Yhteishyvä
Kategoria

Musiikki

Musiikki Työ

Kirjain kerrallaan

6.10.2017

Näetkö mielessäsi tätä blogia kirjoittavan sellaisen rennon huolettoman miehen, joka tupakkatakissaan hioo kristallinkirkkaita lauseita? Ajatteletko että siellä sitä ammattilainen tekee töitä? Homma hanskassa?

Kuva tupakkatakkisesta miehestä on nimittäin valheellinen.

En pidä itseäni kummoisena kirjoittajana. Toki näpyttelen näitä tekstejä, mutta kirjoittajana en itseäni pidä.

Asetan viikko toisensa perään itselleni tavoitteen: ”Kirjoita jotain.” Kirjoittaminen on aina hankalaa, mutta toistaiseksi teksti on syntynyt. Lopputulos on tietysti epätasainen. Välillä teksti kulkee, välillä ei.

Väsyneenä kirjoittamisesta ei tule mitään. Pienen verryttelyn jälkeen näppis voi yllättäen kuitenkin laulaa. Hitaalla puskemisella voin päästä flow-tilaan, jossa ajatus kulkee ja aika katoaa. Sen luulisi olevan kirjoittamisen ihannetila. Se ei ole.

Flowssa tulee kirjoitettua ihan höpön löpöä. Silloin tulee toistettua samaa ajatusta useamman virkkeen verran. Ajatus on sama, sanat muuttuvat. Virke toisensa perään. Samaa. Huttua.

Mutta tajunnanvirtana kirjoitettu juttu voi olla muokattavissa. Jossain kohtaa tekstiä voikin olla ajatus. Se pitää jalostaa, se pitää muokata uudelleen.

Olen törmännyt samaan ongelmaan myös oppilaiden kanssa. Moni nuori pitää kirjoittamista tavattoman hankalana. Moni ei usko, että osaisi kirjoittaa mitään. Moni ei usko, että osaisi kirjoittaa tarinaa.

Koska he eivät usko, he eivät kirjoita. Epäonnistumisen riski on liian suuri.

Kirjoittaminen on kuitenkin tapa jäsentää maailmaa. Se on tapa järjestää omia ajatuksia.

Kokeilin yhden ryhmän kanssa kuvista kirjoittamista. Näytin netistä mieleeni juolahtaneita kuvia. Vessaharja, panssarivaunu, tulppaanikimppu, kirves, leikkaussali. Oppilaat alkoivat kirjoittaa asioista, joita he näkivät. Hetken kuluttua kirjoittaminen oli muuttunut tarinan kirjoittamiseksi. He koristelivat tarinaansa näyttämilläni kuvilla, mutta heidän mielikuvituksensa vei heidät mennessään. Kirjoittaminen sujui.

Usein aika auttaa kirjoittamisessa. Kirjoitan tekstistä raakaversion ja jätän sen muhimaan ainakin vuorokaudeksi. Yritän saada etäisyyttä tekstiin. Jonkin ajan kuluttua voin suhtautua siihen rennommin. Näen siinä ehkä jotain hyvää, jotain ituja paremmasta. Joka tapauksessa tekstin muokkaaminen on muuttunut helpommaksi. Teksti ei enää tunnu niin henkilökohtaiselta. Voin sörkkiä tekstiä.

Jokainen teksti vaatii työtä. Jokainen teksti vaatii hiomista. Mikään teksti ei ole valmis, mutta jossain välissä siitä pitää päästää irti. Se hetki hirvittää.

Minut kirjoittaminen pitää nöyränä. Se on asia, joka muistuttaa minulle, etten ole valmis. En osaa kaikkea. En voi paukutella henkseleitä.

Siksi minun on tärkeää kirjoittaa.

PS. Kirjoittaessa kuuntelen lähes aina musiikkia. Se sulkee kaiken muun ulkopuolelle. Marc Almondin uusi levy Shadows and Reflections sopii mainiosti paitsi kirjoittamiseen, myös rauhalliseen perjantai-iltaan. Se sopisi myös kuvitteelliselle tupakkatakkimiehelle.

PS2. Marc lainasi käsialanäytteensä tämän blogin kuvaksi.

Musiikki

Toinen nainen

17.8.2017

Olen ihastunut toiseen naiseen. Puolisoni on asian suhteen ymmärtäväinen.
Ei, meillä ei ole muodikas polyamorinen suhde.

Ihastukseni on enemmän teinipoika-tyyppistä. Olen kaukaa ihastunut, sillä ihastukseni kohde on Alison Moyet, brittiläinen muusikko.

Ja nyt on luvassa jaarittelua, jota piristämään olen valinnut musiikkivideoita. Ne olivat aikoinaan olennainen osa pop-musiikkia.

Moyet tuli minulle tutuksi, kuten tietysti monelle muullekin, 1980-luvun elektropopin superyhtyeen, Yazoon, kautta. Yazoon perusti Depeche Modesta lähtenyt Vince Clarke. Yazoo teki kaksi hienoa pop-levyä, mutta kaksikon tiet erosivat heti toisen levyn, You and Me Both,  ilmestymisen jälkeen. Ensimmäinen single soi tähän tyyliin TOTP-ohjelmassa.

Myöhemmin Clarke muuten perusti Erasuren, joka juuri lämmitteli Robbie Williamsia elokuun keikalla Tampereella.

Jahas, nyt meinaan jaaritellakin aasinsilloilla. Asiaan.

Moyet siirtyi soolouralle rahakkaan levytyssopimuksen myötä.

Ensilevy Alf, kuulostaa täydellisen 80-lukulaiselta. Räväkkä asenne on jäänyt pois, musiikki suunnatu massoille. Levy teki Moyet’sta tähden.

Toinen soololevy, Raindancing haki entistäkin selkeämmin valtavirtaan. Suuntaan, johon Moyet ei itse ollut kovin tyytyväinen. Ymmärtäähän sen, 80-luvun tyyli ei mairittele ketään.

Kolmannella levyllä Moyet alkoi löytää itseään. Levy-yhtiö ei tosin ollut suunnasta mielissään, mutta Hoodoo-levyllä Moyet’n ääni soi komeasti. Videolla näkyy viettelijä.

Seuraavan levyn Moyet joutui tekemään kahdesti, sillä levy-yhtiö oli nyt täydellisen tyytymätön ensimmäiseen versioon. Lopputulos jäi etäiseksi Essex-levyllä, vaikka sillä muutamia kohokohtia onkin. Omalla minidisc-soittimellani levy soi silloin taajaan.

Whispering Your Name -videolla esiintyvä brittikoomikko Dawn French näyttää, ettei Moyet halunnut olla pelkästään kohtalokas ääniakrobaatti, jollainen hänen julkisuuskuvansa oli.

Levy-yhtiön kanssa sukset olivat kuitenkin pahasti ristissä, eikä Moyet levyttänyt uutta musiikkia lähes vuosikymmeneen.

Vuonna 2002 sitten pärähti. Hometime ilmestyi, eivätkä fanit olleet unohtaneet.

Levyllä on artisti, joka lopultakin päättää itse tekemisistään. Tässä vaiheessa minä innostuin uudelleen. Videolta kuulee, millainen Moyet’n ääni on livenä.

Vapauden huumassa Moyet halusi kokeilla mihin hänen äänensä riittäisi. Voice on kokoelma ääntä vaativia kappaleita. Lopputulos saa karvat nousemaan, ihastuksesta tai vihastuksesta. Ison orkesterin kanssa äänitetty levy sai melko suotuisat arviot ja se myi hyvin.

The Turn -levyä minä pidän välityönä. Moyet pyristelee kohti uutta suuntaa, mutta ei oikein tiedä miten sen tekisi. Ääni toki on tallella, mutta jotenkin levy kokonaisuutena on vähän veretön. No, eipä sen kappaleista tehty kunnon videoitakaan.

Vuonna 2013 ilmestyi the minutes. Moyet oli löytänyt itselleen täydellisen työparin. Björkiä ja Madonnaakin tuottaneen Guy Sigsworthin kanssa Moyet teki levyn, joka oli raikas paluu 80-luvun soundeihin.

Enää ei tarvinnut miellyttää ketään. Enää ei ollut paineita tehdä levyä, joka myy. Moyet teki mitä halusi. Minä olin myyty.

Moyet myös teki kiertueen, joka ylsi Ruotsiin saakka. Minä sinne. Keikka oli yltiöpäisen hieno.

Nyt kesän alussa ilmestyi uusi levy, Other, johon siihenkin kuuluu kiertue. Tälläkin kiertueella on keikka Tukholmassa.
Liput on ostettu, seura valittu. Vielä esimieheltä lupa yhteen vapaapäivään.

Mikä siinä sitten on, että Alison Moyet ihastuttaa? Ensinnäkin hänen äänensä on täydellinen. Se on tumma ja jotenkin vaivaton. Levyllä ja livenä se kuulostaa samalta. Siksi se tuntuu aidolta.

Toisekseen Moyet on monta kertaa näyttänyt oman keskeneräisyytensä. Moyet’n mielenterveys ei oikein kestänyt julkisuutta. Se näkyi esimerkiksi koko ajan lisääntyneenä painona. Ymmärrän hyvin, miltä tuntuu kipuilla painon kanssa. Paksuna oleminen ei ole herkkua. Moyet tosin pudotti painoaan, mutta kertoo edelleen sisäisesti olevansa pullukka.

Moyet vaikuttaa artistilta, joka aikoo tehdä elämässään niitä juttuja, joista hän on kiinnostunut. Hän ei tee niitä maineen tai rahan takia. Hän tekee, koska taitelija tekee. Siinä mielessä Moyet muistuttaa toisia ihailemiani muusikoita – David Bowiea ja Grace Jonesia.

PS. Minua kovasti huolettaa nykyisellään suosikkiartistieni taloudellinen tila, koska levyjä ei enää myydä entiseen malliin. Siksi olen ostanut tästä viimeisemmästäkin levystä cd:n, vinyylin ja kasetin. Kasettisoitinta minulla ei ole, edes autossa. Levyjen mukana on tietysti tullut jos jonkinlaisille lipuille ja lapuille kirjoitettuja nimmareita. Luulen, että puolisoni syntymäpäivälahjat eivät ole olleet muutaman vuoden ajalta yhtä kalliita. Minulla on toinen nainen, kallis nainen.

PS 2. Kyllä, myös puolisolle on lippu joulukuiseen konserttiin. Teen siitä elämysmatkan. En ole ihan sika.

PS 3. Moyet’n ääni ja koko ovat luonnollisesti johtaneet vertailuun Adelen kanssa. Moyet ei ole ollut asiasta kovin ilahtunut.

Musiikki Vapaa-aika

Lomakilot

13.7.2017

Vaaka sen todistaa, 6,4 kiloa.

Palasin kesälomamatkalta Iso-Britanniasta. Takaisin tullessani minulle oli tarttunut mukaan kiloja. Tarkkaan sanottuna 6,4 kiloa. Se on aika paljon.

Sen verran ostin tältä matkalta cd-levyjä.

Koska puoliso halusi koluta brittiläisiä Charity shoppeja, etumme kohtasivat. Hän kolusi vaaterekkejä ja tilpehööriä, minä levyjä. Nythän on ostajan markkinat, cd-levyt ovat halpoja.


Levyjenkeräily on harrastukseni. Tiedän ettei se ole kovin järkevä harrastus, mutta mikä sitten on?

Kun olen ostanut levyn, olen tehnyt valinnan. Se on nyt osa minun musiikkimakuani. Kun levyt ovat hyllyssä, voi seikkailla hyllyjen luona ja tehdä löytöjä: ”Tämäkin! Pikainen aikamatka yhteen elämänvaiheeseen.”

Olen suoratoistopalveluihin melko tyytymätön. Ensinnäkään en löydä niistä haluamaani, sillä en muista mitä haluan. Toisekseen niiden musiikkivalikoima on musiikkimakuni kannalta epätäydellinen.

Löytyykö esimerkiksi Spotifystä Janet Jacksonin Control Remixes -levy? Löytyykö Baccaraa enemmän kuin Yes Sir I Can Boogie? Onko Radioheadin TKOL RMX -levy siellä kokonaisuudessaan? Entä Queenin Radio Ga Ga:n pitkä versio? Entäpä Cocteau Twinsin ep:t?

Kyllä, tiedän että musiikkimakuni on erikoinen, käytän siitä mielelläni ilmaisua eklektinen. Sehän tarkoittaisi, että tässä taustalla olisi jotain suurempaa ajatusta. Ei ole.


Totta kai suoratoistopalveluissa on myös paljon musiikkia, josta vain haaveilen. Aina tulee täydellisempiä versioita, aina lisätään joku ylimääräinen kappale. Mutta keräilyn idea on jotain muuta.

Keräilyssä myös etsiminen tuottaa mielihyvää. Keräilyssä nähdään vaivaa. Se vaivannäkö palkitsee. Nyt ilahduin erityisesti esimerkiksi löytäessäni Vanilla Icen To The Extreme -levyn. Olen jo pitkän toivonut törmääväni siihen. Sen toki voisi ostaa netistä alle eurolla, mutta sen löytäminen ilahdutti.

Samoin ilahdutti Thompson Twinsin Quick Step & Side Kick -levyn kahdenlevyn painos. Käyttämättömästä Public Enemyn Takes a Nation of Millions -tuplasta maksoin 5 puntaa.

Toisaalta, kaikkeen keräilyyn liittyy pelko täydellisestä kokoelmasta. Täydellinen kokoelma on epäkiinnostava. Se on valmis.


No, harrastuksella ei ole hintaa. Siihen käytetään se määrä rahaa, mikä on mahdollista käyttää. Siihen käytetään sen verran aikaa, kuin on mahdollista käyttää.

Minua musiikki ilahduttaa aina. Esimerkiksi kun kuulen Baccaran Darling-kappaleen uskomattoman juustoiset jousijuoksutukset. Kun sen kuulee aamulla, päivästä ei voi tulla huono. Tässä bonusversiona on mukana myös kuva. Nautinnollista heinäkuuta!

Musiikki Vapaa-aika

Keski-ikäistä intohimoa

19.5.2017

Hän hymyili, suikkasi suudelman kädelleen ja lennätti sen minulle. Minulle. Nappasin suukon ilmasta.

Sain suukon, sillä viime hetkellä ennen kosketusta nykäisin käteni pois. ”Jos pop-jumalattareni käsi onkin kylmännihkeä”, ajattelin.

Debbie Harry kumartui uudelleen yleisön puoleen ja jatkoi kättelemistä.

Tuosta hetkestä on lähes 30 vuotta. Vaalin sitä edelleen tähtihetkenäni, sillä tiedän erottuneeni joukosta. Milanossa ei vuonna 1989 irokeesi-hiuksia näkynyt.

Ikääntymisen huono puoli on, että monet asiat tuntuvat väljähtyneiltä. Mikään ei ole enää erityisen hienoa. Toisaalta mikään ei myöskään ole kovin kamalaa.
Ei ole mustavalkoista, on harmaan sävyjä. Kuten Ismo Alanko sen lauloi: Harmaa on hyvä väri.

Koska tilanne on tämä, keski-ikäisen täytyy hankkia elämään intohimoa.

Se voi olla mitä tahansa. Tärkeää on, että siihen voi suhtautua mustavalkoisesti. Olennaista on, että asiaan voi suhtautua intohimoisesti.

Ympärilläni näen, miten keski-ikäiset miehet juoksevat maratoneja, polkevat pyörää maastossa tai muuttuvat poliittisesti aktiivisiksi. Jotkut kalastavat tai metsästävät, joku hurahtaa moottoripyörään.

Minä olen hupsumpi. Olen lisännyt pop-innostustani.

En tietenkään ole yksin harrastukseni kanssa. Me keski-ikäiset miehet olemme levykauppojen suuri asiakasryhmä. Keskivartalotukevina nojaamme levykauppojen laareihin ja plaraamme nuoruuttamme levy kerrallaan.

Minulle puoliso vähän keljuilee, että kiinnostukseni nuoruuteni pop-idoleihin on koomista. Rahalla kun saa kaikenlaista: erikoispainoksia, deluxe-paketteja, vinyylejä ja nimikirjoituksia.

Myös poikani ivasi kerran, että tuliko erikoispainoksen mukana värityskirja. Itse asiassa David Bowien The Next Dayn mukana tuli tyhjä muistiinpanovihko.
Mutta poika ei vielä tajua, että hänestäkin tulee jossain välissä keski-ikäinen. Silloin se värityskirja voi olla hyvinkin tärkeä.

No, minä iloitsen Neneh Cherryn pienestä viestistä levyn kannessa.

Kim Wilden joululevystä piti ostaa toinenkin painos, jotta sain levyn nimikirjoituksella.

Alison Moyet’n nimmareita minulla on jo nippu. Onneksi. Uusi levy, Other, ilmestyy kesäkuussa. Olen jo ostanut liput Tukholman keikalle joulukuuksi. Luonnollisesti myös levy on tilauksessa nimmarin kanssa.

Maanantaina ilahduin erityisesti, sillä töistä tullessani eteisessä odotti pieni paketti. Siinä oli Blondien uusi levy, Pollinator, nimikirjoitusten kanssa. Nuoruuteni ihastus lähetti minulle viestin vuosikymmenten takaa.

Intohimoa! Keski-ikäisen miehen elämä on täynnä intohimoa.

PS. Joku näppärä ehkä huomaakin, etteivät blogin Pollinator-pääkuva ja lopussa oleva Pollinator-kuva ole samat. Jouduin tilaamaan Blondien levyn sekä erikoispainoksena että Australian painoksena, jotta sain nimmarit myös cd-kokoisina. Eikä siinä vielä kaikki. Tietenkään ei. Japanin painos on jo matkalla, sillä siinä on ylimääräisiä biisejä.

Musiikki Vapaa-aika

Studio 25

11.5.2017

Aika menee hirmuisella vauhdilla. Tässä tapauksessa 25 vuotta.

Kesäkuun alussa on kulunut 25 vuotta siitä, kun menimme naimisiin puolisoni kanssa. Tässä sitä ollaan edelleen.

Merkkipäivän kunniaksi päätimme järjestää juhlat. Koska hääjuhlamme aikoinaan oli itsemme näköinen, päätimme juhlia omalla tyylillämme uudelleen.

Juhla olkoon disco, legendaarisen Studio 54:n jalanjäljissä.

Ei puheita, ei maljoja, ei lahjoja, ei istumapaikkoja. Sen sijaan huumaavaa rytmimusiikkia, ystäviä, paljetteja, perhettä, vilkkuvia värivaloja ja savukone.

Vuokrasimme paikan ja kutsuimme ystävät paikalle puettuina kimallukseen. Vaikka emme halunneet lahjoja, toivoimme pientä osallistumismaksua juhlapaikan vuokran maksamiseen.

Juhlajuomaa pyysimme kaikkien vieraiden tuovan yli oman tarpeen. Minä lupasin tarjota iltapalaa.

Kutsu lähti Facebookin tapahtumakutsuna, siten tiesimme suunnilleen kuinka paljon osallistujia olisi. Facebookin ulkopuolisille, uskomatonta mutta sellasiakin ihmisiä edelleen on, lähetimme puhelimella kutsut.

Facebook-kutsun hyvä puoli oli, että vieraille saattoi antaa lisäinformaatiota koska tahansa.

Kuinka juhlat sitten onnistuivat? Hyvin, ja näin me sen teimme.

Paikalle saapui yli 70 ystävää, vanhempamme, sisaruksemme puolisoineen ja omat täysi-ikäiset lapsemme muutaman ystävänsä kanssa.

Tytärtämme olimme pyytäneet pitämään pienen tanssitunnin. Se onnistui täydellisesti. Keski-ikäiset osaavat heittäytyä rytmin vietäviksi. Mutta juhlien varsinainen kohokohta oli myöhemmin illalla pidetty twerkkaus-tunti. Huomasimme, että keski-ikäisten lantio liikkuu yllättävän kankeasti.

Mikään muu ei ollutkaan kankeaa.

Olin kokkaillut ruoat etukäteen. Hirvenlihaa oli pakastin täynnä, ja nyt se muuttui painekattilassa mausteiseksi nyhtöhirveksi. Sen kanssa oli vihreää parsaa, joka on nyt parhaimmillaan ja tarjouksessa maksoi alle 2 euroa puntti. Uunissa se kypsyi helposti. Coleslaw-salaatti ja marinoitu papusalaatit syntyivät hetkessä. Lisäksi tarjolla oli tuoretta leipää ja makeisia. Ei kahvia, ei kakkua.

Vieraita opastettiin olemaan omatoimisia. Kaikille oli nimilaput ja myös kertakäyttömukeihin pyysimme kirjoittamaan nimet.

Minä soitin musiikkia tietokoneelta. Soittolistalla näyttää olleen ainakin Princeä, Abbaa, David Bowiea, Queenia, Vicky Rostia, Tapani Kansaa, Madonnaa ja Baccaraa. Sing it Back, Peto on irti, Hot Stuff, You Sexy Thing, Mas Que Nada, Sata salamaa…

Tunnelman hoitivat kuitenkin vieraat. Monet tapasivat vanhoja tuttujaan, mutta varmasti monet myös tutustuivat uusiin ihmisiin. Tanssi jatkui aamuun asti.

Meille jäi hyvä mieli onnistuneista juhlista. Lisäksi monta pulloa kuohuviiniä, ja Diesel-merkkinen musta miesten trenssi, jota kukaan ei tunnista omakseen. Takki ei mahdu minulle.

Kannatti juhlia. Kannatti juhlia omalla tyylillämme.

PS. Elämäni huippuostoksiin kuluu juhliin hankkimani savukone. Osa vieraista tosin taisi saada savusta yliannostuksen, sillä minä päästelin koneesta savua nuoruuteni teknobileet mielessäni. Ne olivat sellaisia juhlia, joissa tanssilattialla ei nähnyt omaa kättään, saati naapuria. Täydellistä!

Musiikki Työ Vapaa-aika

Winehouse ja OPS

16.3.2017

Yleareenassa on vielä reilun viikon mahdollista katsoa koskettava Amy-dokumentti 27-vuotiaana menehtyneestä brittilaulaja Amy Winehousesta.

Vuonna 2015 valmistunut dokumentti näyttää surullisella tavalla, miten nuori ja lahjakas laulaja ajautui tuhoon. Winehousen yksityiselämä ja siihen liittyvät vaikeudet, päihderiippuvuus ja syömishäiriöt olivat erityisesti brittiläisen jourulehdistön vakiotarjontaa.
Winehouse oli varmasti kärsinyt mielenterveyden ongelmista jo nuoresta asti, mutta median raivokas kiinnostus hänen yksityiselämäänsä vahingoitti laulajaa.

Miten sellaisessa paineessa kukaan voi selvitä?

Maailma on muuttunut ankarammaksi. Mokaaminen ei enää unohdu. Median rinnalle on tullut sosiaalinen media, jossa me kaikki voimme kertoa mielipiteemme. Sosiaalisessa mediassa voi tehdä nopeat johtopäätökset ja antaa pikatuomion.

Minä katselen tätä sosiaalisen median käyttöä lähietäisyydellä alakouluikäisten parissa. Omalla työpaikallani kännyköiden käyttö jouduttiin, ainakin väliaikaisesti, kieltämään, kun kiusaaminen ja sählääminen meinasivat riistäytyä käsistä.

Kännyköiden kautta meillä on kuitenkin mahdollisuus saada suuri määrä informaatiota ympäröivästä maailmasta. Meidän opettajien pitäisi opettaa koulussa lapsille ja nuorille sen verran perusasioita, että he oppivat niiden pohjalta jäsentämään asioita. Olennaista on suhtautua tietoon kriittisesti ja oppia liittämään asioita toisiinsa. Pitää tietää, mistä löytää haluamansa tiedon.

Tähän peruskoulun uusi opetussuunnitelma tähtää.

Monia asioita ei tarvitse opetella ulkoa, kun ne voi tarvittaessa heti tarkistaa. Pitää kuitenkin oppia, koska asiat pitää tarkistaa.

Minulla tämä yksityiskohtien tarkistaminen on olennainen osa erästä läheistä ihmissuhdetta.

Minulla on appi, joka tietää järisyttävän paljon kaikesta mahdollisesta, myös kummallisista asioita. Hänellä on myös pieni taipumus keskustelun sijaan luennoida asioista.

Meillä yhteinen keskustelu muuttui erilaiseksi, kun minä tajusin alkaa tarkistaa pieniä yksityiskohtia tietokoneelta keskustelun edetessä. Appi on oikein tyytyväinen, kun tarinoiden yksityiskohdat ovat kunnossa, minä puolestani annan keskusteluun panokseni.

Olen oman elämäni peruskoululainen.

Amy Winehouse näytti julkisuudessa täysin sekoboltsilta daamilta. Amy-dokumetti näyttää hänestä toisen puolen. Tietenkin liian myöhään, mutta median ja sosiaalisen median välittämä kuva muuttuu toisenlaiseksi.

Winehouselta ilmestyi kaksi levyllistä musiikkia ja kuoleman jälkeen koottu kokoelma. Jos ne eivät vielä kuulu soittolistallesi, tutustu niihin. Mutta ensin katso dokumentti.

Koti Musiikki

Hyvää joulua

23.12.2016

Opettajan joululoma alkoi, on siis aikaa potea flunssaa.

Tässä sängyllä maatessa on ollut aikaa miettiä joulujuttuja. Minähän olen ns. jouluihminen.

Tein monta vuotta toimituspäällikkönä joululehteä, olen ikään kuin sisällä skenessä.

Joululehtiaikoina joulu alkoi minulla viimeistään huhtikuussa. Siitä tahti kiihtyi lokakuun loppupuolelle. Kun lehti oli valmis, joulu oli ohi. Kaksi kuukautta ennen oikeaa joulua.

Hyvä minulla kuitenkin oli, joulua oli vain kuusi kuukautta. Päätoimittaja vietti ikuista joulua. Hänen oli pakko tehdä alustavat suunnitelmat jo reilua vuotta aikaisemmin, jotta lehteen saatiin kuvattua lunta ja oikeanlaista valoa. Valo nimittäin muuttuu kuukaudessa, vaikka vielä sitä ei nyt uskoisi. Kevät on tulossa.

Olen oppinut ottamaan joulun aika rennosti. Sehän on jo vietetty etuajassa. Olen oppinut, että vähemmän on enemmän.

Ensiksikin, imurointi on siivous. Ja sen hoitaa puoliso. Tänä vuonna hän uhkasi myös nihkeäpyyhkiä lattiat. Minun osaltani siivous on hoidettu.

Kynttilät ovat valaistus. Äiti kertoi tuovansa laatikollisen kynttilöitä tullessaan.

Joulun aikataulu on löyhä.

Juu, piti olla mökillä, missä kaikki kotiin unohtunut on unohtunutta. Ketään ei voi tavata. Siellä vaan ollaan. No, nyt homma ei onnistunut, joten hoidetaan tämä aikataulujuttu sitten kotona.

Joulurauha katsotaan muutaman korttelin päässä perheen kanssa. Sauna. Ruokaa ja juomaa perheen kanssa. Ruoan jälkeen ei mitään ennen Tapaninpäivää. Ehkä ei vielä silloinkaan.

Ruokahommat jaetaan. Äitini hoitaa kalat ja kinkun. Saarioinen laatikot. Minä muutaman salaatin ja jälkiruoan. Superhelppoa.

Yritän joka joulu ostaa jonkin mielenkiintoisen joululevyn. Tänä vuonna sen olisi pitänyt olla Aino Vennan Joulu, mutta päädyinkin muutama vuosi sitten ilmestyneeseen Weeping Willowsiin. Christmas Time Has Come on hyvä. Vähän kuuluu kaikuja Elviksestä.

Joulumusiikissa oikeastaan tiivistyy koko joulun idea – kaiken pitää olla niin kuin aina ennenkin. Siksi joululehtiä tehdessäni opin nopeasti, ettei uudistajan jouluun kannata liikoja panostaa. Me ihmiset haluamme joulultamme pysyvyyttä. Kukaan ei kaipaa mitään uudistuksia.

Poikani kysyikin ivallisesti, koska viimeksi on tehty jotain uutta joulumusiikkia. Minä pinkaisin selaamaan levyhyllyä, ja muutama kappale sieltä tarttui. Tracey Thornin Joy, Smith & Burrowsin When The Thames Froze ja Fingersnapin Merry Christmas Is You. Nekin ovat jo muutaman vuoden vanhoja.

Sen verran uudistusta sitten.

Yksinkertaistaminen ja olennaiseen keskittyminen. Niillä joulu rakentuu.

Hyvää joulua!

PS. Jos tästä sohvalta tokenen, kipaisen levykauppaan ja ostan sen Aino Vennankin, sillä se on erinomainen joululevy. Ostan, sillä suoratoistona musiikki ei ole sama juttu, mutta siitä vaahtoan jossain toisessa blogitekstissä.

Koti Musiikki Vapaa-aika

Yksin kotona

30.10.2016

Puoliso lähti tyttöjen kanssa Tallinnaan. Ei ehkä olisi kannattanut.

Koska yksin ollessani tarvitsin pientä piristystä ja lähdin kävelylle.

Poikkesin ihan vaan muutamalle kirpputorilla ja yhteen second hand -kauppaan.

Nyt soi jytä!

Musiikki Vapaa-aika

Ennen oli paremmin

9.9.2016

”Dooont juu vaant mii beibi, dont juu vant mee oooooool!”

Kyllä, näin se on, stereoistani pauhaa taas Human Leaguen täydellinen kasariklassikko Don’t you want me.

Olen jälleen kerran tutulla musiikkikierroksella – nuoruudessani. Silloin tehtiin hyvää musiikkia.

Minusta tuntuu, että 80- ja 90-luvun musiikki antaa elämääni sekä kaihoa että turvallisuutta. Teini-iästä tutut kappaleet ohjaavat edelleen musiikkimakuani. Se on tavallaan masentavaa.

Olen jämähtänyt.

En kuuntele radiota koskaan. Minulta jää siis monet nykyiset listahitit kuulematta. Seuraan netissä joitain musiikkiblogeja, ja yritän aktiivisesti törmätä uuteen mielenkiintoiseen musiikkiin. Hämmätyttävää kyllä, erinomaisiin uusiin artisteihin törmään aika harvoin.

Olenko lukinnut musiikkimakuni?

Pikainen tarkistus tämänhetkiseltä Apple Music TOP 5 -listalta.

1. Travis Scott – Birds in the Trap Sing McKnight
En ole kuullutkaan. Kuulostaa autotunella rakennetulta hiphopilta/rapilta. Ei ole minua varten.

2. Frank Ocean – Blonde
Onpas hassua, tästä nimittäin pidän. Olen kuunnellutkin, vaikka en osaa kertoa miten tämä eroaa Travis Scottin musiikista. Edellisen levyn ostin.

3. Vesala – Vesala
Ostin cd:n. Kävin keikalla. Jään vielä odottamaan, sillä PMMP:n kokonaisvaltaisuus vei sydämeni. Tämä tuntuu minulle vähän puserretulta, vaikka hyvä onkin.

4. Red Hot Chili Peppers – The Getaway
Hah, täällähän onkin vanhoja tuttuja. Ikävä kyllä RHCP:lla ja minulla ei ole koskaan ollut suhdetta.

5. Sia – This is Acting
Sian Flown keikka oli eriskummallinen esitys. Merkittävää minulle oli, että tunnistin Suvilahdessa lavalla tanssivan näyttelijä Paul Danon.  Nyt hän näyttelee hämmentynyttä Pierre Bezukhovia Sota ja rauha -tv-sarjassa.
(Merkittävää se on siksi, etten ikinä tunnista ketään tai mitään. Kaupungilla liikun kuin Stevie Wonder, hymyilen ja pää keinuu, mutta en näe mitään.)

Hah, TOP 5 -artisteista tuttuja olikin neljä. Ehkä en olekaan aivan ulkona.
Tai sitten muillakin on jämähtänyt musiikkimaku.

Koska ennen kaikki oli kuitenkin paremmin, teen tähän vastaavan listan ennen oli paremmin -periaatteella. Silloin kun rap oli vielä hyvää ja pop-hitit pop-hittejä.
Kaikki muuten ovat artisteja, joilta minulla on niin cd:itä kuin vinyyliäkin. Vanha ei luovu(ta).

1. Eric B. & Rakim – Follow The Leader

2. Money Love – It’s a Shame (My Sister)

3. Noitalinna Huraa! – Keinu

4. It’s Immaterial – Driving Away From Home

5. Banderas – This is your life

Nautinnollista viikonloppua!

Musiikki Vapaa-aika

Kateissa ja elossa

10.8.2016

Tunnen ihmiset ympärilläni.
Olen osa ihmismassaa. Suljen silmät ja hymyilen.
Tunnen kuinka musiikki siirtyy jalkoihini ja minun on pakko liikkua.
Olen yksin, en ole vastuussa kenellekään.
Tunnen valot suljettujen silmäluomieni läpi. Tanssin.
Olen elossa.

Tämä on se viikko.

Juu, juu, työt alkavat, on jännää. Mutta ei se ole – SE – juttu.

FullSizeRender 2

Joitain vuosia sitten ymmärsin, että minulla voisi olla jotain harrastuksia.

Nyt sitten joogaan syksystä kevääseen. Syksyisin myös metsästästän. Kesän olen varannut matkailun ja mökkeilyn lisäksi festareille. Yleensä olen käynyt joko Rokeissa tai Jazzeilla. Eli Ilosaarirockissa tai Pori Jazzissa. Tänä vuonna oli Porin vuoro. Oli taas kivaa.

Olen kullut monen ikäiseni sanovan, ettei hän enää halua festareille. Minä haluan. Haluan päästä festarialueelle,  kuunnella hyvää musiikkia,  nähdä erinomaisia bändejä, tavata ystäviä ja ennen kaikkea kadottaa itseni.

Lapseni alkavat olla aikuisia. Mutta jo silloin kun he olivat pieniä tunsin välillä tarvetta olla ilman mitään vastuuta. Niin, ettei kukaan tai mikään odota minulta yhtään mitään.

Ei sitä tunnetta pitkään tarvitse. Riittää hetki, jolloin ei ole aikataulua. Ei lapsia. Ei vanhempia. Ei työtä. Ei välttämättä ystäviäkään.

Se on illuusio täydellisestä riippumattomuudesta.

Taustalla on koko ajan tieto siitä, että kaikki asiat ovat olemassa. Mutta se irtautuminen tuntui ja tuntuu edelleen raikastavalta.

Joku toinen varmasti tuntee sen omassa harrastuksessaan. Mutta esimerkiksi jooga ei tuo minulle tuota tunnetta. Jooga tyhjentää pään ajatuksista, mutta minä haluan elää väkevästi ja todella tuntea olevani elossa. Riemuita.

Tällä viikolla on FLOW!

IMG_7532

Flow Helsingin Suvilahdessa on minulle vuoden kohokohta. Festari kaupungissa.

Moni suosikkini on esiintynyt siellä: Grace Jones, Neneh Cherry, Pet Shop Boys, The xx, Björk, Chic, Kraftwerk, Lcd Soundsystem, Nitin Sawhney, Jamie Woon, Aeroplane, Jungle, Crystal Castles, Andrew Weatherall, Human League, Röyksopp, M.I. A., Nick Cave, Bebel Gilberto, Public Enemy, Shadowplay… Lista on järistyttävän pitkä.

Tänä vuonna haluan nähdä ainakin Massive Attackin, Iggy Popin ja New Orderin.

Mutta Flowssa on aina mahdollista, että päätyy näkemään ja kuulemaan jotain, mitä ei ole etukäteen suunnitellut. Flow yllättää aina. Flowssa tekee aina mieli tanssia.

Tänä viikonloppuna en ole koko ajan erityisopettaja.
Tänä viikonloppuna en ole isä kuin hetkittäin.
Tänä viikonloppuna olen vaan.
Minä ja musiikki.