antaa periksi.

Se menee nimittäin ohi. Aurinko paistaa koko ajan ylempää, eikä pian enää edes huomaa ikkunoiden harmautta. Pikasiivouksen voi tehdä sälekaihtimilla, noin, mukavan hämäräksi meni taas.

Olen pessyt kotini ikkunat yhdeksän vuoden aikana muistaakseni kaksi kertaa. En usko, että olen pääsemässä kotitalousopettajien Hall of Fameen.
Röpöjen kotitalousopettajien ehkä.

Siivoaminen on ylipäätään yliarvostettua. Nyt siihen on saatu liitettyä vielä jonkinlainen ajatus kontrollista elämään. Kun kotisi on siisti ja järjestyksessä, myös elämäsi on järjestyksessä.

Ikään kuin elämän voisi saada järjestykseen. Sehän on pelkkä illuusio.

Tavaraan ei tietenkään pitäisi takertua. Tavaraan ei pidä kiintyä. Tavaraa pitää hankkia tarpeeseen. Sen mitä hankit, hankit käyttöä varten. Tai kauneuden tähden.

Me ihmiset kuitenkin olemme yhtä kuin ne tavarat, jotka meillä on. Tavarat määrittelevät minuuttamme.

Heijastamme omaa elämäämme tavaroidemme kautta. Pukeudumme vaatteisiin, jotka miellyttävät meitä. Viestitämme muille ihmisille, että tällaisia olemme.
Syömme ruokia, jotka kertovat millaisia arvoja meillä on. Ylipäätään valitsemme asioita, jotka sopivat arvomaailmaamme.

Tietysti kuluttajina luomme itsemme uudestaan koko ajan. Nyt ostan luomua, seuraavaksi lapsityövoimalla tehdyt farkut.

Harvalla meistä on hyvin perusteltua ajatusmallia, millaisia tavaroita ja palveluita kulutamme ja käytämme. Ainakin oma kuluttajakäyttäytymiseni on aika pinnallisella tasolla. Hämään itseni uskomaan, että tekisin jotenkin perusteltuja päätöksiä. Fiilikseen ne taitavat eniten perustua.

Toisaalta tarvitseeko sen olla sen kummemmalla tasolla?

Meillä koti on täynnä tavaraa.

Olisi siis ollut tarvetta siivota vaatehuone ja ripustaa taulut.
Tällä viikolla olen kuitenkin makoillut lattian tasolla tatamilla ja kuunnellut musiikkia. Olen tavannut ystäviä, joita olen nähnyt liian harvoin.
Viikonloppuna ehdin vielä käydä jänismetsällä.