Yhteishyvä
Kategoria

Vapaa-aika

Musiikki Vapaa-aika

Suomeksi i Sverige

10.12.2017

”Han vet dom alla.”
Naapuripöydän nuorisolaiset ovat liimanneet katseensa minuun, kun nautinnollisesti huulisynkkaan 80-luvun hittien tahdissa.

Tukholma on taas kerran päässyt yllättämään. Kapakan musiikkivalinnat osuvat nappiin, ja minä iloitsen ystävieni seurassa.

Mutta niin iloitsevat naapurimmekin, noin 25-vuotiaat ruotsalaiset, jotka myös valitsevat ravintolassa soivan musiikin puhelimellaan.

Yks kaks keskustelemme ruotsiksi musiikista naapuripöydän nuorten kanssa. Heitä ei kiusaa tippaakaan, että olemme vanhoja, eikä meillä kaikki sanojen taivutukset mene kohdilleen. He ovat kohdanneet musafriikin ja iloitsevat siitä.

Musiikkivalinnat muuttuvat yhä villimiksi. Eläkeläisten Humppaa tai kuole soitetaan meidän suomalaisten kunniaksi. Kun puhe muuttuu liian nopeaksi, tapahtuu Tukholman ihme – naapuripöydässä ruvetaan puhumaan suomea. Tai ainakin yritetään puhua.

Toistan – Tukholmassa puhutaan vapaaehtoisesti suomea!

Eikä tämä ole ensimmäinen kerta.

Edellisellä matkallamme meille puhuttiin suomea niin hipsteripizzeriassa, surfkapakassa kuin ihan tavallisessa olutkuppilassakin. Joka kerta meille todettiin ilahtuneina ruotsiksi, että tehän puhutte suomea. Sitten meille puhuttiin suomea.

Ei ole Tukholma totisesti entisensä. Vielä kymmenkunta vuotta sitten en suostunut puhumaan siellä huonoa ruotsiani. Vaihdoin aina englanniksi. Tuntui, että suomalaisena jouduin häpeämään niin kielitaitoani kuin itseänikin.

Mutta nyt jotain tuntuu tapahtuneen. Suomalaisuuteen suhtaudutaan Tukholmassa jotenkin innostuneesti. Ei haittaa, vaikka puhuisit ruotsia huonosti. Sinua yritetään ymmärtää.

Ehkä Suomi ja sen kieli ovat jotenkin myötätuulessa. Ruotsalaiset tuntuvat olevan kiinnostuneempia itänaapureistaan kuin aikaisemmin. Ehkä Ruotsissa on tajuttu, ettei heidänkään kansakuntansa ole niin niin suuri, että se pärjäisi suuressa maailmassa ilman vähän erikoislaatuista naapuriaan.

Olemme lopulta monessa mielessä hyvin samanlaisia. Meillä on satoja vuosia yhteistä historiaa. Samaan tulokseen on myös päätynyt Finlandia-palkinnon voittanut Juha Hurme.

”Opetelkaa ruotsia, juntit, maailmankuvanne avautuu kummasti”, Hurme päätti kiitospuheensa.

Kyllä vain, myös tällä junttiruotsilla voi kommunikoida. Olen sitä nyt muutaman kerran kokeillut. On ollut jättekivaa! Jag ska fortsätta det.

PS. Alison Moyet oli fantastinen livenä. Jos ikinä saat mahdollisuuden nähdä ja kuunnella häntä konsertissa, suosittelen sen tekemään. Kiertuepäiväkirjansa mukaan myös Moyet oli tyytyväinen yleisöönsä.

Koti Vapaa-aika

Joulun sävelet

3.12.2017

Vaimo vaati, että kerron itsestäni avoimesti. Millainen olen, ja mistä pidän.

Kröhöm… No, minä olen jouluihminen.

Pidän joulutortuista, piparkakuista, laatikoista ja rosollista. Pidän tuikkivista valoista. Joulukuusi on ehdottoman tärkeä. En halua siihen oikeita kynttilöitä, sillä kynttilävalosarjan valossa lukeminen on verraton kokemus.

Erityisesti pidän joulumusiikista.

Kirjoitin tästä aiheesta jo vuosi sitten. En siinä kuitenkaan tullut kertoneeksi, mitkä joululevyt ovat ehdottomia suosikkejani.

Kas tässä, joulun jokaiseen fiilikseen:

3 x Vähän jalka vipeltää

Näillä joulutunnelmani syttyy varmasti. Retroa, ehdottoman rentoa ja hyväntuulista.

 A Charlie Brown Christmas – Vince Guaraldi
A Christmas Gift for You – Phil Spector
A Motown Christmas – Eri esittäjiä: Jackson 5, Stevie Wonder, Diana Ross, The Temptations

3 x Soihdut sammuu ja punaviini maittaa

Pikkujouluaikaan tapaan paljon ystäviä. Kun punkkupullo on tyhjä ja olo on rento, musiikin täytyy olla letkeää.

Personal Christmas Collection – Doris Day
Christmas with Dino – Dean Martin
The Christmas Collection – Frank Sinatra

3 x Kotimainen jouluhittikimara, kiitos

Näissä on varmaan vanhempieni lapsuus, minun lapsuuteni ja lasteni lapsuus. Helppo laulaa mukana.

Soiva joulukalenteri – Eri esittäjiä: Laila Kinnunen, Vieno Kekkonen, Irwin Goodman, Brita Koivunen
Soiva joulumaa – Eri esittäjiä: Katri Helena, Taiska, Markku Aro, Vicky, Danny ja Armi
Elämäni paras joulu, 34 ihaninta joululaulua – Eri esittäjiä: Neljä Ruusua, Leevi and the Leavings, Hassisen Kone, Juice Leskinen, Hector

3 x 80-luvun poppari tekee joulun

1980-luku on turvavuosikymmeneni. SIlloin tehtiin kunnollista popmusiikkia. No, sen ajan tähdet ovat tehneet ihan rapsakoita joululevyjä.

 A Christmas Cornucopia – Annie Lennox
Wilde Winter Songbook – Kim Wilde
Kylie Christmas – Kylie Minogue

3 x Öhöm, kuuntelen vain talvimusiikkia

Kulkusten kilinä käy lopulta hermoille. Silloin kuuntelen musiikkia, joka on tehty talvea varteen. Kyllä se joulumusiikista käy.

 Tinsel and Lights – Tracey Thorn
50 Words for Snow – Kate Bush
If on a Winter’s Night – Sting

Kas, olin jo tehnyt valmiin Spotify-soittolistan. Sillä pääset alkuun.

Kun joulu on ohi, päivät pitenevät ja menemme kevättä kohti. Sitä ennen reippaasti glögiä, kynttilän valoa ja jouluherkkuja.

Ruoka Vapaa-aika

Ruokaketjun yläpää

26.11.2017

Istun saunan ylälauteella ja tuijotan ikkunasta ulos. Pimeän pihan toisella puolella oleva näky on pysäyttävä. Konkreettinen, täydellinen. Siinä on mukana kauhua, ja toisaalta äärimmäistä kauneutta. Ruokaa. Talvivarasto.

Vaikka en juurikaan syö lihaa, lahtivajassa roikkuva hirven vasa on minulle ruokaa.

Uskon, että jokaiselle lihaa syövälle aikuiselle tekisi hyvää tutustua siihen, miten elävä eläin muuttuu ruoaksi. Jos syö lihaa, pitää hyväksyä tapaaminen ja kuolema. Liha ei synny tasaiseksi jauhettuna elintarvikkeena, joka myydään steriilissä 400 gramman pakkauksessa.

Liha on ollut elävä olento. Se on tapettu ja sitten käsitelty oikein, jotta sen voi syödä. Se oikeastaan oli syy, miksi aikoinaan aloitin metsästysharrastuksen. Halusin ymmärtää tämän kokonaisuuden.

En ole kummoinen metsästäjä. Viime syksynä ammuin pajun.

Tänä syksynä en ole ennättänyt metsään kuin kerran. Enkä silläkään kerralla päässyt ampumaan. Hirvi tuli naapuripassiin, ja siellä ollut valpas metsästäjä ampui. Minä kuulin ainostaan laukausten äänen.

Sitä ennen olin ollut tutussa zen-tilassa. Olin tuijotellut hiljaiseen metsään ja ollut uskomattoman kyllästynyt.

Hirvi ammutaan vain, jos metsästäjä voi olla hyvin varma osumasta. Yleensä tarkoituksena on ampua osuma keuhkoon. Siihen hirvi kuolee nopeasti ja varmasti.

Laukauksen jälkeen meillä oli iso kasa lämmintä lihaa lumisessa metsässä.

Sisälmykset pois, hirvi tien varteen ja siitä peräkärryllä lahtivajalle. Sydän ja maksa otettiin talteen.

Illalla vasa nyljettiin huolellisesti niin, ettei sen lihaan tarttunut karvoja. Pää irroitettiin ja kieli otettiin syötäväksi.

Seuraavana aamuna hirvi paloiteltiin. Tai sitä mitenkään passiivissa paloiteltu. Paloittelin sen yhdessä ystäväni kanssa. Hirven liha pitää käsitellä mahdollisimman huolellisesti. En halua lihan joukkoon karvoja tai luun siruja.

Kun pääsen paloittelemaan hirveä suhteellisen harvoin, ei tekniikka ole kehittynyt täydelliseksi. Kolmessa tunnissa me kuitenkin saimme sen siististi paloiteltua.

Kahdeksan metsästysporukkamme jäsentä sai mukavan pussillisen lihaa. Nyt lihan pitää antaa mureutua kylmässä noin viikon ajan.

Olen oppinut metsästysharrastuksen myötä suhtautumaan hirviin hyvin kunnioittavasti. Hirvi tietää, miten se metsästäjiä välttelee. Se liikkuu metsässä uskomattoman nopeasti. Metsä on sen ympäristö. Vaikka ruokaketjun yläpäässä olen minä, metsässä hirvi on kuningas. Siksi kuollutta hirveä pitää kohdella kunnioituksella.

PS. En muuten jauha hirvenlihaa jauhelihaksi. Uskon, että riistaruoan paras ystävä on painekattila. Sillä saa tehtyä täydellisen meheviä pataruokia sitkeämmistäkin ruohon osista.

Koti Vapaa-aika

Surkea syksy

12.11.2017

Kyyneleet valuvat pitkin poskiani. Nyt jokainen aamu alkaa näin.

En ole surullinen, enkä itkeskele.

Kirkasvalolamppu häikäisee silmäni. Vajaa puoli tuntia lehteä lukien auttaa aivojani tajuamaan, että uusi päivä on alkanut. Oikeastaan se ei ole lukemista, sillä kirkasvalolampun valossa lukeminen on lähinnä kyyneleiden pyyhkimistä.

En tiedä kumpi on pahempi – marras- vai tammikuu. Todennäköisesti marraskuu.

Kesästä ei ole enää jäljellä hajuakaan. Ulkona on pysyvästi harmaata tai pimeä. Aina märkää.

Miten tämän taas kestää?
Minulla on suunnitelma.

1. Tarpeeksi yöunta. Minulla se tarkoittaa sitä, että pää on tyynyssä viimeistään kello yksitoista. Ei minuuttiakaan yli. Talven yli nukkuminen on ihan varteenotettava vaihtoehto.

2. Paljon saunaa. Lämpimässä kyhnöttäminen helpottaa, eikä sää tunnu lauteille asti.

3. Talvivarastot. Ne olenkin jo kerännyt. Vyötärölle. Uskottelen itselleni, että jatkuva mupeltaminen lisää mielihyvää. Aion jatkaa tällä menetelmällä kevääseen asti. Joka viikonloppu ystäviä, ruokaa ja juomaa.

4. Jooga. Surkea sää ja pimeys unohtuu, kun päässä ei ole ajatuksen ajatusta.

Lisäksi keski-ikäisen elämässä on yksi hyvä asia. Se on aika. Viikossa tuntuu olevan vain kaksi päivää, maanantai ja perjantai. Helmikuun loppu ja kevät ovat tällä matematiikalla noin kuukauden kuluttua.

Vapaa-aika

Nenän ja suun välissä

5.11.2017

Niin siinä taas kävi, että homma lipesi käsistä.

Tämä partajuttu. Tai oikeastaan nämä viikset.

Oppilaani kysyi minulta, eivätkö viikset päädy suuhun, kun syön. Päätyvät. Se on yököttävää. Olen ollut aina sitä mieltä.

Siksi tuon oppilaan kommentin olisi pitänyt johdattaa minut saksien luo. Mutta tässä on nyt liian herkullinen tilanne meneillään.

Näillä viiksillä voi nimittäin pelleillä.

Nuorena miehenä pelleilin hiuksilla. Ylioppilasjuhlissa hiusteni väri oli kirkuvan punainen. Maisterin tutkinnon kunniaksi värjäsin hiukseni sinisiksi. Oranssit ne ovat tietenkin olleet monta kertaa.

Esimerkiksi luokkaretkellä Leningradissa 80-luvun lopussa. Tuolloin ystäväni kertoivat ilahtuneena, että ei haitannut jos vähän eksyi muista. ”Sit kävelee vaan siihen suuntaan, minne kaikki tuijottavat. Sä oot aina siellä.” Oranssi puska keräsi Neuvostoliitossa katseet.

Toisaalta muistan myös sen kerran, kun päätin hennata hiukseni mustiksi. Lopputulos oli  harmaanvihreän kukertava. Pääni muistutti sammalmätästä. Ei jatkoon.

Parturissa en ole käynyt 80-luvun lopun jälkeen. Paitsi kerran – silloin otin permanenttikiharat. Blondin käkkärän nähtyään puolisoni lauloi Maijan karitsaa pari viikkoa.

Kiharoista olisin halunnut rastat. Niitä en saanut. Sen sijaan väänsin vastaavat metallilangasta. Koska nämä metallirastat piti saada tiukasti päähän kiinni, tein venelakalla hiuksistani kivikovia sarvia. Niissä metallirastat pysyivät.

Armeijassa minulle huomautettiin silloisesta hiusmallistani: ”Malmberg, tuo tukka lähtee loman aikana.” Kun palasin ja otsatupsu oli edelleen paikallaan, luutnantti totesi kuivakkaasti: ”No, lyheni se sentään.” Hiusmallini oli ohjesäännön mukainen, vaikka hölmön näköinen olikin.

Vanhemmiten olen kesyyntynyt. Olen muuttunut tylsemmäksi. Keski-ikäisenä en ole hiusvärien kanssa pelleillyt, mutta viikset voin nyt kiertää kiharalle.

Yritän tässä sanoa, ettei omaa ulkonäköään kannata ottaa ihan niin vakavasti. Ylipäätään itseään ei kannata ottaa kovin vakavasti.

Salvador Dali -efekti on lystikäs. Olen jo huomannut, että katseet pysähtyvät. Viikset pysyvät.

PS. Marraskuu on useamman vuoden ollut Movember-kampanjan kuukausi, jossa kuukauden ajan kasvatetaan viiksiä eturauhassyöpään liittyvän tietoisuuden lisäämiseksi. Movember on rekisteröity tavaramerkki, eikä kampanja ole tänä vuonna löytänyt yhteistyökumppania Suomesta. Kampanja on saanut osakseen kritiikkiä siitä, mihin sillä kerätyt rahat oikeastaan menevät. Jos haluat tukea suomalaista syöpätutkimusta, voit tehdä lahjoituksen esimerkiksi Syöpäsäätiölle.

Vapaa-aika

Kielillä puhumisen lahja

20.10.2017

Nälkä jo vähän kurnii, ja on pissahätäkin. Kävelen ravintolan ohi.

Terveiset syyslomalta Rivieralta, Nizzasta. Aurinko paistaa. Sää on ollut parempi kuin mitä se oli koko kesänä Suomessa. Olen ehtinyt monta kertaa manata esi-isiäni, jotka jossain Ural-vuorten kohdalla päättivät sitkeästi taivaltaa kohti pohjoista. Pois lämmöstä, pois ihmisten luota.

Geeneissä tuo päätös taitaa edelleen vaikuttaa.

En halua olla tekemisissä ihmisten kanssa. Olen lomalla, ja tarvitsen omaa aikaa. Toki ystäviä on matkalla mukana, mutta heidän kanssaan oleminen on stressivapaata höpöttämistä.

Näiden paikallisten kanssa pitäisi saada asioita sovittua. Pitäisi kommunikoida niin, että esimerkiksi sitä pissahädästä pääsisi eroon. Kärsin mieluummin kuin kommunikoin.

En opeta oppilaitani toiminaan näin.

Heille muistutan jatkuvasti, että kielen oppii puhumalla. Koko kielten opiskelun idea on se, että voi kohdata ihmisiä toisista kulttuureista. Voi ymmärtää heidän ajatuksiaan.
Rohkaisen heitä puhumaan vieraita kieliä. Kannustan heitä kuuntelemaan musiikkia, katsomaan elokuvia, lukemaan lehtiä ja uppoutumaan nettiin muilla kielillä.

Virheistä ei kannata olla moksiskaan. Niistä voi oppia. Vuosia sitten puolisoni meni aamulla Pariisissa ostamaan aamiaispatonkia.
”Doux baguette, s’il vous plait.”
”Doux?”
”Da!”
Pienelle keskustelulle on naurettu yli 20 vuotta.

Minä kannustan oppilaitani tarvittaessa käyttämään Googlen kääntäjää. Kielten oppimisen pitäisi olla riemukasta tutustumista uusiin sanoihin ja sanontoihin. Yksin ährääminen ja pelko virheiden tekemisestä vievät ilon oppimisesta. Ne eivät kannusta kommunikoimaan.

Sitä paitsi käännösohjelman käyttäminen vaatii aika paljon osaamista. Jotta kääntäjä toimii hyvin, pitää olla aika paljon tajua kielestä.

Tässä yhteydessä täytyy myös todeta, että monet nykynuoret puhuvat erinomaista englantia. He lukevat ja ymmärtävät sitä hienosti. He jo iloitsevat taidostaan ja käyttävät kieltä luontevasti.

Rallienglantia he väheksyvät, suotta. Sekin on tapa kommunikoida. Että terveisiä vaan Kimi Räikköselle. Minulle edustat englannin osaamista. Puhut sen verran kuin on tarpeellista. Ihmiset haluavat ymmärtää sanomasi.

Ostan pienestä leipomosta kolmen juuston pikkupiiraan, quiche de trois fromage, ja se lämmitetään minulle. ”Want hot?” ”Yes, merci.”

Olen opetellut toivottamaan paikallisille hyvät huomenet, bonjour ja kiitämään jokaisen kohtaamisen päätteeksi, merci. Jo näillä kahdella sanalla ja hymyllä pärjää.

Vielä se pissahätä. On pakko juoda olut, bière, aurinkoisella terassilla. Ravintolassa on wc, toilettes.

PS. Ranskalaiset ovat opetelleet englantia. Toki ranskaksi tulee paremmin ymmärretyksi, mutta aika harva tuhahtelee, jos kieltä pitää vaihtaa. Vuosia sitten ranskalaisen puhujan äänenvoimakkuus kasvoi, jos ulkomaalainen ei heti ymmärtänyt. Ovat siellä oppineet, että kieliä kannattaa osata. Äänenvoimakkuus ei lisää ymmärräystä.

PS2. En tietenkään nyt muistanut miten kaksi patonkia tai kolmen juuston piirakka kirjoitetaan ranskaksi. Tein käännökset googelin avulla.

Koti Työ Vapaa-aika

Joka vanhoja muistaa

13.10.2017

Olin loukkaantunut.

En ymmärtänyt, miksi sain sellaista palautetta. Aiheettomasti.

Kirjoitin viestin:

Hei

Olen saanut elämäni aikana monenlaista palautetta. Olen saanut sitä ammattilaisena tekemästäni työstä, ja tietysti myös yksityishenkilönä, ihan vaan ihmisenä.

Sinun tänään antamasi palaute oli pitkään aikaan asiattomin ja tarpeettomin.

Usein palautteella halutaan ohjata ihmistä muuttamaan hänen toimintaansa. Sinun antamasi palaute ei sellaista tunnetta minulle aiheuttanut. Päin vastoin, pahoitin mieleni.

En työskentele kyseisessä luokkatilassa yksityishenkilönä, vaan olen suorittamassa minulle annettua työtehtävää opettajana. Tuon työn on minulle rehtori esimiehenä määrännyt.

Olen työskennellyt tiloissa asianmukaisesti ja huolellisesti. Olen huolehtinut, ettei luokkatila jää opetuskertojeni jälkeen sotkuiseksi tai muuten huonoon jamaan.

Olemme työskennelleet opetussuunnitelman puitteissa, tarkoituksena on ollut, että oppilaat oppivat heille elämässään tarpeellisia tietoja ja taitoja. Olen pyrkinyt ohjaamaan oppilaita parhaani mukaan.

Tilasta poistuessani olen lukinnut kaikki ne ovet, jotka ilman avainta saa suljettua. Minulle ei ole annettu avainta, sillä niitä ei koulussa ole.

Senhän sinä tiesitkin, sillä pyysin sinua jo aiemmin jättämään ovet auki, jotta oppilaiden kanssa voimme työskennellä. Ikävä kyllä et ole usein muistanut jättää työtiloja avoimiksi. Mistäkö tiedän sen – olen toistuvasti joutunut ensimmäisen tunnin jälkeen pyytämään avaimen lainaan joko apulaisrehtorilta tai kouluisäntä on tullut avamaan ovet.

Toivon, että osaat antaa palautetta muissa tilanteissa eri lailla. Toivon, että osaat hetkeksi pysähtyä ja sitten kertoa, mitä mieltä olet. Toivon, että esimerkiksi oppilaiden kanssa saat asiat selvitettyä keskustelemalla ja kannustamalla, etkä määräämällä.

Itse asiassa olen aika varma, että osaat. Olethan koulutettu ammattilainen. Tämän täytyi olla yksittäinen huonon päivän lipsahdus.

Siksi toivotan sinulle aurinkoisia päiviä.

Ystävällisin terveisin,

Ari

Löysin tämän joitain vuosia sitten kirjoittamani palautekirjeen kollegalle. Hän oli tuolloin asiattomasti huomauttaunut minulle, miten väärin olin työskennellyt hänen luokkatilassaan.

En palautettani silloin antanut. Ajattelin, että asian käsitteleminen olisi vain pahentanut tilannetta.

Asia on siepannut siitä asti. Nyt lyhensin ja muokkasin palautteen tähän. Ei tuo teksti mitenkään solvaava ole. En kuitenkaan ole varma, että sen lähettäminen olisi parantanut tilannetta. Todennäköisesti tein fiksusti, kun en lähettänyt kirjettä.

Loukatuksi tulemisen tunne on väkevä. Tapauksesta on monta vuotta, ja silti muistan sen tunteen. Sanoja en muista, mutta asenteen kyllä.

Miten näissä tilanteissa sitten kannattaisi toimia?

Varmaan ensiksi kannattaisi miettiä kaikessa rauhassa, onko loukkaantuminen tarpeellista. Josko tarkoituksena ei ollutkaan loukata? Entä jos tarkoituksena todella oli antaa palautetta, jonka muuttaisi minun huonoa toimintaani?

Jos joku pystyy loukkauksen takaa näkemään hyvät tarkoitusperät, niin onnea ja menestystä hänelle. Minä en selvästikään ole niin laajakatseinen. Juttu jäi ja jää risomaan.

Sosiaalisessa mediassa näitä ei ainakaan kannata vatvoa. Loukkaantuminen ja valittaminen ovat asioita, joita ei tarvitsisi henkilöihin liittyen jakaa missään julkisesti. Instituutiot ovat eri juttu.

Yksi vaihtoehto on keskustella jonkun luotetun kanssa. Se voi olla kollega, ystävä tai puoliso. Mutta puolison kanssa valittaminen kannattaa jättää ihan minimiin. Jos jokaisen valituksen ja harmituksen vuodattaa puolisolle, se vaikuttaa varmasti myös parisuhteeseen. Kuka haluaa elää valittajan kanssa? Ja kyllä, jatkuva valittaminen on asennekysymys. Vastoinkäymiset voivat olla myös satiirin aihe.

Entäpä keskustelu loukkaajan kanssa? Se voi olla kiusallista, ja keskustelu voi karata asiattomuuksiin. Työpaikalla keskusteluun voi ottaa mukaan esi- tai luottamusmiehen. Tai jonkun muun puolueettoman henkilön. Ystävien, sukulaisten ja puolison kanssa juttu on kinkkisempi. Toisaalta silloin molempien osapuolten toive ratkaisusta on usein samansuuntainen. Olkoonkin, että verisimmät loukkaantumiset taitavat usein sattua perhepiirissä.

Oman asenteen on joka tapauksessa paikallaan olla sovitteleva ja molempia tyydyttävään ratkaisuun pyrkivä. Kannattaa opetella pyytämään anteeksi. Vaikka vaan varmuuden vuoksi. Hemmetti että se onkin vaikeaa. Mutta anteeksipyynnön jälkeen keskustelu on aina helpompaa.

Toistan, anteeksi pyytäminen on hankalaa. Mutta se on taito, ja sen voi oppia.

Yksi, uskomattoman kätevä, vaihtoehto on unohtaminen. Tietoinen unohtaminen toimii kaltaisillani lahopäillä usein oikein hyvin.

Tämän kirjoituksen myötä aion unohtaa entisen kollegani puheet. Enkä aio kaivella muistini sopukoista muitakaan vastaavia tilanteita.

Sen sijaan Sinä, joka tunnet minun loukanneen Sinua. Olen pahoillani. En usko, että tarkoitukseni oli tahallaan aiheuttaa pahaa mieltä. Olin hölmö ja tein/sanoin tyhmästi. Anteeksi.

PS. Tietysti anteksipyynnön pitää olla henkilökohtainen. Minä vasta harjoittelen.

Koti Vapaa-aika

Kokoa elämä

29.9.2017

Olen varannut mukaani shortsit ja vaihtopaidan. Minulla on tästä hommasta kokemusta. Aina tulee hiki, vaikka luvassa ei ole urheilua.

Tytär tuijottaa minua hölmistyneenä, kun salamana vaihdan vaatteet keskellä olohuonetta. ”Tästä se lähtee.”

Tarkoituksenamme on koota ruotsalaisen huonekalujätin hyllykkö. Se, joka näyttää säännöllisistä neliöistä kootulta, ja joka ei liikoja maksa.

Tyttären versio ei maksanut edes sitä, sillä se on kierrätyskamaa. Nyt sen osat täyttävät pienen kaksion toisen huoneen lattian.

Ajatttelen omaa nuoruuttani reilu 20 vuotta sitten. IKEA:aan oli pakko päästä, ja lähin sijaitsi Tukholmassa. Kungenskurvan myymälästä auton takakonttiin päätyi vaikka mitä. Tekisi mieli vähän ääneenkin muistella, mutta pidän suuni kiinni.

Mielessäni olen jo etukäteen valanut itseeni uskoa, että on nämä huonekalut ennenkin kasaan saatu. Ja nyt meitä on kuitenkin kolmen hengen tiimi, sillä tyttäreni puolisokin osallistuu urakkaan.

Akkuporakone, check. Ruuveja, check. Kierrätyshyllyssä ei ollut ihan kaikkia osia, joten olin jo aikaisemmin poikennut rautakaupassa ruuviostoksilla.

Entäpä se pitkä pinna? Puolison kanssa, silloin nuoruudessa, hermo oli välillä melko tiukalla yhteisten projektien aikana. Ehkä tyttären kanssa harjoittelen itsehillintää.

Sitten hyllyn kimppuun.

Luinko ohjeita? Varmistinko kaiken kahteen kertaan? Olinko tarpeeksi huolellinen?

En, en ja en.

Vähän väkivaltaa, reippaasti hikeä ja hylly on kasassa. Ennätysajassa. Oli tuuria mukana. Pari vähän rumaa reikää nököttää hylyn etupaneelissa. Niin käy aina.

Tytär saattaa hyvinkin luulla, että tämä aina sujuu yhtä helposti. Ei nimittäin suju. Viime kerralla porasin vähän lisää reikiä. Joskus on saattanut joku työkalukin lentää kaaressa voimasanojen saattelemana.

Tytär vaikuttaa tyytyväiseltä. Taputtelen itseäni olalle ja vaihdan kuivan paidan päälle.

Kotimatkalla iloitsen, ettei keski-ikäisenä tarvitse ostaa huonekaluja kovin usein. On myös mahdollista ostaa tuotteita, joita ei tarvitse koota itse. Kotona on enemmän neliöitä kuin koskaan. Tarvetta neliöille on vähemmän kuin 15 vuotta sitten.

On sekä haikeaa että ilahduttavaa osallistua omien lasten itsenäistymiseen. Omissa kodeissaan he rakentavat itselleen sopivaa elämää. Olenko minä antanut siihen tarpeeksi eväitä?

Äitini on todennut, että lasten kasvatuksessa 40 ensimmäistä vuotta ovat haastavimmat. Vaikuttaa siltä, että osallistun lasteni elämään vielä pitkän aikaa. Olen vielä pitkään huolissani ja valmis auttamaan, jos apuani tarvitaan.

Työ Vapaa-aika

Ar(k)i ja matematiikka

14.9.2017

Paljonko on 15 kertaa 200?
Entä 12 kertaa 65?
Se kaksi kertaa.
Lisätään vielä 17 kertaa 105.

Suunnilleen tällaisia laskuja lasken päivittäin oppilaitteni kanssa. He ovat usein sitä mieltä, ettei matematiikalla ole mitään merkitystä oikeassa elämässä.

No kuvitellaan sitten joku tapahtuma teoriassa. Esimerkiksi näin se voisi olla matematiikan kirjassa:

Arilla on neljä levyhyllyä. Yksi on 2 metriä leveä ja siinä on 15 hyllyä. Kaksi muuta ovat 65 senttimetriä leveitä ja niissä on 12 hyllyä. Neljäs hylly on 105 senttimetriä leveä ja siinä on 17 hyllyä. Paljonko Arilla on levyhyllyä?

Ensin muutetaan kaikki hyllyt senttimetreiksi.

Sitten tehdään yhtälö:

15 x 200 cm + 2 x 12 x 65 cm + 17 x 105 cm
= 3000 cm + 1560 cm + 1785 cm
= 6345 cm

Tässä muistettiin laskusääntöjä, joten kertolaskut laskettiin ensin.

Vastaus: Arilla on 6345 cm levyhyllyä.

Koska yksi cd on aika tarkkaan yhden senttimetrin levyinen, Arilla on reilu 6000 cd-levyä.

Nyt aletaan päästä asiaan, mutta ihan vaan teoriatasolla edelleen mennään.

Arin isoin levyhylly romahtaa.

a) Montako prosenttia Arin levyistä täytyy siirtää toiseen paikkaan?
b) Montako levyä se on?

Prosenttilasku on tehtävä erikseen.

Siis montako prosenttia 3000 on 6345:stä?

3000 cm / 6345 cm x 100 % = 47,28 %

Vastaus a) Arin täytyy siirtää noin 47 % levyistään toiseen paikkaan.

B-kohdassa on tietysti pieni kompa, sillä kappalemäärän voi helposti päätellä jo edellisen tehtävän perusteella.

Vastaus b) Suurimmassa levyhyllyssä on hyllyä 3000 cm. Kun yksi cd on yhden cm:n levyinen, levyjä on hyllyssä 3000.

Tämä teoriaosuus ei nyt varsinaisesti ilahduta tämän matematiikan kirjan Esimerkki-Aria. Enkä usko, että Esimerkki-Arin puolisokaan kiljuu riemusta.

Että menestystä vaan oppilaille sinne yläkoulun puolelle, kun mietitte mitä hyötyä matematiikasta on.

Nyt esimerkiksi Esimerkki-Ari on käytännössä epätoivoinen, ihan vaan muutaman laskutoimituksen jälkeen.

PS. Esimerkki-Ari myös mittaili hyllyjen pituuksia. Arvelen, että hän voi saada matematiikasta ihan kelvollisen arvosanan.

Koti Vapaa-aika

Suku on paras

1.9.2017

Huomenna on loppiainen. No ei se oikea loppiainen, joka on joulun jälkeen. Eikä kesäkään ole vielä loppunut.

On sukutapaamisen aika, ja sukutapaaminen järjestetään vuosittain loppiaisena.

Meillä sukutapaamisen ajankohta päätettiin siirtää. Siksi piti siirtää myös loppiainen. Siihen sukumme käytti monimutkaisia laskukaavoja. Esimerkiksi Rockfutiksen SM, koulun kesäloman loppuminen ja pari muutakin juttua vaikuttivat. Yhtä kaikki – uusi loppiaisen ajankohta on syyskuun ensimmäinen viikonloppu.

Kävi nimittäin niin, että suku kasvoi ajan kuluessa. Saatiin lapsia, tuli tyttö- ja poikaystäviä. Erojen kautta rakkaita ihmisiä on poistunut, uusia rakkaita on tullut tilalle. Tammikuussa tarpeeksi ison tilan löytäminen oli haasteellista, syyskuun alussa voi nukkua vaikka teltassa.

Ydin on sama. Isäni äidinäidin suku. Minun lapsilleni saman ikäluokan sukulaiset ovat jo pikkupikkuserkkuja. Aika kaukaista sukua oikeastaan, kun serkutkin saisivat mennä naimisiin. Seurueemme nuorin ei vielä ole koulussa ja vanhin lähestyy sataa vuotta.

Me jaamme yhden yhteisen viikonlopun. Emme oikeastaan tee mitään. Saunomme, syömme, juomme ja saunomme. Nyt syysloppiaisena halukkaat käyvät sienimetsässä. Isäni serkku soittaa saksofonia. Talvella olemme tehneet lumiveistoksia, loppukesällä pelanneet polttopalloa, harjoitelleet vesihiihtoa. Joskus olemme näytelleet pienoisnäytelmän. Aina olemme pelanneet korttia rahasta.

Ehkä se on asia, joka yhdistää meitä. Korttia on tässä suvussa pelattu monen sukupolven ajan. Se on meille sopiva olemisen tapa. Sitä pelataan aina kun tavataan, hautajaisissakin. Hautajaisten korttipeliä varten on joskus vainaja itse varannut konjakkipullon. Tiesi lähtiessään, miten hommat hoidetaan.

Sukulaiset ovat. Heitä ei valita.

Sukulaisten kanssa opitaan olemaan, koska aina ollaan oltu. Siinä sukulaiset eroavat ystävistä.
On tavallaan lohduttava ajatus, että jotkut ihmiset on tällaisella kummallisella tavalla sidottu omaan elämääni. Sukulaisten kanssa yhteinen historia on alkanut jo ennen syntymää. Ystävyyssuhteet luodaan.

Toki myös sukulaisuhteita täytyy uudentaa. Myös sukulaisuhteet vaativat hoitoa. Meillä se tapahtuu varmasti kerran vuodessa, loppiaisena. Jos sukulaisuhteita ei ylläpidä, ne menettävät merkityksensä. Siksi yhteisillä tapaamisilla on suuri merkitys. Ne voivat olla syntymäpäiväjuhlia, valmistujaisia, häitä, hautajaisia. Mitä vaan.

Tietysti sukulaisillakin voivat mennä sukset ristiin. Pahasti. Niin pahasti, ettei minkäänlainen yhteydenpito onnistu. Sellaista elämä on.

Sukulaisissa lojaliteetti perustuu sukulaisuuteen. Sukuun naidaan lisää jäseniä, tulee erilaisia uusia suhteita. Mahdollisissa ongelmatilanteissa nämä uudet sukulaiset ovat kuitenkin ikään kuin suvun ulkopuolisia. Sukuun naidut osallistuvat, tekevät, luovat tunnelman, heillä on vaikka mitä taitoja, mutta silti he ovat vähän ulkopuolisia. Se on mielestäni ok. On hyvä, että puolisoni suku on hänen sukunsa, minun sukuni on minun. Molempien kanssa voimme viettää iloluontoista aikaa.

Olen yrittänyt innostua suvun tutkimisesta. Taidan olla siihen vielä liian nuori, vaikka My heritage -sivusto antaa aika näppärästi mahdollisuuden tutkia omaa sukua. Olen kirjautunut käyttäjäksi, mutta sen verran foliohattua minussa on, että pidän kokonaisuutta vähän epäilyttävänä. Sitä paitsi suku on minulle tärkeä nyt. Elävänä.

Sukulaiseni, täältä tullaan. Illalla saunotaan – pitkään.