Yhteishyvä
Kategoria

Vapaa-aika

Koti Työ Vapaa-aika

Joka vanhoja muistaa

13.10.2017

Olin loukkaantunut.

En ymmärtänyt, miksi sain sellaista palautetta. Aiheettomasti.

Kirjoitin viestin:

Hei

Olen saanut elämäni aikana monenlaista palautetta. Olen saanut sitä ammattilaisena tekemästäni työstä, ja tietysti myös yksityishenkilönä, ihan vaan ihmisenä.

Sinun tänään antamasi palaute oli pitkään aikaan asiattomin ja tarpeettomin.

Usein palautteella halutaan ohjata ihmistä muuttamaan hänen toimintaansa. Sinun antamasi palaute ei sellaista tunnetta minulle aiheuttanut. Päin vastoin, pahoitin mieleni.

En työskentele kyseisessä luokkatilassa yksityishenkilönä, vaan olen suorittamassa minulle annettua työtehtävää opettajana. Tuon työn on minulle rehtori esimiehenä määrännyt.

Olen työskennellyt tiloissa asianmukaisesti ja huolellisesti. Olen huolehtinut, ettei luokkatila jää opetuskertojeni jälkeen sotkuiseksi tai muuten huonoon jamaan.

Olemme työskennelleet opetussuunnitelman puitteissa, tarkoituksena on ollut, että oppilaat oppivat heille elämässään tarpeellisia tietoja ja taitoja. Olen pyrkinyt ohjaamaan oppilaita parhaani mukaan.

Tilasta poistuessani olen lukinnut kaikki ne ovet, jotka ilman avainta saa suljettua. Minulle ei ole annettu avainta, sillä niitä ei koulussa ole.

Senhän sinä tiesitkin, sillä pyysin sinua jo aiemmin jättämään ovet auki, jotta oppilaiden kanssa voimme työskennellä. Ikävä kyllä et ole usein muistanut jättää työtiloja avoimiksi. Mistäkö tiedän sen – olen toistuvasti joutunut ensimmäisen tunnin jälkeen pyytämään avaimen lainaan joko apulaisrehtorilta tai kouluisäntä on tullut avamaan ovet.

Toivon, että osaat antaa palautetta muissa tilanteissa eri lailla. Toivon, että osaat hetkeksi pysähtyä ja sitten kertoa, mitä mieltä olet. Toivon, että esimerkiksi oppilaiden kanssa saat asiat selvitettyä keskustelemalla ja kannustamalla, etkä määräämällä.

Itse asiassa olen aika varma, että osaat. Olethan koulutettu ammattilainen. Tämän täytyi olla yksittäinen huonon päivän lipsahdus.

Siksi toivotan sinulle aurinkoisia päiviä.

Ystävällisin terveisin,

Ari

Löysin tämän joitain vuosia sitten kirjoittamani palautekirjeen kollegalle. Hän oli tuolloin asiattomasti huomauttaunut minulle, miten väärin olin työskennellyt hänen luokkatilassaan.

En palautettani silloin antanut. Ajattelin, että asian käsitteleminen olisi vain pahentanut tilannetta.

Asia on siepannut siitä asti. Nyt lyhensin ja muokkasin palautteen tähän. Ei tuo teksti mitenkään solvaava ole. En kuitenkaan ole varma, että sen lähettäminen olisi parantanut tilannetta. Todennäköisesti tein fiksusti, kun en lähettänyt kirjettä.

Loukatuksi tulemisen tunne on väkevä. Tapauksesta on monta vuotta, ja silti muistan sen tunteen. Sanoja en muista, mutta asenteen kyllä.

Miten näissä tilanteissa sitten kannattaisi toimia?

Varmaan ensiksi kannattaisi miettiä kaikessa rauhassa, onko loukkaantuminen tarpeellista. Josko tarkoituksena ei ollutkaan loukata? Entä jos tarkoituksena todella oli antaa palautetta, jonka muuttaisi minun huonoa toimintaani?

Jos joku pystyy loukkauksen takaa näkemään hyvät tarkoitusperät, niin onnea ja menestystä hänelle. Minä en selvästikään ole niin laajakatseinen. Juttu jäi ja jää risomaan.

Sosiaalisessa mediassa näitä ei ainakaan kannata vatvoa. Loukkaantuminen ja valittaminen ovat asioita, joita ei tarvitsisi henkilöihin liittyen jakaa missään julkisesti. Instituutiot ovat eri juttu.

Yksi vaihtoehto on keskustella jonkun luotetun kanssa. Se voi olla kollega, ystävä tai puoliso. Mutta puolison kanssa valittaminen kannattaa jättää ihan minimiin. Jos jokaisen valituksen ja harmituksen vuodattaa puolisolle, se vaikuttaa varmasti myös parisuhteeseen. Kuka haluaa elää valittajan kanssa? Ja kyllä, jatkuva valittaminen on asennekysymys. Vastoinkäymiset voivat olla myös satiirin aihe.

Entäpä keskustelu loukkaajan kanssa? Se voi olla kiusallista, ja keskustelu voi karata asiattomuuksiin. Työpaikalla keskusteluun voi ottaa mukaan esi- tai luottamusmiehen. Tai jonkun muun puolueettoman henkilön. Ystävien, sukulaisten ja puolison kanssa juttu on kinkkisempi. Toisaalta silloin molempien osapuolten toive ratkaisusta on usein samansuuntainen. Olkoonkin, että verisimmät loukkaantumiset taitavat usein sattua perhepiirissä.

Oman asenteen on joka tapauksessa paikallaan olla sovitteleva ja molempia tyydyttävään ratkaisuun pyrkivä. Kannattaa opetella pyytämään anteeksi. Vaikka vaan varmuuden vuoksi. Hemmetti että se onkin vaikeaa. Mutta anteeksipyynnön jälkeen keskustelu on aina helpompaa.

Toistan, anteeksi pyytäminen on hankalaa. Mutta se on taito, ja sen voi oppia.

Yksi, uskomattoman kätevä, vaihtoehto on unohtaminen. Tietoinen unohtaminen toimii kaltaisillani lahopäillä usein oikein hyvin.

Tämän kirjoituksen myötä aion unohtaa entisen kollegani puheet. Enkä aio kaivella muistini sopukoista muitakaan vastaavia tilanteita.

Sen sijaan Sinä, joka tunnet minun loukanneen Sinua. Olen pahoillani. En usko, että tarkoitukseni oli tahallaan aiheuttaa pahaa mieltä. Olin hölmö ja tein/sanoin tyhmästi. Anteeksi.

PS. Tietysti anteksipyynnön pitää olla henkilökohtainen. Minä vasta harjoittelen.

Koti Vapaa-aika

Kokoa elämä

29.9.2017

Olen varannut mukaani shortsit ja vaihtopaidan. Minulla on tästä hommasta kokemusta. Aina tulee hiki, vaikka luvassa ei ole urheilua.

Tytär tuijottaa minua hölmistyneenä, kun salamana vaihdan vaatteet keskellä olohuonetta. ”Tästä se lähtee.”

Tarkoituksenamme on koota ruotsalaisen huonekalujätin hyllykkö. Se, joka näyttää säännöllisistä neliöistä kootulta, ja joka ei liikoja maksa.

Tyttären versio ei maksanut edes sitä, sillä se on kierrätyskamaa. Nyt sen osat täyttävät pienen kaksion toisen huoneen lattian.

Ajatttelen omaa nuoruuttani reilu 20 vuotta sitten. IKEA:aan oli pakko päästä, ja lähin sijaitsi Tukholmassa. Kungenskurvan myymälästä auton takakonttiin päätyi vaikka mitä. Tekisi mieli vähän ääneenkin muistella, mutta pidän suuni kiinni.

Mielessäni olen jo etukäteen valanut itseeni uskoa, että on nämä huonekalut ennenkin kasaan saatu. Ja nyt meitä on kuitenkin kolmen hengen tiimi, sillä tyttäreni puolisokin osallistuu urakkaan.

Akkuporakone, check. Ruuveja, check. Kierrätyshyllyssä ei ollut ihan kaikkia osia, joten olin jo aikaisemmin poikennut rautakaupassa ruuviostoksilla.

Entäpä se pitkä pinna? Puolison kanssa, silloin nuoruudessa, hermo oli välillä melko tiukalla yhteisten projektien aikana. Ehkä tyttären kanssa harjoittelen itsehillintää.

Sitten hyllyn kimppuun.

Luinko ohjeita? Varmistinko kaiken kahteen kertaan? Olinko tarpeeksi huolellinen?

En, en ja en.

Vähän väkivaltaa, reippaasti hikeä ja hylly on kasassa. Ennätysajassa. Oli tuuria mukana. Pari vähän rumaa reikää nököttää hylyn etupaneelissa. Niin käy aina.

Tytär saattaa hyvinkin luulla, että tämä aina sujuu yhtä helposti. Ei nimittäin suju. Viime kerralla porasin vähän lisää reikiä. Joskus on saattanut joku työkalukin lentää kaaressa voimasanojen saattelemana.

Tytär vaikuttaa tyytyväiseltä. Taputtelen itseäni olalle ja vaihdan kuivan paidan päälle.

Kotimatkalla iloitsen, ettei keski-ikäisenä tarvitse ostaa huonekaluja kovin usein. On myös mahdollista ostaa tuotteita, joita ei tarvitse koota itse. Kotona on enemmän neliöitä kuin koskaan. Tarvetta neliöille on vähemmän kuin 15 vuotta sitten.

On sekä haikeaa että ilahduttavaa osallistua omien lasten itsenäistymiseen. Omissa kodeissaan he rakentavat itselleen sopivaa elämää. Olenko minä antanut siihen tarpeeksi eväitä?

Äitini on todennut, että lasten kasvatuksessa 40 ensimmäistä vuotta ovat haastavimmat. Vaikuttaa siltä, että osallistun lasteni elämään vielä pitkän aikaa. Olen vielä pitkään huolissani ja valmis auttamaan, jos apuani tarvitaan.

Työ Vapaa-aika

Ar(k)i ja matematiikka

14.9.2017

Paljonko on 15 kertaa 200?
Entä 12 kertaa 65?
Se kaksi kertaa.
Lisätään vielä 17 kertaa 105.

Suunnilleen tällaisia laskuja lasken päivittäin oppilaitteni kanssa. He ovat usein sitä mieltä, ettei matematiikalla ole mitään merkitystä oikeassa elämässä.

No kuvitellaan sitten joku tapahtuma teoriassa. Esimerkiksi näin se voisi olla matematiikan kirjassa:

Arilla on neljä levyhyllyä. Yksi on 2 metriä leveä ja siinä on 15 hyllyä. Kaksi muuta ovat 65 senttimetriä leveitä ja niissä on 12 hyllyä. Neljäs hylly on 105 senttimetriä leveä ja siinä on 17 hyllyä. Paljonko Arilla on levyhyllyä?

Ensin muutetaan kaikki hyllyt senttimetreiksi.

Sitten tehdään yhtälö:

15 x 200 cm + 2 x 12 x 65 cm + 17 x 105 cm
= 3000 cm + 1560 cm + 1785 cm
= 6345 cm

Tässä muistettiin laskusääntöjä, joten kertolaskut laskettiin ensin.

Vastaus: Arilla on 6345 cm levyhyllyä.

Koska yksi cd on aika tarkkaan yhden senttimetrin levyinen, Arilla on reilu 6000 cd-levyä.

Nyt aletaan päästä asiaan, mutta ihan vaan teoriatasolla edelleen mennään.

Arin isoin levyhylly romahtaa.

a) Montako prosenttia Arin levyistä täytyy siirtää toiseen paikkaan?
b) Montako levyä se on?

Prosenttilasku on tehtävä erikseen.

Siis montako prosenttia 3000 on 6345:stä?

3000 cm / 6345 cm x 100 % = 47,28 %

Vastaus a) Arin täytyy siirtää noin 47 % levyistään toiseen paikkaan.

B-kohdassa on tietysti pieni kompa, sillä kappalemäärän voi helposti päätellä jo edellisen tehtävän perusteella.

Vastaus b) Suurimmassa levyhyllyssä on hyllyä 3000 cm. Kun yksi cd on yhden cm:n levyinen, levyjä on hyllyssä 3000.

Tämä teoriaosuus ei nyt varsinaisesti ilahduta tämän matematiikan kirjan Esimerkki-Aria. Enkä usko, että Esimerkki-Arin puolisokaan kiljuu riemusta.

Että menestystä vaan oppilaille sinne yläkoulun puolelle, kun mietitte mitä hyötyä matematiikasta on.

Nyt esimerkiksi Esimerkki-Ari on käytännössä epätoivoinen, ihan vaan muutaman laskutoimituksen jälkeen.

PS. Esimerkki-Ari myös mittaili hyllyjen pituuksia. Arvelen, että hän voi saada matematiikasta ihan kelvollisen arvosanan.

Koti Vapaa-aika

Suku on paras

1.9.2017

Huomenna on loppiainen. No ei se oikea loppiainen, joka on joulun jälkeen. Eikä kesäkään ole vielä loppunut.

On sukutapaamisen aika, ja sukutapaaminen järjestetään vuosittain loppiaisena.

Meillä sukutapaamisen ajankohta päätettiin siirtää. Siksi piti siirtää myös loppiainen. Siihen sukumme käytti monimutkaisia laskukaavoja. Esimerkiksi Rockfutiksen SM, koulun kesäloman loppuminen ja pari muutakin juttua vaikuttivat. Yhtä kaikki – uusi loppiaisen ajankohta on syyskuun ensimmäinen viikonloppu.

Kävi nimittäin niin, että suku kasvoi ajan kuluessa. Saatiin lapsia, tuli tyttö- ja poikaystäviä. Erojen kautta rakkaita ihmisiä on poistunut, uusia rakkaita on tullut tilalle. Tammikuussa tarpeeksi ison tilan löytäminen oli haasteellista, syyskuun alussa voi nukkua vaikka teltassa.

Ydin on sama. Isäni äidinäidin suku. Minun lapsilleni saman ikäluokan sukulaiset ovat jo pikkupikkuserkkuja. Aika kaukaista sukua oikeastaan, kun serkutkin saisivat mennä naimisiin. Seurueemme nuorin ei vielä ole koulussa ja vanhin lähestyy sataa vuotta.

Me jaamme yhden yhteisen viikonlopun. Emme oikeastaan tee mitään. Saunomme, syömme, juomme ja saunomme. Nyt syysloppiaisena halukkaat käyvät sienimetsässä. Isäni serkku soittaa saksofonia. Talvella olemme tehneet lumiveistoksia, loppukesällä pelanneet polttopalloa, harjoitelleet vesihiihtoa. Joskus olemme näytelleet pienoisnäytelmän. Aina olemme pelanneet korttia rahasta.

Ehkä se on asia, joka yhdistää meitä. Korttia on tässä suvussa pelattu monen sukupolven ajan. Se on meille sopiva olemisen tapa. Sitä pelataan aina kun tavataan, hautajaisissakin. Hautajaisten korttipeliä varten on joskus vainaja itse varannut konjakkipullon. Tiesi lähtiessään, miten hommat hoidetaan.

Sukulaiset ovat. Heitä ei valita.

Sukulaisten kanssa opitaan olemaan, koska aina ollaan oltu. Siinä sukulaiset eroavat ystävistä.
On tavallaan lohduttava ajatus, että jotkut ihmiset on tällaisella kummallisella tavalla sidottu omaan elämääni. Sukulaisten kanssa yhteinen historia on alkanut jo ennen syntymää. Ystävyyssuhteet luodaan.

Toki myös sukulaisuhteita täytyy uudentaa. Myös sukulaisuhteet vaativat hoitoa. Meillä se tapahtuu varmasti kerran vuodessa, loppiaisena. Jos sukulaisuhteita ei ylläpidä, ne menettävät merkityksensä. Siksi yhteisillä tapaamisilla on suuri merkitys. Ne voivat olla syntymäpäiväjuhlia, valmistujaisia, häitä, hautajaisia. Mitä vaan.

Tietysti sukulaisillakin voivat mennä sukset ristiin. Pahasti. Niin pahasti, ettei minkäänlainen yhteydenpito onnistu. Sellaista elämä on.

Sukulaisissa lojaliteetti perustuu sukulaisuuteen. Sukuun naidaan lisää jäseniä, tulee erilaisia uusia suhteita. Mahdollisissa ongelmatilanteissa nämä uudet sukulaiset ovat kuitenkin ikään kuin suvun ulkopuolisia. Sukuun naidut osallistuvat, tekevät, luovat tunnelman, heillä on vaikka mitä taitoja, mutta silti he ovat vähän ulkopuolisia. Se on mielestäni ok. On hyvä, että puolisoni suku on hänen sukunsa, minun sukuni on minun. Molempien kanssa voimme viettää iloluontoista aikaa.

Olen yrittänyt innostua suvun tutkimisesta. Taidan olla siihen vielä liian nuori, vaikka My heritage -sivusto antaa aika näppärästi mahdollisuuden tutkia omaa sukua. Olen kirjautunut käyttäjäksi, mutta sen verran foliohattua minussa on, että pidän kokonaisuutta vähän epäilyttävänä. Sitä paitsi suku on minulle tärkeä nyt. Elävänä.

Sukulaiseni, täältä tullaan. Illalla saunotaan – pitkään.

Vapaa-aika

Minä muutun

25.8.2017

Kyllä se parta on. Ihan oikea parta.

Minulle on kasvanut parta! Kesällä en jaksanut raapia partakarvoja kaksoisleuastani ja syksyn tullen irtokarvat ovat muuttuneet parraksi. Muutama vuoden jälkijättöisesti hipsterien paratbuumiin nähden, mutta yhtäkaikki olen trendissä mukana.

En ollut koskaan voinut kuvitella, että minulle kasvaisi parta. Kehonkuvaani eivät ole karvat kuuluneet. Meitä Malmbergin miehiä ei tunneta karvaisuudesta. Siinä on omat hyvät puolensa – selkäni ei muistuta lampaantaljaa. Eikä vatsapuolikaan.

Olen mielessäni pyöritellyt ajatuksia siitä, miten paljon uskon ulkonäköni ja kehoni olevan jotenkin samanlaisia kuin ne ovat aina olleet. Minulla on mielikuva itsestäni, mutta peili ei vastaa päänsisäistä kuvaa.

Asiassa on sekä hyviä että huonoja puolia.

Tällä viikolla näin joogassa itseni peilistä. Vieressäni ähersi tosi paksu keski-ikäinen mies. Korjaan, vieressäni taipui paksu keski-ikäinen mies. Miellän itseni selkeästi hoikemmaksi, kuin mitä kuvassa (ja todellisuudessa) olen.

Yritän pitää itseni toimintakykyisenä. Jooga lisää notkeutta ja voimaa. Toistaiseksi kehoni on toiminut hyvin. Minulla ei ole kolotuksia tai särkyjä. Pystyn tekemään ne asiat, joita haluan tehdä. Tankotanssissa olin huono, mutta eipä se ole tärkeysjärjestyksessäkään listan alkupäässä.

Joogassa tunnen eteneväni, vaikka se ei niin kaunista katsottavaa olisikaan. Hiki tulee aina, kun vaan käteni nostan. Mutta se on vain hikeä. Ensiapu on pyyhe, tai viisi pyyhettä. Joogatunnin jälkeen suihku. Kätevää.

Tällä viikolla on Minna Oulasmaa on Helsingin Sanomien haastattelussa kertonut miten suuret painonvaihtelut vaikuttavat seksuaalisuuteen ja mahdollisesti myös parisuhteeseen.

Julkisuudessa usein näyttää siltä, että seksi ja seksuaalisuus on tarkoitettu vain kauniille, laihoille ja nuorille. Höpsistä sanon minä. Ikä muuttaa meitä, ja meidän on muututtava ajan mukana. Se olisi meidän aikuistenkin hyvä muistaa.

Nuorten keho muuttuu murrosiän myötä. Me aikuiset osaamme onneksi suhtautua murrosiän muutoksiin aika luontevasti. Mutta eihän se kehon muutos siihen jää. Me kaikki muutumme koko ajan.

Annetaan meille kaikille tila ja mahdollisuus siihen muutokseen. Nuorille ja vanhoille. Keskitytään itsemme hyväksymiseen. Peilistä katsoo ystävä. Annetaan muiden olla itselleen sopivia. Laihoja tai paksuja, pitkiä tai lyhyitä. Keskitytään sisältöön.

Minua tervehtii peilistä nyt partainen mies. Harjoittelen parran kanssa elämistä.

Siihen liittyen kysyin neuvoa parrakkaalta ystävältäni.
”Älä yritä rajata tai muotoilla partaa itse.”
”Myöhäistä”, minä vastasin.
Toisessa poskessa oli jo kolo. Opettelen elämään partapuolen parran kanssa.

PS. Toinen ystäväni totesi leikillisesti: ”Sulla on hammastahnaa parrassa.”
Hän halusi sanoa, että partani on harmaantunut.
Hyväksyn sen.
Joskus parrassani on myös hammastahnaa. Ja myös ruokaa. Se on noloa.

Koti Vapaa-aika

Keski-ikäisen tilat

4.8.2017

Kun lapset muuttavat omilleen, meille keski-ikäisille jää tyhjiä asuintiloja. Me muokkaamme niistä itsellemme sopivia.

Aika moni tyytyy helppoihin ratkaisuihin. Osa museoi lapsen huoneen. Monet perheelliset keski-ikäiset elävät toiveikkaina, että vielä joskus tässäkin kodissa tarvitaan paikka potalle ja lelulaatikolle.

Tätä blogia lukeneelle ei ole yllätys, että olen myös kova poika sisustamaan. Minulle ei todellakaan ole yhdentekevää millainen kotini on, millaisia tavaroita ja esineitä siellä on. Me olemme sitä, mitä tavarat ympärillämme meihin heijastavat. Esimerkiksi minuun heijastuu noin 50 metriä cd-levyjä.

Onneksi puolisoni kanssa makumme ovat hioutuneet vuosien aikana samaan suuntaan. Meidän ei tarvitse riidellä. Cd-levyni heijastuvat myös häneen.

Nyt kun lapset ovat muuttaneet pois, meillä on kuitenkin tilaa enemmän kuin koskaan. Meillä on jopa ylimääräisiä huoneita. Huoneita, joille ei ole suoranaista tarvetta.

Olen ihmetellyt, miksi monet ihmiset haluavat rakentaa kodistaan kulissia epämääräisille näin pitää olla -ajatuksille. En ymmärrä vierashuoneita, jos vieraita ei käy. En ymmärrä työhuonetta, jos töitä ei tehdä kotona. En ymmärrä arkiolohuonetta, jos se tarkoittaa sitä, että varsinainen olohuone on vain patsastelua varten.

Kodin täytyy olla sellainen, että se tuntuu kodilta. Sen pitäisi olla asukkailleen kaikkea sitä, mitä ulkopuolinen maailma ei ole.

Me olemme ratkaisseet uuden, ylimääräisen tilan ongelman meille sopivalla tavalla.

Olohuoneemme vieressä oleva kirjastohuone, joka aikaisemmin oli makuuhuoneemme, on nyt muuttunut jooga- ja meditaatiohuoneeksi.

Tosiasia on, ettei huoneessa joogata tai meditoida, mutta tuollaisen nimen antaminen kuulostaa huvittavan mahtipontiselta ja ärsyttävältä. Ainakin se hermostuttaa teinien kanssa eläviä ystäviämme.

Emme siis tehneet toista sohvallista olohuonetta. Huoneen kiinteät kirjahyllyt täyttyivät kirjoista ja cd-levyistä. Lattialle hankimme kaksi japanilaista tatamia.

Olen lattialla viihtyvä tyyppiä. Tatamilla voin naputella tietokonetta, kuunnella musiikkia tai lukea kirjaa. Tarvittaessa voin ottaa pikaiset päikkärit. Kun alusta on tarpeeksi kova, niiltä 13 minuutin mittaisilta unilta tekee mieli herätä. Ja tatamilta on myös suora yhteys olohuoneen televisioon.

Nytkin köllöttelen tatamilla ja naputtelen tätä tekstiä. Musiikki pauhaa sisällä ja kesäsade ulkona. Siihen muuten liittyy yksi ylimääräinen aistikokemus. Kostea kesäsää tekee ilmeisen hyvää tatameille, tämä kuivatun heinän tuoksu on huumaava.

Koska tyhjät tilat vaativat uudenlaisia ratkaisuja, on luontevaa tehdä pieniä ostoksia. Silloin voi ajaa esimerkiksi sisustustavarataloon, josta ei koskaan pääse ulos ilman rapsakkaa laskua. Ja kyllä, ostoskärryssä oli myös serviettejä ja kynttilöitä. Nauratti.

Ostoslistalla olleet metallikaapit eivät vaatineet kuin muutaman ylimääräisen akkuporakoneella tehdyn reiän. Helppo nakki, vaikka tuskan hiki tuli.

Nyt toinenkin uudistettu tila voi päätyä järkevään käyttöön – puolisoni ompelustudio-tilaksi. Puolisoni iloitsee omasta huoneestaan, joka hänelle tyhjeni juniorin muutettua omaan kotiinsa. Olen muuten huomannut monen naispuolisen ikätoverini iloitsevan samasta asiasta. Olemme monet samassa vaiheessa.

Merkillepantavaa näissä uusissa tiloissa kuitenkin on, että ne ovat lähes koko ajan sotkuisia. Jouduin siirtelemään tavaroita selkäni taakse kuvia ottaessani.

Kun teini ei enää ole sotkemassa, kuka täällä oikein sotkee?

Vapaa-aika

Pari vinkkiä Skotlantiin

20.7.2017

Viikko kotiinpaluusta, ja Skotlanti on hiljalleen jäsentynyt päässäni.

Ensimmäiseksi jäi mieleen paikallisten kohteliaisuus ja hyväntuulisuus. Meitä kohdeltiin joka paikassa uskomattoman hyvin. Ennen matkaa minulla oli epäilyksiä.

Toiseksi mieleen jäi kieli. Skotlannissa puhutaan toki englantia, mutta oikeammin se on skotlantia. Eikä siitä todellakaan saa aina selvää. Ehkä se teki myös sen hyväntuulisen vaikutelman.

Skotlannin ylämailla puhuttua gaelin kieli kuuluu eri kieliryhmään. Gaelin ymmärtämiseen ei englannista ole mitään apua. Kieleen voi tutustua esimerkiksi BBC Alban sivuilla.

Sää oli heinäkuun alussa juuri sellainen kuin sen aina Skotlannissa luvataankin olevan, vaihteleva. Lähes joka päivä satoi, varvastossuille eikä shortseille ollut käyttöä. Olin muutenkin pakannut väärät vermeet mukaan. No, onneksi minä ja kevytuntsani olemme nykyään erottamattomat, sillä tälle keski-ikäisen perusvaatteelle oli käyttöä. Tosin ei se sää Suomen kesäsäästä juuri eronnut.

Tässä muutama vinkki mitä me teimme.

Skotlanninmatkamme alkoi Glasgowsta. Luulin etukäteen, että kaupunki olisi tyly teollisuuskaupunki. Olin täysin väärässä. Glasgow oli viehättävä, elävä kaupunki, josta tuli kummallisesti mieleen San Francisco. Ehkä se oli se mäkinen maasto.

Glasgown metro sopi helsinkiläiselle, siinä on vain yksi linja. Bonuspisteitä maailman kolmanneksi vanhin metro saa ympyrän muotoisesta reitistä. Kierros vielä.

Pari museota kävimme katsomassa. Lapsiperheiden suosiossa oli Riverside Museum.  Museo keskittyi liikennevälineisiin ja oli todella interaktiivinen. Päiväkoti- ja ala-asteikäiset lapset saivat meidät vauhdikkaasti perääntymään museosta. Metrolla pääsi lähelle, ja metrolla pääsi myös pois.

Sillä minne muualle opettaja lomallaan menisi kuin koulumuseoon?  Semminkin kun Scotland Street School Museumiin pääsi sillä metrolla kätevästi.
Sisäinen kotitalousopettajani tietysti ilahtui sata vuotta vanhan kotitalousluokan näkemisestä. En sitten tiedä onko se hyvä vai huono asia, mutta aika vähän muutosta näyttää tapahtuneen.

Glasgowssa majotuimme Point a Hotelissa.  Sijainti oli mainio, huone pikkiriikkinen ja todella siisti, eikä hinta tuhonnut matkabudjettia.

Glasgown ja Edinburghin välinen matka taittuu junalla noin tunnissa. Lippu maksaa suunnilleen 10 puntaa, siis hämmästyttävän vähän. Junaliput ovat Britanniassa todella tyyriitä.

Edinburghissa majoituimme opiskelijoiden kesähotelliin. Hinta oli kohdillaan, mutta muuten olin aika tyytymätön, joten en nyt anna vinkkiä.

Edinburgh on kooltaan näppärä, mutta viikkolipun ostaminen busseihin oli fiksu veto.

Rideacard-lippu maksoi kolme puntaa ja viikkolippu 19 puntaa siihen lisäksi. Sitä paitsi viikkolipulla pääsimme matkan lopuksi raitiovaunulla kätevästi Edinburghin lentoasemalle. Rideacardin voi ostaa jo lentoasemalta, tai Travelshopeista.

Matkailen fiilispohjalta, joten suuria suunnitelmia ei Edinburghiin ollut. Emme nähneet Edinburghin linnaa sisältä, emme pyörineet turistien suosimilla ostoskaduilla. Hengasimme pitkin poikin. Lähinnä tietysti niissä charity shopeissa, muuten en olisi saanut levykiintiötäni täyteen.

Yhtenä päivänä menimme ystävämme suosituksesta kasvitieteelliseen puutarhaan syömään eväitä. Kannatti. Sää suosi ja paikka oli ihastuttava.

Muutaman kerran matkasimme mäkeä alas Leithiin. Entinen työläiskaupunginosa oli sharmantti itsensä. Pubeista löytyi heti juttuseuraa, olkoonkin ettei jutuista mitään selvää saanut.

Kolmantena päivän iski laiskuus, ja päätimme oikaista Ylämaiden suhteen. Ostimme valmiin matkan, joka maksoi kahdelta hengeltä 90 puntaa. Istuimme pikkubussissa kellon ympäri ja näimme Loch Nessin ja järisyttävän määrän kaunista luontoa. Täytyy todeta, että kun metsiä ei ole, näköalat ovat paremmat.

Erityisesti Glen Coen alue oli hieno, kuva on tässä blogin alussa. Ei ihme, että seutu on ikuistettu moniin elokuviin.

Turisteille järjestetty bussireissu oli meidän kokemuksemme mukaan ihan hintansa väärti. Loch Nessillä piti pulittaa vielä erikseen laiva-ajelusta, mutta ympäröivä luonto antoi syyn maksaa ylimääräisetkin punnat.

Viimeisenä päivänä kipusimme Edinburghin yläpuolelle Arthur’s Seatin huipulle. Mäen päälle kipusi vuoren jyrkkää etuseinämää vajaassa tunnissa. Alaspäin tajusimme tulla loivaa pohjoisrinnettä pitkin. Seuraavana päivänä kävely tuntui jaloissa.

Olin epäillyt Skotlantia. Puoliso sitä vastoin oli horissut, jep, horissut, varmaan 20 vuotta siitä, miten hän haluaa kävellä nummella tuulen puhaltaessa hiuksiin. Nyt haave melkein toteutui.

Mutta siinä samalla muuttui myös minun mieleni. Skotlanti oli mahtava matkakohde. Matkustan sinne mielelläni uudelleen.

Musiikki Vapaa-aika

Lomakilot

13.7.2017

Vaaka sen todistaa, 6,4 kiloa.

Palasin kesälomamatkalta Iso-Britanniasta. Takaisin tullessani minulle oli tarttunut mukaan kiloja. Tarkkaan sanottuna 6,4 kiloa. Se on aika paljon.

Sen verran ostin tältä matkalta cd-levyjä.

Koska puoliso halusi koluta brittiläisiä Charity shoppeja, etumme kohtasivat. Hän kolusi vaaterekkejä ja tilpehööriä, minä levyjä. Nythän on ostajan markkinat, cd-levyt ovat halpoja.


Levyjenkeräily on harrastukseni. Tiedän ettei se ole kovin järkevä harrastus, mutta mikä sitten on?

Kun olen ostanut levyn, olen tehnyt valinnan. Se on nyt osa minun musiikkimakuani. Kun levyt ovat hyllyssä, voi seikkailla hyllyjen luona ja tehdä löytöjä: ”Tämäkin! Pikainen aikamatka yhteen elämänvaiheeseen.”

Olen suoratoistopalveluihin melko tyytymätön. Ensinnäkään en löydä niistä haluamaani, sillä en muista mitä haluan. Toisekseen niiden musiikkivalikoima on musiikkimakuni kannalta epätäydellinen.

Löytyykö esimerkiksi Spotifystä Janet Jacksonin Control Remixes -levy? Löytyykö Baccaraa enemmän kuin Yes Sir I Can Boogie? Onko Radioheadin TKOL RMX -levy siellä kokonaisuudessaan? Entä Queenin Radio Ga Ga:n pitkä versio? Entäpä Cocteau Twinsin ep:t?

Kyllä, tiedän että musiikkimakuni on erikoinen, käytän siitä mielelläni ilmaisua eklektinen. Sehän tarkoittaisi, että tässä taustalla olisi jotain suurempaa ajatusta. Ei ole.


Totta kai suoratoistopalveluissa on myös paljon musiikkia, josta vain haaveilen. Aina tulee täydellisempiä versioita, aina lisätään joku ylimääräinen kappale. Mutta keräilyn idea on jotain muuta.

Keräilyssä myös etsiminen tuottaa mielihyvää. Keräilyssä nähdään vaivaa. Se vaivannäkö palkitsee. Nyt ilahduin erityisesti esimerkiksi löytäessäni Vanilla Icen To The Extreme -levyn. Olen jo pitkän toivonut törmääväni siihen. Sen toki voisi ostaa netistä alle eurolla, mutta sen löytäminen ilahdutti.

Samoin ilahdutti Thompson Twinsin Quick Step & Side Kick -levyn kahdenlevyn painos. Käyttämättömästä Public Enemyn Takes a Nation of Millions -tuplasta maksoin 5 puntaa.

Toisaalta, kaikkeen keräilyyn liittyy pelko täydellisestä kokoelmasta. Täydellinen kokoelma on epäkiinnostava. Se on valmis.


No, harrastuksella ei ole hintaa. Siihen käytetään se määrä rahaa, mikä on mahdollista käyttää. Siihen käytetään sen verran aikaa, kuin on mahdollista käyttää.

Minua musiikki ilahduttaa aina. Esimerkiksi kun kuulen Baccaran Darling-kappaleen uskomattoman juustoiset jousijuoksutukset. Kun sen kuulee aamulla, päivästä ei voi tulla huono. Tässä bonusversiona on mukana myös kuva. Nautinnollista heinäkuuta!

Vapaa-aika

Huono vitsi

7.7.2017

”Ei naurata”, ystäväni toteaa hieman kuivakkaasti. Hän vaikuttaa jopa hieman surulliselta.

Olen lomalla, ja sen kunniaksi matkustanut Iso-Britanniaan tapaamaan ystäviäni. Ystäviä 22 vuoden takaa.

Olen myös supervitsikkäästi kutsunut matkaani Brexit-matkaksi. Vitsini ei naurata. Kaikki ystäväni ovat äänestäneet EU:ssa pysymisen puolesta.

Ystäväni ovat perheellisiä, keski-ikäisiä, tavallisia brittejä. He tekevät töitä ja elävät tavallista arkea. Muutama heistä elää parisuhteessa ei-britin eurooppalaisen kanssa. Lomillaan he matkustavat mielellään Manner-Eurooppaan.

Nyt heitä kaikkia hirvittää. Pitääkö perheen muuttaa Irlantiin, Ruotsiin, Saksaan? Miten koko Britannian käy? Heistä tuntuu, että heidän yhteiskuntaansa on sulkemassa itsensä muun maailman ulkopuolelle. He ovat jäämässä eristyksiin.

Samalla he ihmettelevät vanhempiaan, jotka äänestivät Brexitin puolesta. Niin tekivät erään ystäväni vanhemmat, vaikka heidän toinen tyttärensä elää Saksassa.

Kävikö tässä niin, että moni vanhempi britti haluaa edelleen pestä kätensä vuoronperään kylmän ja kuuman veden alla? Oliko se uhattuna?

Minä puolestani olen koko ajan ajatellut Brexitiä omasta suunnastani. Miten hankalaa Iso-Britanniaan matkustamisesta tulee.
Olen ollut yksisilmäinen ja itsekäs.

Nämä britit valitsivat luontevan kansainvälistymisen jo reilu 20 vuotta sitten, kun he päättivät puhua hieman hitaammin, vähän selkeämmin ja jättää käyttämättä slangi-ilmauksia, jotta heidän uusi suomalainen tuttavansa ymmärtäisi heitä.

He tekevät niin edelleen. He haluavat mahdollistaa kommunikaation ihmisten välillä. Sillä sitähän kieli on – kommunikaation väline. Sillä voi jakaa ajatuksia ja mielipiteitä, vaikka kieltä ei puhuisi täydellisesti.

Niin nämä brittiystäväni kaikki tekevät. He kaikki kuuntelevat hidasta solkotustani ja väärin taivutettua sanojani. Yrittävät ymmärtää. Jakavat ajatuksiaan normaalia hitaammin.

Olen toivottanut heidät kaikki Suomeen lomailemaan, uudestaan. He kaikki ovat jo Suomessa käyneet. Uskon heidän tulevan uudelleen, vaikka Iso-Britannia jättää hyvästit Euroopan Unionille.

Minä lopetin vinoiluni.

PS. Lomailusäät Britteinsaarilla ovat kuin oppikirjasta. Vettä ripottelee päivittäin, aurinko pilkistää silloin tällöin ja sää muuttuu jatkuvasti. Optimistiset asuvalintani menivät pahasti vikaan. Olisi pitänyt uskoa puolisoa ja pakata lämpimästi mukaan. Pitäisiköhän sitä opetella kuuntelemaan järkipuhetta? Nyt mukana on useammat shortsit, lyhythihaisia paitoja ja kahdet varvastossut.

Vapaa-aika

Vanha ystävä

27.6.2017

Sain viestin: ”Tavataanko? Edellisestä kerrasta on kulunut pitkä aika.”

Ilahduin. Emme ole olleet tekemisissä moneen vuoteen. Joitain vuosia sitten tapasimme usein.

Ei tapaamattomuuteen mitään ihmeellistä syytä ole ollut. Välimme tuli matkaa, matka muuttui ajaksi.

Yhteistä aikaa ei löytynyt.

Nyt tapasimme.

Ja millaista se olikaan!

Aika ja etäisyys katosivat. Pöydän ääressä istuivat vanhat ystävät, joiden elämässä oli tapahtunut paljon. Tuntui hyvältä päästä jakamaan tarinat ja tuntemukset ihmisen kanssa, johon luottaa.

Puhuimme menetyksistä, pettymyksistä ja elämän kohtuuttomuudesta. Mutta myös hyvistä hetkistä, onnistumisista ja onnesta.

Kummankaan elämä ei ole enää sama. Silti ystävyytemme perusta oli olemassa.

Ilta hurahti yhdessä hetkessä. Sovimme myös pikaisesta uudesta tapaamisesta. Seuraavalla kerralla varaisimme enemmän aikaa.

Tämän tapaamisen innoittamana päätin ottaa yhteyttä muihinkin ihmisiin, jotka ovat kummallisesti jääneet matkan varrelle. Ehkä heidän kaikkien kanssa voi jatkaa siitä, mihin aikoinaan jäimme.

Olen jo saanut vastausviestin: ”Kyllä, minut tavoittaa edelleen tästä numerosta.”

Luulen, että meidän on tavattava pian.

PS. Blogin kuvat ovat Helsingissä Inarintie 1:ssä olevasta seinämaalauksesta Always Share – Jaettu Ilo, jonka ovat tehneet Redy & Ruusa.