Yhteishyvä
Työ

Erityisen tavallinen erityisopen päivä

17.11.2017

Uusi työ on ollut melkoista matalalentoa. Olen innoissani. Tässä hommassa riittää opittavaa. Tällä viikolla minulla oli esimerkiksi tällainen päivä.

8.00 Ennen koulun alkua oppilaan huoltaja soittaa ja kertoo, ettei oppilas ole tulossa opiskelemaan, sillä hän nukkuu aamulla. Sovin että tapaamme myöhemmin samalla viikolla.

9.00 Tapaan toisen oppilaan sovitusti kirjaston ulkopuolella. Työskentelemme tiiviisti puolentoista tunnin ajan. Oppilas ei tuona aikana ehdi vaipumaan ajatuksiinsa, sillä minä prässään ja innostan häntä parhaani mukaan. Taitava nuori ihminen!

Tunnin aikana yhdeltä oppilaaltani tulee viesti, että hän on tulossa koululle, ja häntä pitäisi tulla vastaan. Oppilaani on koulukammoinen eikä yksin pysty tulemaan koulurakennukseen sisälle. En ehdi ajoissa reagoida, mutta oppilas on kuin onkin päätynyt koulun sisäpuolelle  ja opiskelun pariin. Hieno juttu!

Varaan tunnin lopuksi työskentelyyn sopivan tilan kirjastosta ensi viikon tapaamisten ajaksi.

Olen aamuyöllä saanut työpuhelimeeni viestin, ettei yhdellä oppilaallani ole oppikirjaa. Olen nyt yhteydessä kyseisen koulun opettajaan ja pyydän häneltä kirjan. Sovin noutavani kirjan tästä toisesta koulusta iltapäivällä, kun ajan koulun ohi.

10.45 Ajan ykköskouluuni. Siellä tapaan oman oppilaani luokassa, jossa kollegani opettaa. Oma oppilaani on tutustumassa, jos hän tässä luokassa pystyisi työskentelemään.
Samalla keskustelen luokan muiden oppilaiden kanssa. Yhden kanssa vaihdamme kielen englantiin, sillä siinä samalla hän voi näyttää osaamistaan. Ja todella näyttääkin. Monet yläkouluikäiset oppilaat puhuvat todella hyvää englantia. Paljon parempaa kuin minä puhun.

Nykyisen peruskoulun idea on, että oppilas näyttää osaamisensa. Jos ei vielä osaa, harjoittelee vähän ja näyttää osaamisensa sitten. Myös omat kokemukset ja ajatukset oppimisesta ovat tärkeitä. Ikävä kyllä suuri osa oppilaista ei vielä ole tajunnut sitä, ettei harjoituksia tehdä opettajaa varten. Harjoituksia tehdään, jotta opittaisiin.

11.00 Käyn syömässä ja tapaan vilaukselta rehtorin. Kilometrikorvausten hakeminen on mutkikkaiden käyttäjätunnusten takia kesken. Minulla on satoja kilometrejä työmatkoja ajettuna, mutta uskon järjestelmään. Kyllä tämäkin asia ajan kanssa hoituu.

11.30 Naputtelen suunnitelman seuraavan viikon oppilastapaamisista. Kalenterissa onkin jo aika lailla merkintöjä erilaisista verkostotapaamisista. Lähetän oppilailleni sähköisiä kutsuja tulla tapaamaan minua.

11.45 Ajan oppilaan luo, joka opiskelee kotona. Hyvä puolitoistatuntinen rupeama, jonka aikana hän tekee englannin kokeen, ja me yhdessä pureudumme Yhdysvaltain sisällissotaan. Googlen Classroom toimii meillä oppimisympäristönä aika kivasti, vaikka käytämme myös oppikirjoja.

13.30 Oppitunnin jälkeen ajan hakemaan toiselta koululta sen yhden oppilaan kirjan. Samalla tapaan tämän koulun opon ja päivitän pikaisesti hänen kanssaan muutaman oppilaan opiskelutilanteen. Yhteistyön täytyy olla mutkatonta, jotta oppilaiden opetusjärjestelyt saadaan hoidettua mahdollisimman hyvin. Minun oppilaani ovat niitä, jotka eivät jostain syystä kouluun päädy lainkaan.

13.50  Ajan ensimmäistä kertaa tapaamaan kotiopetuksessa olevia lapsia. Vaikka Suomessa ei ole koulunkäyntipakkoa, oppivelvollisuus on, ja kunnan täytyy seurata oppimisen edistymistä. Olenkin ns. tutkiva opettaja. Oloni on kuin Sherlock Holmesilla. Tosin ilman huippuälykkyyttä. Ehkä Frank Drebin?

14.00 Käymme mukavan pedagogisen keskustelun keittiön pöydän ääressä. Ehdimme keskustella lähes kaikista oppiaineista. Kannustan lapsia opiskelemaan ja muistutan huoltajalle, että hän pitää huolta kaikkien oppiaineiden etenemisestä. Tapaamme keväällä uudelleen muutaman kerran.

15.10 Ajan takaisin varsinaiseen työpisteeni opettajien yhteissuunnitteluajan mukaiseen tapaamiseen. Kuulen ajatuksia koulun valinnaiskurssien järjestämisestä.

Klo 16.05 Lähden ajamaan kotiin. Muutamia viestejä pitää vielä lähettää huoltajille ja oppilaille. Mielestäni on paikallaan, että nämä yläkouluikäiset osallistuvat itseään koskevien päätösten tekemiseen ja siinä samalla oppivat kantamaan oman vastuunsa asioiden hoitamisesta.

Aika tavallinen päivä nykyisessä työssäni. Opettamista päivään osui aika vähän. Autolla ajamista hirmuisen paljon. Monta palloa oli ilmassa, päässä monta muistettavaa asiaa. Liian vähän oli aikaa olla oppilaiden kanssa. Se jäi vähän ärsyttämään.

Oppilaani ovat pääsääntöisesti nuoria, jotka eivät jostain syystä voi tai halua käydä opiskelemassa koulurakennuksessa. Arvostan työnantajaani, koska se on halukas etsimään jonkinlaisen vastauksen tähän ongelmaan.
Ratkaisu en tietenkään ole yksin minä, vaikka teen parhaani. Onneksi kanssani tekee yhteistyötä monet muuta tahot: aineenopettajat, opot, rehtorit, psykologit, kuraattorit, terveydenhoitajat, lääkärit ja muut hoitavat tahot. Heillä kaikilla olen nähnyt ammattimaista ja rehellistä kiinnostusta auttaa nuoria.

Tapaan monia oppilaitani kirjastojen tiloissa. Kirjastojärjestelmä Suomessa on fantastinen! Saamme kirjastossa tilan käyttöömme, jossa voimme rauhassa opiskella. Samalla oppilaani ovat kuitenkin tulleet pois kodeistaan, ja osallistuvat yhteiskunnan toimintaan. He tapaavat muita ihmisiä.

Päivä ei ollut mitenkään erikoisen pitkä. En väitä olevani työn raskaan raataja. Intensiivinen läsnäolo jokaisessa hetkessä vaatii kuitenkin keskittymistä.  Tämänkin päivän päätteeksi otin pikku torkut tatamilla. Onnellisena.

Aiheeseen liittyvät