Yhteishyvä
Vapaa-aika

Nenän ja suun välissä

5.11.2017

Niin siinä taas kävi, että homma lipesi käsistä.

Tämä partajuttu. Tai oikeastaan nämä viikset.

Oppilaani kysyi minulta, eivätkö viikset päädy suuhun, kun syön. Päätyvät. Se on yököttävää. Olen ollut aina sitä mieltä.

Siksi tuon oppilaan kommentin olisi pitänyt johdattaa minut saksien luo. Mutta tässä on nyt liian herkullinen tilanne meneillään.

Näillä viiksillä voi nimittäin pelleillä.

Nuorena miehenä pelleilin hiuksilla. Ylioppilasjuhlissa hiusteni väri oli kirkuvan punainen. Maisterin tutkinnon kunniaksi värjäsin hiukseni sinisiksi. Oranssit ne ovat tietenkin olleet monta kertaa.

Esimerkiksi luokkaretkellä Leningradissa 80-luvun lopussa. Tuolloin ystäväni kertoivat ilahtuneena, että ei haitannut jos vähän eksyi muista. ”Sit kävelee vaan siihen suuntaan, minne kaikki tuijottavat. Sä oot aina siellä.” Oranssi puska keräsi Neuvostoliitossa katseet.

Toisaalta muistan myös sen kerran, kun päätin hennata hiukseni mustiksi. Lopputulos oli  harmaanvihreän kukertava. Pääni muistutti sammalmätästä. Ei jatkoon.

Parturissa en ole käynyt 80-luvun lopun jälkeen. Paitsi kerran – silloin otin permanenttikiharat. Blondin käkkärän nähtyään puolisoni lauloi Maijan karitsaa pari viikkoa.

Kiharoista olisin halunnut rastat. Niitä en saanut. Sen sijaan väänsin vastaavat metallilangasta. Koska nämä metallirastat piti saada tiukasti päähän kiinni, tein venelakalla hiuksistani kivikovia sarvia. Niissä metallirastat pysyivät.

Armeijassa minulle huomautettiin silloisesta hiusmallistani: ”Malmberg, tuo tukka lähtee loman aikana.” Kun palasin ja otsatupsu oli edelleen paikallaan, luutnantti totesi kuivakkaasti: ”No, lyheni se sentään.” Hiusmallini oli ohjesäännön mukainen, vaikka hölmön näköinen olikin.

Vanhemmiten olen kesyyntynyt. Olen muuttunut tylsemmäksi. Keski-ikäisenä en ole hiusvärien kanssa pelleillyt, mutta viikset voin nyt kiertää kiharalle.

Yritän tässä sanoa, ettei omaa ulkonäköään kannata ottaa ihan niin vakavasti. Ylipäätään itseään ei kannata ottaa kovin vakavasti.

Salvador Dali -efekti on lystikäs. Olen jo huomannut, että katseet pysähtyvät. Viikset pysyvät.

PS. Marraskuu on useamman vuoden ollut Movember-kampanjan kuukausi, jossa kuukauden ajan kasvatetaan viiksiä eturauhassyöpään liittyvän tietoisuuden lisäämiseksi. Movember on rekisteröity tavaramerkki, eikä kampanja ole tänä vuonna löytänyt yhteistyökumppania Suomesta. Kampanja on saanut osakseen kritiikkiä siitä, mihin sillä kerätyt rahat oikeastaan menevät. Jos haluat tukea suomalaista syöpätutkimusta, voit tehdä lahjoituksen esimerkiksi Syöpäsäätiölle.

Aiheeseen liittyvät