Yhteishyvä
Kategoria

Vapaa-aika

Vapaa-aika

Päiväni murmelina

20.6.2017

Näin se menee:
Klo 9.24 Herätys ja aamiainen
Klo 10.11 Ensimmäiset päiväunet (31 minuuttia)
Klo 10.42 Herätys ja burracon pariin
Klo 12.15 Lounas
Klo 13.18 Taas burracoa
Klo 14.48 Toiset päiväunet (29 minuuttia)
Klo 15.17 Nettisurffailua, levyostoksia ja burracoa
Klo 18.13 Sauna ja muutama olut
Klo 20.50 Iltaruoka ja telkkaria
Klo 23.07 Nukkumaan

Tässä on opettajan kesäloma-aikataulu. Aikataulu toistuu hieman varioiden päivästä toiseen. Kotona ja/tai mökillä. Se muistuttaa paljon Bill Murray -elokuvaa. Välillä olen yrittänyt tavata ystäviä. Olen onnistunutkin.

Oleellista on nukkua jo aamupäivällä ensimmäiset päiväunet. No, ne toisetkin päiväunet ovat oleelliset. Ja pitkät yöunet.

Mielessä pyörivät edelleen työasiat. Tavallaan se on ookoo, tavallaan se on tarpeetonta. Vuosi oli mitä se oli, syksyllä alkaa uusi.

Opettajana kesälomani on yhdeksän viikon mittainen. Tänä kesänä olen siitä reilun viikon työttömänä.

Tähän väliin vähän narinaa. (Opettajat ymmärtävät tämän. Muille saattaa olla ihan yhdentekevää, jopa ärsyttävää.)

Moni opettaja, joka ei ole onnistunut saamaan pysyvää työsuhdetta, viettää koko kesänsä työttömänä. Se on tylsä kiitos lukuvuoden mittaisesta työpanoksesta. Töissä kollega kertoi, että viime kesänä hän työskenteli kesän muuttomiehenä. Harva ammattilainen suostuisi samaan.

Opettajien lomassa on toinenkin asia, joka mietityttää. Opettajat ovat lomalla silloin, kun oppilaatkin ovat. Minä en itse valitse, koska lomailen. Lomailen, silloin kun lomailu on kaikkein kalleinta.

Tosin niin tietysti tekevät monet muutkin, jotka järjestävät lomansa lastensa lomien mukaan. Silloin pitää tehdä ajoissa päätöksiä. Koska tiedän, milloin minulla on loma, minun on ostettava esimerkiksi lentoliput hyvissä ajoin. Silloin kun ne ovat tarjouksessa.

Lopetan narinan tähän.

Elokuussa aloitan uudessa koulussa virkamiehenä. Vielä ei ole aika jännittää tulevaa. Kaikki tapahtuu ajallaan. Nyt pitää olla tässä hetkessä. Pitää iloita lomasta. Iloita ystävistä.

Onneksi puoliso aloitti lomansa nyt. Saattaa olla, että huominen päivä on jo vähän erilainen.

PS. Italiassa suosittua burracoa voi pelata netissä. Puhelimille ja tableteille on olemassa omat sovelluksensa.

Vapaa-aika

Kutsumattomat vieraat

13.6.2017

Meille tuli kotiin vieraita, jotka eivät olleet ystäviä tai sukulaisia.

Ensimmäinen virhe: En uskonut puolison vinkkiä, vaikka hän varoitti minua.

Toinen virhe: Ajattelin, että hankala tilanne johtuu stressistä, ja menee ajan kanssa ohi.

Kolmas virhe: En antanut vieraille selkeää käskyä, että nyt on aika mennä.

Tuli syyhypunkki kavereineen. Syyhypunkki aiheuttaa syyhyn, joka tarttuu ihmisestä toiseen kosketuksen välityksellä.

Puolisoni työskentelee päiväkodissa ja kertoi, että siellä on tavattu syyhyä. Minä totesin, että selvä, ei vaikuta minuun. Eikä pitkään aikaan vaikuttanutkaan. Reiluun kuukauteen, jos tarkkoja ollaan.

Kutina alkaa noin kuukauden kuluttua tartunnasta. Minulla kutina alkoi viimeisellä kouluviikolla.

Se kutina on hetken kuluttua helvetillinen.

Koulun viimeinen viikko oli vauhdikas, ja ajattelin alkuvaiheen pienen kutinan aiheutuvan stressistä. Kutina ei kuitenkaan loppunut miedolla kortisonilla ja raapimisella.

Se ei loppunut koulun myöskään päättymisen jälkeen. Päin vastoin, loman alettua minun piti iltayöstä hiippailla makuuhuoneesta pois raapimaan itseäni.

Siinä samalla oli aikaa surffata netissä terveysaiheisilla sivuilla. Niillä, joilla ei ikinä pidä. Totuus valkeni.

Mielenkiintoista tässä kokonaisuudessa on, että työterveyspuolella opettajan syyhy ei juuri kiinnostanut. Terveydenhoitaja oli sitä mieltä, että diagnoosini oli oikea. Opettaja voi siis tarvittaessa tehdä diagnooseja.

Syyhypunkki kuolee muutamassa päivässä, jos se ei saa ravintoa. Vuodevaatteet ja vaatteet oli kaikki pestävä. Meillä se tarkoittaa myös sitä, etä vakiopaikkani sohvalla pysyi hetken tyhjänä.

Syyhy hoidetaan voiteella, jota voi ostaa apteekista ilman reseptiä. Samalla on hoidettava kaikki perheenjäsenet. Puoliso oli tämän jo kerran tehnyt, mutta silloin minä en lähtenyt mukaan. Ikävä kyllä, sillä nyt tarvittiin taas annos kahdelle.

Ei muuta kuin apteekkiin. Ja lähes 100 (sata!) euroa köyhempänä ulos.
Oireiden pitäisi hävitä noin kolmessa viikossa. Toistaiseksi kutisee.

 

Koti Vapaa-aika

Pitkä liitto

5.6.2017

Tänään vietän puolisoni kanssa hopeahääpäivää. Se tarkoittaa neljännesvuosisataa, ja on ihmiselämässä aika pitkä aika.

Olen jo etukäteen iloinnut tapahtumasta. Siksi minulta on monta kertaa kysytty, mihin tällainen liitto perustuu.

Minulla ei ole vastausta. On muutamia ajatuksia, jotka joko voivat olla totta tai sitten ne eivät ole.

Ensinnäkin uskon tuuriin. Meillä on käynyt hyvä mäihä. Elämä ei ole tuonut meille mitään isoja vastoinkäymisiä. Helppo tässä on porskuttaa.

Toiseksi uskon hyvään valintaan. Minä valitsin hyvin. Puolisollani on pitkä pinna.

Tosin minä en sitä valintaa tainnut tehdä. Minä yritin kovasti valita – ketä vaan. Puolisoni sitten valitsi.

Kolmanneksi uskon… No enpä uskokaan.

Nyt mennään jo niin hepposilla jutuilla, että nämä ovat ihan mutua.

Ehkä meillä on ollut halua ja tahtoa. Halua usemmassakin mielessä. Parisuhde tarvitsee seksiä. Välillä voi olla kuivia kausia, mutta välillä on hyvä paneskella tai muuten iloita seksistä yhdessä. Se erottaa parisuhteen monesta hyvästä ystävyyssuhteesta.

Sen sijaan en usko, että pitkässä liitossa ei olisi tai saisi olla eripuraa. Meillä ainakin on.

Ei siitä ole kuin reilu kuukausi, kun nukuin muutaman yön eri huoneessa, kun puoliso oli mielestäni törttöillyt. Mutta se ei tarkoita, että mitenkään olisin kyseenalaistanut kokonaisuutta. Kunhan nyt päästelin höyryjä ja näytin olevani kiukkuinen.

Jep, kiukkuisena voi hyvin mennä nukkumaan. Aamulla voi vielä herätäkin kiukkuisena. Kyllä se jossain välissä helpottaa. Ehkä.

Ainakin jos siellä taustalla on sitä halua olla yhdessä.

Meillä on paljon luottamusta. Saamme tehdä ja mennä.

Sillä ystävät ovat tärkeitä. Heidän kanssaan pitää viettää aikaa. Myös ilman puolisoa. Puolisoni ei tarvitse olla minulle kaikkea mahdollista. Meidän täytyy antaa toisillemme tilaa tehdä omia juttujamme.

25 avioliittovuodessa olemme muuttuneet paljon. Molemmat. Se on aika selvää. Siihen olemme molemmat tarvinneet tilaa ja mahdollisuuksia.

Muutos on jatkuvaa, joten ilmeisesti muutumme koko ajan enemmän toisemme kaltaisiksi. Ainakin ajattelemme usein aivan samalla tavalla. Onko se sitten tottumusta?

Ja mistä sitä tietää, köpsösti meillekin voi vielä käydä.

Tosiasia on, luin sen jostain, että jokainen parisuhde päättyy tragediaan. Joko tulee ero tai toinen kuolee. Toivottavasti tänään ei kumpaakaan.

PS. U – rakastan sinua. Joka päivä. Joskus vähemmän, usein enemmän. Kuten olet sanonut, olen mies joka tekee arjesta juhlaa, ja juhlasta arkea.

PS 2. Loma alkoi. Kun tulet töistä, olen tapaamassa vanhoja työkavereita. Juhlitaan tätä päivää vaikka keskiviikkona.

Musiikki Vapaa-aika

Keski-ikäistä intohimoa

19.5.2017

Hän hymyili, suikkasi suudelman kädelleen ja lennätti sen minulle. Minulle. Nappasin suukon ilmasta.

Sain suukon, sillä viime hetkellä ennen kosketusta nykäisin käteni pois. ”Jos pop-jumalattareni käsi onkin kylmännihkeä”, ajattelin.

Debbie Harry kumartui uudelleen yleisön puoleen ja jatkoi kättelemistä.

Tuosta hetkestä on lähes 30 vuotta. Vaalin sitä edelleen tähtihetkenäni, sillä tiedän erottuneeni joukosta. Milanossa ei vuonna 1989 irokeesi-hiuksia näkynyt.

Ikääntymisen huono puoli on, että monet asiat tuntuvat väljähtyneiltä. Mikään ei ole enää erityisen hienoa. Toisaalta mikään ei myöskään ole kovin kamalaa.
Ei ole mustavalkoista, on harmaan sävyjä. Kuten Ismo Alanko sen lauloi: Harmaa on hyvä väri.

Koska tilanne on tämä, keski-ikäisen täytyy hankkia elämään intohimoa.

Se voi olla mitä tahansa. Tärkeää on, että siihen voi suhtautua mustavalkoisesti. Olennaista on, että asiaan voi suhtautua intohimoisesti.

Ympärilläni näen, miten keski-ikäiset miehet juoksevat maratoneja, polkevat pyörää maastossa tai muuttuvat poliittisesti aktiivisiksi. Jotkut kalastavat tai metsästävät, joku hurahtaa moottoripyörään.

Minä olen hupsumpi. Olen lisännyt pop-innostustani.

En tietenkään ole yksin harrastukseni kanssa. Me keski-ikäiset miehet olemme levykauppojen suuri asiakasryhmä. Keskivartalotukevina nojaamme levykauppojen laareihin ja plaraamme nuoruuttamme levy kerrallaan.

Minulle puoliso vähän keljuilee, että kiinnostukseni nuoruuteni pop-idoleihin on koomista. Rahalla kun saa kaikenlaista: erikoispainoksia, deluxe-paketteja, vinyylejä ja nimikirjoituksia.

Myös poikani ivasi kerran, että tuliko erikoispainoksen mukana värityskirja. Itse asiassa David Bowien The Next Dayn mukana tuli tyhjä muistiinpanovihko.
Mutta poika ei vielä tajua, että hänestäkin tulee jossain välissä keski-ikäinen. Silloin se värityskirja voi olla hyvinkin tärkeä.

No, minä iloitsen Neneh Cherryn pienestä viestistä levyn kannessa.

Kim Wilden joululevystä piti ostaa toinenkin painos, jotta sain levyn nimikirjoituksella.

Alison Moyet’n nimmareita minulla on jo nippu. Onneksi. Uusi levy, Other, ilmestyy kesäkuussa. Olen jo ostanut liput Tukholman keikalle joulukuuksi. Luonnollisesti myös levy on tilauksessa nimmarin kanssa.

Maanantaina ilahduin erityisesti, sillä töistä tullessani eteisessä odotti pieni paketti. Siinä oli Blondien uusi levy, Pollinator, nimikirjoitusten kanssa. Nuoruuteni ihastus lähetti minulle viestin vuosikymmenten takaa.

Intohimoa! Keski-ikäisen miehen elämä on täynnä intohimoa.

PS. Joku näppärä ehkä huomaakin, etteivät blogin Pollinator-pääkuva ja lopussa oleva Pollinator-kuva ole samat. Jouduin tilaamaan Blondien levyn sekä erikoispainoksena että Australian painoksena, jotta sain nimmarit myös cd-kokoisina. Eikä siinä vielä kaikki. Tietenkään ei. Japanin painos on jo matkalla, sillä siinä on ylimääräisiä biisejä.

Musiikki Vapaa-aika

Studio 25

11.5.2017

Aika menee hirmuisella vauhdilla. Tässä tapauksessa 25 vuotta.

Kesäkuun alussa on kulunut 25 vuotta siitä, kun menimme naimisiin puolisoni kanssa. Tässä sitä ollaan edelleen.

Merkkipäivän kunniaksi päätimme järjestää juhlat. Koska hääjuhlamme aikoinaan oli itsemme näköinen, päätimme juhlia omalla tyylillämme uudelleen.

Juhla olkoon disco, legendaarisen Studio 54:n jalanjäljissä.

Ei puheita, ei maljoja, ei lahjoja, ei istumapaikkoja. Sen sijaan huumaavaa rytmimusiikkia, ystäviä, paljetteja, perhettä, vilkkuvia värivaloja ja savukone.

Vuokrasimme paikan ja kutsuimme ystävät paikalle puettuina kimallukseen. Vaikka emme halunneet lahjoja, toivoimme pientä osallistumismaksua juhlapaikan vuokran maksamiseen.

Juhlajuomaa pyysimme kaikkien vieraiden tuovan yli oman tarpeen. Minä lupasin tarjota iltapalaa.

Kutsu lähti Facebookin tapahtumakutsuna, siten tiesimme suunnilleen kuinka paljon osallistujia olisi. Facebookin ulkopuolisille, uskomatonta mutta sellasiakin ihmisiä edelleen on, lähetimme puhelimella kutsut.

Facebook-kutsun hyvä puoli oli, että vieraille saattoi antaa lisäinformaatiota koska tahansa.

Kuinka juhlat sitten onnistuivat? Hyvin, ja näin me sen teimme.

Paikalle saapui yli 70 ystävää, vanhempamme, sisaruksemme puolisoineen ja omat täysi-ikäiset lapsemme muutaman ystävänsä kanssa.

Tytärtämme olimme pyytäneet pitämään pienen tanssitunnin. Se onnistui täydellisesti. Keski-ikäiset osaavat heittäytyä rytmin vietäviksi. Mutta juhlien varsinainen kohokohta oli myöhemmin illalla pidetty twerkkaus-tunti. Huomasimme, että keski-ikäisten lantio liikkuu yllättävän kankeasti.

Mikään muu ei ollutkaan kankeaa.

Olin kokkaillut ruoat etukäteen. Hirvenlihaa oli pakastin täynnä, ja nyt se muuttui painekattilassa mausteiseksi nyhtöhirveksi. Sen kanssa oli vihreää parsaa, joka on nyt parhaimmillaan ja tarjouksessa maksoi alle 2 euroa puntti. Uunissa se kypsyi helposti. Coleslaw-salaatti ja marinoitu papusalaatit syntyivät hetkessä. Lisäksi tarjolla oli tuoretta leipää ja makeisia. Ei kahvia, ei kakkua.

Vieraita opastettiin olemaan omatoimisia. Kaikille oli nimilaput ja myös kertakäyttömukeihin pyysimme kirjoittamaan nimet.

Minä soitin musiikkia tietokoneelta. Soittolistalla näyttää olleen ainakin Princeä, Abbaa, David Bowiea, Queenia, Vicky Rostia, Tapani Kansaa, Madonnaa ja Baccaraa. Sing it Back, Peto on irti, Hot Stuff, You Sexy Thing, Mas Que Nada, Sata salamaa…

Tunnelman hoitivat kuitenkin vieraat. Monet tapasivat vanhoja tuttujaan, mutta varmasti monet myös tutustuivat uusiin ihmisiin. Tanssi jatkui aamuun asti.

Meille jäi hyvä mieli onnistuneista juhlista. Lisäksi monta pulloa kuohuviiniä, ja Diesel-merkkinen musta miesten trenssi, jota kukaan ei tunnista omakseen. Takki ei mahdu minulle.

Kannatti juhlia. Kannatti juhlia omalla tyylillämme.

PS. Elämäni huippuostoksiin kuluu juhliin hankkimani savukone. Osa vieraista tosin taisi saada savusta yliannostuksen, sillä minä päästelin koneesta savua nuoruuteni teknobileet mielessäni. Ne olivat sellaisia juhlia, joissa tanssilattialla ei nähnyt omaa kättään, saati naapuria. Täydellistä!

Työ Vapaa-aika

Saunassa teinien kanssa

14.4.2017

Eilen koitti onnenpäivä. Alkoi ansaittu pääsiäisloma.

Loman kohokohta oli päästä tutun saunan lauteille. Kiukaan alta kajasti tulen valoa, ikkunan takana öljylamppu. Lämpö ja hämärä kietoivat minut sisäänsä.

Mietin siinä istuessani, miten hyviä asioita suomalainen sauna ja saunakulttuuri ovat. Miten hienoa on, että istumme alasti lämmön hellittävinä, tasa-arvoisina ja paljaina. Olemme, mitä olemme.

Saunassa noudatetaan käyttäytymiskoodia. Me kasvamme koodiin, me osaamme sen.

Käyttäytymiskoodille on oikeastaan perusteitakin. Käyttäytymiskoodin noudattamisesta seuraa myös ylimääräistä hyvää.

Joku aika sitten käytiin julkisuudessa keskustelua, pitääkö uimahallien saunoissa, ja muissakin yleisissä saunoissa, ottaa uimapuku pois.

Olen kevään aikana käynyt uimassa alakouluikäisten oppilaiden kanssa. Monille pojille, erityisesti  maahanmuuttajataustaisille, alastomaksi riisuminen on kiusallista. Olen siis joutunut ohjeistamaan, että pesulla pitää käydä ennen uimista. Pesulla pitää käydä ilman uimahousuja. Myös saunaan mennään ilman uimahousuja.

Peseytyminen on aina paikallaan. Olen toki kuullut tarinoita, joissa uimahallin allas on pissapaikka. Varmasti sinne joltain pissaa lirahtaakin, mutta en usko kenenkään tarkoituksella käyttävän allasta pissapaikkana.

Ennen uimista pitää pestä pois mahdolliset jarrujäljet takapuolesta ja kosmetiikka kainaloista ja päästä.

Puhtaus on tärkeää. Sen tajuaa jokainen. Niin minä sen oppilaillekin kerroin. Altaaseen mennään puhtaana. Siksi peseydytään ilman uimahousuja.

Saunoissa uimahousuttomuutta on perusteltu allasveden kloorin ja saunan lämmön haitallisen yhdistelmän estämisellä. OK, tähän minun ei tarvitse ottaa kantaa. Olkoon miten on.

Suomalaisen saunakulttuurin hyvä puoli on kuitenkin se, että me olemme tottuneet näkemään erilaisia alastomia kehoja. Me emme ole ainoastaan mainosten ja mahdollisesti myös pornon luoman mielikuvan varassa siitä, millainen keho ihmisillä on.

Saunassa jokainen näkee tahtomattaankin erilaisia kehoja. Me näemme, että ihmisiä on erimuotoisia ja -kokoisia. Erilaisuus on normaalia – normaalia ei ole. Sen näkeminen on jokaiselle lapselle ja nuorelle hyvä asia. Eikä asian muistaminen tee aikuisillekaan pahaa.

Toisaalta olen sitä mieltä, että yhteissuihkujen aika on ohi. Toivon uimahalleihin suihkujen väleihin sermejä. Puolustusvoimissakin varusmiehet saivat vessoihin ovet vuosikymmeniä sitten.

Koululaisille soisin muutenkin oikeuksia yksityisyyteen. Alakouluikäiset eivät näe uimahallivuoroillaan erilaisia kehoja. Siellä ei ole ketään muita paikalla. Eivät ne koulun uimahallivuorot tai liikuntatuntien jälkeiset pakolliset suihkut ketään jalosta, vaikka alasti ollaankin. Paremmin nykynuoriso taitaa puhtaudestaan huolehtia kuin oma ikäluokkani.

Teini-ikäisille haluan kasvurauhan. Kun oma keho muuttuu, sitä ei halua esitellä muille. Teini-ikäiset kylpekööt mökkisaunoissakin uimapuvuissa. Suomalainen saunakulttuuri kestää sen. Aikuisena ehtii siirtyä lauteille nakuna.

Eikä mökkisaunan jälkeen järveen tai mereen pulahtaessa pissavahingolla tai pienellä kakkamerkilläkään ole suurta merkitystä – kalat kakkaavat veteen koko ajan.

PS. Kakkamerkistä tulikin mieleeni. Tietokone toimii taas huollon jälkeen. Muistutan itseäni ottamaan tietokoneesta varmuuskopion säännöllisesti. Ilman varmuuskopiota housuissa olisi varmasti ollut kunnon pökäle.

Vapaa-aika

Kuolema pukee häntää

7.4.2017

Viesti äidiltä: ”Siis siistillä näyttää. Ne oli hyvät uutiset. Noh, sitten ne huonot – ulkokomero on kuin ruumishuone.”

Joku ehkä muistaakin, että reilu vuosi sitten jouluna mökille majoittautuminen sai ikävän käänteen. Hiiriyhdyskunta oli huomannut, että sänky on paras paikka perustaa perhe. Fiksuja veijareita.

Ikävä juttu meidän kannaltamme.

Viime syksynä päätin, ettei vastaava tule toistumaan. Jo kesällä etsin pienen kepin kanssa jokaisen kolon, josta hiiri voisi mökkiin sisälle päästä. Hiirellehän riittää pikkusormen mentävä kolo. Tilkitsin joka reiän umpeen.

Mutta ennen kaikkea, hankin mökille reilulla kädellä hiirenloukkuja ja kattavan valikoiman rotanmyrkkyjä.

Olen hiirenmetsästäjänä selkeästi parempi kuin hirvenmetsästäjänä.

Mökin ulkokomero todella muistutti hiirien hautausmaata.

Olen tyytyväinen. Tässä kohtaa en tunne minkäänlaista armoa tai myötätuntoa elollista kohtaan.
”Sori, nyt taisi tulla reilusti huonoa karmaa”, ajattelin. ”Hiiriperhettä ei enää ole, kestän sen.”

Mutta hetkinen, mikä hiiriperhe?

Metsähiiren vatsapuoli on selkeärajaisesti valkoinen. Näillä on epämääräisempi väritys.

Minun metsähiireni taitavatkin olla metsämyyriä. Ne ovat niitä, joilla myyräkuumettakin tavataan.

Kyllä nyt naurattaa kaupunkilaisen taito löytää valheellinen mielenrauha. Vuosi sitten menimme nukkumaan myyrien pisimään sänkyyn uskotellen, että hajusta erotimme sängyssä olleen metsähiiriä.

Kaupunkilainen ja luonto kohtasivat, vuoden viiveellä.

PS. Jos niistä metsämyyristä jotain opinkin, niin samoin ei tainnut käydä tietokoneeni kanssa. Se tilttasi taas. Tällä kertaa varmuuskopiot ovat muutaman kuukauden vanhat. Katosi nimittäin tämänkin tekstin alkuperäinen versio.
Karma?

Vapaa-aika

Jooga olikin kilpailu

30.3.2017

Siinä se on. SILTA!
Reilu 100 kiloa, 48 vuotta.

Ylipainoinen, keski-ikäinen mies on oppinut tempun. Aikaa meni aika tarkkaan viisi vuotta.

Ei tuo kaunis silta ole. Mutta yhtä kaikki, se on silta. Tytär otti kuvan, minulla on todiste.

Se on todiste myös itselleni. Tuossa asennonssa en nimittäin hahmota omaa kehoani. Joka kohta kehossa tärisee, eikä hengitys kulje.

Nyt kuitenkin on voittajaolo.

Näin sen ei pitänyt olla joogassa.

Minun piti vain hengitellä ja tyhjentää pääni kaikista ajatuksista.

Salakavalasti sinne kuitenkin on piirtynyt ajatuksia, joissa on päämäärä.

Olen jo kevään mittaan monta kertaa seissyt päälläni, mutta sen olen periaatteessa osannut ala-asteikäisestä alkaen. Siltaa en ole osannut koskaan aiemmin.

Edelleen silta hirvittää. Painon siirtäminen ylösalaisin käsille ja jaloille, selän taivuttaminen. No, koko hoito. Pelottavaa. Varmasti alushousuissa on ollut jännämerkki monta kertaa.

Pointti on kuitenkin se, että olen uskaltanut, olen tehnyt ja olen oppinut.

Siitä se voittajaolo.

Vaikka en mielestäni ole kilpailuhenkinen, ymmärrän nyt vähän paremmin sinua keski-ikäinen maratoonari. Ehkä tunnet jotain samantyylistä kuin minä nyt. Jonkinlainen tavoite on saavutettu. Olet voittanut itsesi?

Minä olin ajatellut, ettei voittaminen kiinnosta minua. Toisaalta voitonhalustani on myös toisenlaista näyttöä.

Emme puolison kanssa voi pelata korttia kaksin, kun meistä kumpikin haluaa voittaa ja häviäjä alkaa murjottaa. Näin oli jo 25 vuotta sitten. Mikään ei ole muuttunut näiden vuosien aikana.

Meidän on helpompi pelata kahta pasianssia vierekkäin. Silloin meillä on yhteinen vihollinen – sattuma.

Musiikki Työ Vapaa-aika

Winehouse ja OPS

16.3.2017

Yleareenassa on vielä reilun viikon mahdollista katsoa koskettava Amy-dokumentti 27-vuotiaana menehtyneestä brittilaulaja Amy Winehousesta.

Vuonna 2015 valmistunut dokumentti näyttää surullisella tavalla, miten nuori ja lahjakas laulaja ajautui tuhoon. Winehousen yksityiselämä ja siihen liittyvät vaikeudet, päihderiippuvuus ja syömishäiriöt olivat erityisesti brittiläisen jourulehdistön vakiotarjontaa.
Winehouse oli varmasti kärsinyt mielenterveyden ongelmista jo nuoresta asti, mutta median raivokas kiinnostus hänen yksityiselämäänsä vahingoitti laulajaa.

Miten sellaisessa paineessa kukaan voi selvitä?

Maailma on muuttunut ankarammaksi. Mokaaminen ei enää unohdu. Median rinnalle on tullut sosiaalinen media, jossa me kaikki voimme kertoa mielipiteemme. Sosiaalisessa mediassa voi tehdä nopeat johtopäätökset ja antaa pikatuomion.

Minä katselen tätä sosiaalisen median käyttöä lähietäisyydellä alakouluikäisten parissa. Omalla työpaikallani kännyköiden käyttö jouduttiin, ainakin väliaikaisesti, kieltämään, kun kiusaaminen ja sählääminen meinasivat riistäytyä käsistä.

Kännyköiden kautta meillä on kuitenkin mahdollisuus saada suuri määrä informaatiota ympäröivästä maailmasta. Meidän opettajien pitäisi opettaa koulussa lapsille ja nuorille sen verran perusasioita, että he oppivat niiden pohjalta jäsentämään asioita. Olennaista on suhtautua tietoon kriittisesti ja oppia liittämään asioita toisiinsa. Pitää tietää, mistä löytää haluamansa tiedon.

Tähän peruskoulun uusi opetussuunnitelma tähtää.

Monia asioita ei tarvitse opetella ulkoa, kun ne voi tarvittaessa heti tarkistaa. Pitää kuitenkin oppia, koska asiat pitää tarkistaa.

Minulla tämä yksityiskohtien tarkistaminen on olennainen osa erästä läheistä ihmissuhdetta.

Minulla on appi, joka tietää järisyttävän paljon kaikesta mahdollisesta, myös kummallisista asioita. Hänellä on myös pieni taipumus keskustelun sijaan luennoida asioista.

Meillä yhteinen keskustelu muuttui erilaiseksi, kun minä tajusin alkaa tarkistaa pieniä yksityiskohtia tietokoneelta keskustelun edetessä. Appi on oikein tyytyväinen, kun tarinoiden yksityiskohdat ovat kunnossa, minä puolestani annan keskusteluun panokseni.

Olen oman elämäni peruskoululainen.

Amy Winehouse näytti julkisuudessa täysin sekoboltsilta daamilta. Amy-dokumetti näyttää hänestä toisen puolen. Tietenkin liian myöhään, mutta median ja sosiaalisen median välittämä kuva muuttuu toisenlaiseksi.

Winehouselta ilmestyi kaksi levyllistä musiikkia ja kuoleman jälkeen koottu kokoelma. Jos ne eivät vielä kuulu soittolistallesi, tutustu niihin. Mutta ensin katso dokumentti.

Koti Vapaa-aika

Pari sanaa siivoamisesta

23.2.2017

Hiihtolomaviikko alkaa olla lopussa. Olen ollut suuren osan viikosta kotona. Nyt olisi siis ollut aikaa panna paikat kuntoon. Kiinnittää tauluille koukut, siivota vaatehuone ja kellari…

Niin ei ole tapahtunut.

Tauluja olen katsellut reilun vuoden lattian rajassa. Jäävät ehkä pysyvästi sinne.

Onneksi on ollut pakkasta, niin ei ole tarvinnut ajatellakaan ikkunoiden pesemistä. Se on selkeästi yliarvostettu homma.

Näin keväällä aurinko paistaa matalalta, kuinka armoton kevätaurinko onkaan, ja näyttää kodin jokaisen tahmean kohdan, jokaisen likaläiskän ja harmaat ikkunat. Kiusaus hoitaa ikkunat puhtaiksi on suuri.
Mutta nyt ei pidä antaa periksi.

Se menee nimittäin ohi. Aurinko paistaa koko ajan ylempää, eikä pian enää edes huomaa ikkunoiden harmautta. Pikasiivouksen voi tehdä sälekaihtimilla, noin, mukavan hämäräksi meni taas.

Olen pessyt kotini ikkunat yhdeksän vuoden aikana muistaakseni kaksi kertaa. En usko, että olen pääsemässä kotitalousopettajien Hall of Fameen.
Röpöjen kotitalousopettajien ehkä.

Siivoaminen on ylipäätään yliarvostettua. Nyt siihen on saatu liitettyä vielä jonkinlainen ajatus kontrollista elämään. Kun kotisi on siisti ja järjestyksessä, myös elämäsi on järjestyksessä.

Ikään kuin elämän voisi saada järjestykseen. Sehän on pelkkä illuusio.

Tavaraan ei tietenkään pitäisi takertua. Tavaraan ei pidä kiintyä. Tavaraa pitää hankkia tarpeeseen. Sen mitä hankit, hankit käyttöä varten. Tai kauneuden tähden.

Me ihmiset kuitenkin olemme yhtä kuin ne tavarat, jotka meillä on. Tavarat määrittelevät minuuttamme.

Heijastamme omaa elämäämme tavaroidemme kautta. Pukeudumme vaatteisiin, jotka miellyttävät meitä. Viestitämme muille ihmisille, että tällaisia olemme.
Syömme ruokia, jotka kertovat millaisia arvoja meillä on. Ylipäätään valitsemme asioita, jotka sopivat arvomaailmaamme.

Tietysti kuluttajina luomme itsemme uudestaan koko ajan. Nyt ostan luomua, seuraavaksi lapsityövoimalla tehdyt farkut.

Harvalla meistä on hyvin perusteltua ajatusmallia, millaisia tavaroita ja palveluita kulutamme ja käytämme. Ainakin oma kuluttajakäyttäytymiseni on aika pinnallisella tasolla. Hämään itseni uskomaan, että tekisin jotenkin perusteltuja päätöksiä. Fiilikseen ne taitavat eniten perustua.

Toisaalta tarvitseeko sen olla sen kummemmalla tasolla?

Meillä koti on täynnä tavaraa.

Olisi siis ollut tarvetta siivota vaatehuone ja ripustaa taulut.
Tällä viikolla olen kuitenkin makoillut lattian tasolla tatamilla ja kuunnellut musiikkia. Olen tavannut ystäviä, joita olen nähnyt liian harvoin.
Viikonloppuna ehdin vielä käydä jänismetsällä.