Yhteishyvä
Koti Vapaa-aika

Keski-ikäisen tilat

4.8.2017

Kun lapset muuttavat omilleen, meille keski-ikäisille jää tyhjiä asuintiloja. Me muokkaamme niistä itsellemme sopivia.

Aika moni tyytyy helppoihin ratkaisuihin. Osa museoi lapsen huoneen. Monet perheelliset keski-ikäiset elävät toiveikkaina, että vielä joskus tässäkin kodissa tarvitaan paikka potalle ja lelulaatikolle.

Tätä blogia lukeneelle ei ole yllätys, että olen myös kova poika sisustamaan. Minulle ei todellakaan ole yhdentekevää millainen kotini on, millaisia tavaroita ja esineitä siellä on. Me olemme sitä, mitä tavarat ympärillämme meihin heijastavat. Esimerkiksi minuun heijastuu noin 50 metriä cd-levyjä.

Onneksi puolisoni kanssa makumme ovat hioutuneet vuosien aikana samaan suuntaan. Meidän ei tarvitse riidellä. Cd-levyni heijastuvat myös häneen.

Nyt kun lapset ovat muuttaneet pois, meillä on kuitenkin tilaa enemmän kuin koskaan. Meillä on jopa ylimääräisiä huoneita. Huoneita, joille ei ole suoranaista tarvetta.

Olen ihmetellyt, miksi monet ihmiset haluavat rakentaa kodistaan kulissia epämääräisille näin pitää olla -ajatuksille. En ymmärrä vierashuoneita, jos vieraita ei käy. En ymmärrä työhuonetta, jos töitä ei tehdä kotona. En ymmärrä arkiolohuonetta, jos se tarkoittaa sitä, että varsinainen olohuone on vain patsastelua varten.

Kodin täytyy olla sellainen, että se tuntuu kodilta. Sen pitäisi olla asukkailleen kaikkea sitä, mitä ulkopuolinen maailma ei ole.

Me olemme ratkaisseet uuden, ylimääräisen tilan ongelman meille sopivalla tavalla.

Olohuoneemme vieressä oleva kirjastohuone, joka aikaisemmin oli makuuhuoneemme, on nyt muuttunut jooga- ja meditaatiohuoneeksi.

Tosiasia on, ettei huoneessa joogata tai meditoida, mutta tuollaisen nimen antaminen kuulostaa huvittavan mahtipontiselta ja ärsyttävältä. Ainakin se hermostuttaa teinien kanssa eläviä ystäviämme.

Emme siis tehneet toista sohvallista olohuonetta. Huoneen kiinteät kirjahyllyt täyttyivät kirjoista ja cd-levyistä. Lattialle hankimme kaksi japanilaista tatamia.

Olen lattialla viihtyvä tyyppiä. Tatamilla voin naputella tietokonetta, kuunnella musiikkia tai lukea kirjaa. Tarvittaessa voin ottaa pikaiset päikkärit. Kun alusta on tarpeeksi kova, niiltä 13 minuutin mittaisilta unilta tekee mieli herätä. Ja tatamilta on myös suora yhteys olohuoneen televisioon.

Nytkin köllöttelen tatamilla ja naputtelen tätä tekstiä. Musiikki pauhaa sisällä ja kesäsade ulkona. Siihen muuten liittyy yksi ylimääräinen aistikokemus. Kostea kesäsää tekee ilmeisen hyvää tatameille, tämä kuivatun heinän tuoksu on huumaava.

Koska tyhjät tilat vaativat uudenlaisia ratkaisuja, on luontevaa tehdä pieniä ostoksia. Silloin voi ajaa esimerkiksi sisustustavarataloon, josta ei koskaan pääse ulos ilman rapsakkaa laskua. Ja kyllä, ostoskärryssä oli myös serviettejä ja kynttilöitä. Nauratti.

Ostoslistalla olleet metallikaapit eivät vaatineet kuin muutaman ylimääräisen akkuporakoneella tehdyn reiän. Helppo nakki, vaikka tuskan hiki tuli.

Nyt toinenkin uudistettu tila voi päätyä järkevään käyttöön – puolisoni ompelustudio-tilaksi. Puolisoni iloitsee omasta huoneestaan, joka hänelle tyhjeni juniorin muutettua omaan kotiinsa. Olen muuten huomannut monen naispuolisen ikätoverini iloitsevan samasta asiasta. Olemme monet samassa vaiheessa.

Merkillepantavaa näissä uusissa tiloissa kuitenkin on, että ne ovat lähes koko ajan sotkuisia. Jouduin siirtelemään tavaroita selkäni taakse kuvia ottaessani.

Kun teini ei enää ole sotkemassa, kuka täällä oikein sotkee?

Ruoka

Kasvissyöjän grillihelle?

27.7.2017

Kesäsää on ollut mikä on, mutta onneksi se ei estä nauttimasta pikku jutuista.

Kun sekasyöjät alkavat viritellä grilliä kuumaksi, jotkut kasvissyöjät tuntevat ikävän vihlaisun. Silloin minä kuumennan muurinpohjapannun.

Muurinpohjapannu ei tietenkään ole grilli, mutta kyllä sillä kesän fiiliksen saa. Kasvissyöjänä vedän mutkat suoriksi.

Okonomiyaki on japanilainen kaalista paistettu lettu. Nyt kesäkaali on halpaa ja hyvää. Siitä on helppo valmistaa erinomainen ruoka.

Minun okonomiyakiani ei japanilainen varmaan okonomiyakiksi tunnistaisi. Toisaalta italialaisilla ja pizzoilla on sama kohtalo – ei niistä pizzoista aina Italiaa löydä. Alkuperäinen on alkuperäinen, mutta versio voi olla jotain muuta.

Paistan kaalista letun ja levittelen sen pinnalle erilaisia kastikkeita ja muita härpäkkeitä.

Pizzan tapaan myös okonomiyakin päälle voi lisätä lähes mitä tahansa. Tsatsiki tai hummus lisäävät ruokaisuutta. Sekasyöjä voi lisätä savustettua kalaa tai rapeaksi paistettua pekonia. Eikä mikään estä syömästä grillattua lihaa tai makkaraa samaan aikaan.

Kuuden okonomiyaki-päivän jälkeen isäni kysyi ilman ironian häivää: ”Kuinka kauan näitä täytyisi syödä, ennen kuin tulisi mitta täyteen?”

Okonomiyaki
4–6 hengelle

1 kesäkaali
3–4 porkkanaa
1 pieni purjo tai muutama kesäsipuli varsineen
1 chili (tai sitten ei)

4 luomukananmunaa
4 dl vettä
4 dl vehnäjauhoja

Lisäksi:
soijakastiketta
Sriracha-kastiketta
worcesterkastiketta
majoneesia

1. Suikaloi kaali.
2. Kuori ja raasta porkkanat.
3. Halkaise ja pese purjo. Suikaloi se.
4. Hienonna chili.
5. Paista kasvikset pehmeiksi muurinpohjapanulla.
6. Sekoita munat, vesi ja jauhot taikinaksi.
7. Kuumenna puolet kasviksista pannulla.
8. Kaada kasvisten päälle puolet taikinasta. Sekoita vähän, että taikinaa menee myös kasvisten alle.
9. Paista okonomiyakit kypsiksi molemmilta puolilta. Varo, ettei pannu ole liian kuuma.

PS. Kesäkaali sopii myös grillattavaksi. Leikkaa kaali muutamaksi lohkoksi. Ripottele lohkoille vähän öljyä ja grillaa hetki. Mausta suolalla ja chilillä. Superhelppoa.

Vapaa-aika

Pari vinkkiä Skotlantiin

20.7.2017

Viikko kotiinpaluusta, ja Skotlanti on hiljalleen jäsentynyt päässäni.

Ensimmäiseksi jäi mieleen paikallisten kohteliaisuus ja hyväntuulisuus. Meitä kohdeltiin joka paikassa uskomattoman hyvin. Ennen matkaa minulla oli epäilyksiä.

Toiseksi mieleen jäi kieli. Skotlannissa puhutaan toki englantia, mutta oikeammin se on skotlantia. Eikä siitä todellakaan saa aina selvää. Ehkä se teki myös sen hyväntuulisen vaikutelman.

Skotlannin ylämailla puhuttua gaelin kieli kuuluu eri kieliryhmään. Gaelin ymmärtämiseen ei englannista ole mitään apua. Kieleen voi tutustua esimerkiksi BBC Alban sivuilla.

Sää oli heinäkuun alussa juuri sellainen kuin sen aina Skotlannissa luvataankin olevan, vaihteleva. Lähes joka päivä satoi, varvastossuille eikä shortseille ollut käyttöä. Olin muutenkin pakannut väärät vermeet mukaan. No, onneksi minä ja kevytuntsani olemme nykyään erottamattomat, sillä tälle keski-ikäisen perusvaatteelle oli käyttöä. Tosin ei se sää Suomen kesäsäästä juuri eronnut.

Tässä muutama vinkki mitä me teimme.

Skotlanninmatkamme alkoi Glasgowsta. Luulin etukäteen, että kaupunki olisi tyly teollisuuskaupunki. Olin täysin väärässä. Glasgow oli viehättävä, elävä kaupunki, josta tuli kummallisesti mieleen San Francisco. Ehkä se oli se mäkinen maasto.

Glasgown metro sopi helsinkiläiselle, siinä on vain yksi linja. Bonuspisteitä maailman kolmanneksi vanhin metro saa ympyrän muotoisesta reitistä. Kierros vielä.

Pari museota kävimme katsomassa. Lapsiperheiden suosiossa oli Riverside Museum.  Museo keskittyi liikennevälineisiin ja oli todella interaktiivinen. Päiväkoti- ja ala-asteikäiset lapset saivat meidät vauhdikkaasti perääntymään museosta. Metrolla pääsi lähelle, ja metrolla pääsi myös pois.

Sillä minne muualle opettaja lomallaan menisi kuin koulumuseoon?  Semminkin kun Scotland Street School Museumiin pääsi sillä metrolla kätevästi.
Sisäinen kotitalousopettajani tietysti ilahtui sata vuotta vanhan kotitalousluokan näkemisestä. En sitten tiedä onko se hyvä vai huono asia, mutta aika vähän muutosta näyttää tapahtuneen.

Glasgowssa majotuimme Point a Hotelissa.  Sijainti oli mainio, huone pikkiriikkinen ja todella siisti, eikä hinta tuhonnut matkabudjettia.

Glasgown ja Edinburghin välinen matka taittuu junalla noin tunnissa. Lippu maksaa suunnilleen 10 puntaa, siis hämmästyttävän vähän. Junaliput ovat Britanniassa todella tyyriitä.

Edinburghissa majoituimme opiskelijoiden kesähotelliin. Hinta oli kohdillaan, mutta muuten olin aika tyytymätön, joten en nyt anna vinkkiä.

Edinburgh on kooltaan näppärä, mutta viikkolipun ostaminen busseihin oli fiksu veto.

Rideacard-lippu maksoi kolme puntaa ja viikkolippu 19 puntaa siihen lisäksi. Sitä paitsi viikkolipulla pääsimme matkan lopuksi raitiovaunulla kätevästi Edinburghin lentoasemalle. Rideacardin voi ostaa jo lentoasemalta, tai Travelshopeista.

Matkailen fiilispohjalta, joten suuria suunnitelmia ei Edinburghiin ollut. Emme nähneet Edinburghin linnaa sisältä, emme pyörineet turistien suosimilla ostoskaduilla. Hengasimme pitkin poikin. Lähinnä tietysti niissä charity shopeissa, muuten en olisi saanut levykiintiötäni täyteen.

Yhtenä päivänä menimme ystävämme suosituksesta kasvitieteelliseen puutarhaan syömään eväitä. Kannatti. Sää suosi ja paikka oli ihastuttava.

Muutaman kerran matkasimme mäkeä alas Leithiin. Entinen työläiskaupunginosa oli sharmantti itsensä. Pubeista löytyi heti juttuseuraa, olkoonkin ettei jutuista mitään selvää saanut.

Kolmantena päivän iski laiskuus, ja päätimme oikaista Ylämaiden suhteen. Ostimme valmiin matkan, joka maksoi kahdelta hengeltä 90 puntaa. Istuimme pikkubussissa kellon ympäri ja näimme Loch Nessin ja järisyttävän määrän kaunista luontoa. Täytyy todeta, että kun metsiä ei ole, näköalat ovat paremmat.

Erityisesti Glen Coen alue oli hieno, kuva on tässä blogin alussa. Ei ihme, että seutu on ikuistettu moniin elokuviin.

Turisteille järjestetty bussireissu oli meidän kokemuksemme mukaan ihan hintansa väärti. Loch Nessillä piti pulittaa vielä erikseen laiva-ajelusta, mutta ympäröivä luonto antoi syyn maksaa ylimääräisetkin punnat.

Viimeisenä päivänä kipusimme Edinburghin yläpuolelle Arthur’s Seatin huipulle. Mäen päälle kipusi vuoren jyrkkää etuseinämää vajaassa tunnissa. Alaspäin tajusimme tulla loivaa pohjoisrinnettä pitkin. Seuraavana päivänä kävely tuntui jaloissa.

Olin epäillyt Skotlantia. Puoliso sitä vastoin oli horissut, jep, horissut, varmaan 20 vuotta siitä, miten hän haluaa kävellä nummella tuulen puhaltaessa hiuksiin. Nyt haave melkein toteutui.

Mutta siinä samalla muuttui myös minun mieleni. Skotlanti oli mahtava matkakohde. Matkustan sinne mielelläni uudelleen.

Musiikki Vapaa-aika

Lomakilot

13.7.2017

Vaaka sen todistaa, 6,4 kiloa.

Palasin kesälomamatkalta Iso-Britanniasta. Takaisin tullessani minulle oli tarttunut mukaan kiloja. Tarkkaan sanottuna 6,4 kiloa. Se on aika paljon.

Sen verran ostin tältä matkalta cd-levyjä.

Koska puoliso halusi koluta brittiläisiä Charity shoppeja, etumme kohtasivat. Hän kolusi vaaterekkejä ja tilpehööriä, minä levyjä. Nythän on ostajan markkinat, cd-levyt ovat halpoja.


Levyjenkeräily on harrastukseni. Tiedän ettei se ole kovin järkevä harrastus, mutta mikä sitten on?

Kun olen ostanut levyn, olen tehnyt valinnan. Se on nyt osa minun musiikkimakuani. Kun levyt ovat hyllyssä, voi seikkailla hyllyjen luona ja tehdä löytöjä: ”Tämäkin! Pikainen aikamatka yhteen elämänvaiheeseen.”

Olen suoratoistopalveluihin melko tyytymätön. Ensinnäkään en löydä niistä haluamaani, sillä en muista mitä haluan. Toisekseen niiden musiikkivalikoima on musiikkimakuni kannalta epätäydellinen.

Löytyykö esimerkiksi Spotifystä Janet Jacksonin Control Remixes -levy? Löytyykö Baccaraa enemmän kuin Yes Sir I Can Boogie? Onko Radioheadin TKOL RMX -levy siellä kokonaisuudessaan? Entä Queenin Radio Ga Ga:n pitkä versio? Entäpä Cocteau Twinsin ep:t?

Kyllä, tiedän että musiikkimakuni on erikoinen, käytän siitä mielelläni ilmaisua eklektinen. Sehän tarkoittaisi, että tässä taustalla olisi jotain suurempaa ajatusta. Ei ole.


Totta kai suoratoistopalveluissa on myös paljon musiikkia, josta vain haaveilen. Aina tulee täydellisempiä versioita, aina lisätään joku ylimääräinen kappale. Mutta keräilyn idea on jotain muuta.

Keräilyssä myös etsiminen tuottaa mielihyvää. Keräilyssä nähdään vaivaa. Se vaivannäkö palkitsee. Nyt ilahduin erityisesti esimerkiksi löytäessäni Vanilla Icen To The Extreme -levyn. Olen jo pitkän toivonut törmääväni siihen. Sen toki voisi ostaa netistä alle eurolla, mutta sen löytäminen ilahdutti.

Samoin ilahdutti Thompson Twinsin Quick Step & Side Kick -levyn kahdenlevyn painos. Käyttämättömästä Public Enemyn Takes a Nation of Millions -tuplasta maksoin 5 puntaa.

Toisaalta, kaikkeen keräilyyn liittyy pelko täydellisestä kokoelmasta. Täydellinen kokoelma on epäkiinnostava. Se on valmis.


No, harrastuksella ei ole hintaa. Siihen käytetään se määrä rahaa, mikä on mahdollista käyttää. Siihen käytetään sen verran aikaa, kuin on mahdollista käyttää.

Minua musiikki ilahduttaa aina. Esimerkiksi kun kuulen Baccaran Darling-kappaleen uskomattoman juustoiset jousijuoksutukset. Kun sen kuulee aamulla, päivästä ei voi tulla huono. Tässä bonusversiona on mukana myös kuva. Nautinnollista heinäkuuta!

Vapaa-aika

Huono vitsi

7.7.2017

”Ei naurata”, ystäväni toteaa hieman kuivakkaasti. Hän vaikuttaa jopa hieman surulliselta.

Olen lomalla, ja sen kunniaksi matkustanut Iso-Britanniaan tapaamaan ystäviäni. Ystäviä 22 vuoden takaa.

Olen myös supervitsikkäästi kutsunut matkaani Brexit-matkaksi. Vitsini ei naurata. Kaikki ystäväni ovat äänestäneet EU:ssa pysymisen puolesta.

Ystäväni ovat perheellisiä, keski-ikäisiä, tavallisia brittejä. He tekevät töitä ja elävät tavallista arkea. Muutama heistä elää parisuhteessa ei-britin eurooppalaisen kanssa. Lomillaan he matkustavat mielellään Manner-Eurooppaan.

Nyt heitä kaikkia hirvittää. Pitääkö perheen muuttaa Irlantiin, Ruotsiin, Saksaan? Miten koko Britannian käy? Heistä tuntuu, että heidän yhteiskuntaansa on sulkemassa itsensä muun maailman ulkopuolelle. He ovat jäämässä eristyksiin.

Samalla he ihmettelevät vanhempiaan, jotka äänestivät Brexitin puolesta. Niin tekivät erään ystäväni vanhemmat, vaikka heidän toinen tyttärensä elää Saksassa.

Kävikö tässä niin, että moni vanhempi britti haluaa edelleen pestä kätensä vuoronperään kylmän ja kuuman veden alla? Oliko se uhattuna?

Minä puolestani olen koko ajan ajatellut Brexitiä omasta suunnastani. Miten hankalaa Iso-Britanniaan matkustamisesta tulee.
Olen ollut yksisilmäinen ja itsekäs.

Nämä britit valitsivat luontevan kansainvälistymisen jo reilu 20 vuotta sitten, kun he päättivät puhua hieman hitaammin, vähän selkeämmin ja jättää käyttämättä slangi-ilmauksia, jotta heidän uusi suomalainen tuttavansa ymmärtäisi heitä.

He tekevät niin edelleen. He haluavat mahdollistaa kommunikaation ihmisten välillä. Sillä sitähän kieli on – kommunikaation väline. Sillä voi jakaa ajatuksia ja mielipiteitä, vaikka kieltä ei puhuisi täydellisesti.

Niin nämä brittiystäväni kaikki tekevät. He kaikki kuuntelevat hidasta solkotustani ja väärin taivutettua sanojani. Yrittävät ymmärtää. Jakavat ajatuksiaan normaalia hitaammin.

Olen toivottanut heidät kaikki Suomeen lomailemaan, uudestaan. He kaikki ovat jo Suomessa käyneet. Uskon heidän tulevan uudelleen, vaikka Iso-Britannia jättää hyvästit Euroopan Unionille.

Minä lopetin vinoiluni.

PS. Lomailusäät Britteinsaarilla ovat kuin oppikirjasta. Vettä ripottelee päivittäin, aurinko pilkistää silloin tällöin ja sää muuttuu jatkuvasti. Optimistiset asuvalintani menivät pahasti vikaan. Olisi pitänyt uskoa puolisoa ja pakata lämpimästi mukaan. Pitäisiköhän sitä opetella kuuntelemaan järkipuhetta? Nyt mukana on useammat shortsit, lyhythihaisia paitoja ja kahdet varvastossut.

Vapaa-aika

Vanha ystävä

27.6.2017

Sain viestin: ”Tavataanko? Edellisestä kerrasta on kulunut pitkä aika.”

Ilahduin. Emme ole olleet tekemisissä moneen vuoteen. Joitain vuosia sitten tapasimme usein.

Ei tapaamattomuuteen mitään ihmeellistä syytä ole ollut. Välimme tuli matkaa, matka muuttui ajaksi.

Yhteistä aikaa ei löytynyt.

Nyt tapasimme.

Ja millaista se olikaan!

Aika ja etäisyys katosivat. Pöydän ääressä istuivat vanhat ystävät, joiden elämässä oli tapahtunut paljon. Tuntui hyvältä päästä jakamaan tarinat ja tuntemukset ihmisen kanssa, johon luottaa.

Puhuimme menetyksistä, pettymyksistä ja elämän kohtuuttomuudesta. Mutta myös hyvistä hetkistä, onnistumisista ja onnesta.

Kummankaan elämä ei ole enää sama. Silti ystävyytemme perusta oli olemassa.

Ilta hurahti yhdessä hetkessä. Sovimme myös pikaisesta uudesta tapaamisesta. Seuraavalla kerralla varaisimme enemmän aikaa.

Tämän tapaamisen innoittamana päätin ottaa yhteyttä muihinkin ihmisiin, jotka ovat kummallisesti jääneet matkan varrelle. Ehkä heidän kaikkien kanssa voi jatkaa siitä, mihin aikoinaan jäimme.

Olen jo saanut vastausviestin: ”Kyllä, minut tavoittaa edelleen tästä numerosta.”

Luulen, että meidän on tavattava pian.

PS. Blogin kuvat ovat Helsingissä Inarintie 1:ssä olevasta seinämaalauksesta Always Share – Jaettu Ilo, jonka ovat tehneet Redy & Ruusa.

Vapaa-aika

Päiväni murmelina

20.6.2017

Näin se menee:
Klo 9.24 Herätys ja aamiainen
Klo 10.11 Ensimmäiset päiväunet (31 minuuttia)
Klo 10.42 Herätys ja burracon pariin
Klo 12.15 Lounas
Klo 13.18 Taas burracoa
Klo 14.48 Toiset päiväunet (29 minuuttia)
Klo 15.17 Nettisurffailua, levyostoksia ja burracoa
Klo 18.13 Sauna ja muutama olut
Klo 20.50 Iltaruoka ja telkkaria
Klo 23.07 Nukkumaan

Tässä on opettajan kesäloma-aikataulu. Aikataulu toistuu hieman varioiden päivästä toiseen. Kotona ja/tai mökillä. Se muistuttaa paljon Bill Murray -elokuvaa. Välillä olen yrittänyt tavata ystäviä. Olen onnistunutkin.

Oleellista on nukkua jo aamupäivällä ensimmäiset päiväunet. No, ne toisetkin päiväunet ovat oleelliset. Ja pitkät yöunet.

Mielessä pyörivät edelleen työasiat. Tavallaan se on ookoo, tavallaan se on tarpeetonta. Vuosi oli mitä se oli, syksyllä alkaa uusi.

Opettajana kesälomani on yhdeksän viikon mittainen. Tänä kesänä olen siitä reilun viikon työttömänä.

Tähän väliin vähän narinaa. (Opettajat ymmärtävät tämän. Muille saattaa olla ihan yhdentekevää, jopa ärsyttävää.)

Moni opettaja, joka ei ole onnistunut saamaan pysyvää työsuhdetta, viettää koko kesänsä työttömänä. Se on tylsä kiitos lukuvuoden mittaisesta työpanoksesta. Töissä kollega kertoi, että viime kesänä hän työskenteli kesän muuttomiehenä. Harva ammattilainen suostuisi samaan.

Opettajien lomassa on toinenkin asia, joka mietityttää. Opettajat ovat lomalla silloin, kun oppilaatkin ovat. Minä en itse valitse, koska lomailen. Lomailen, silloin kun lomailu on kaikkein kalleinta.

Tosin niin tietysti tekevät monet muutkin, jotka järjestävät lomansa lastensa lomien mukaan. Silloin pitää tehdä ajoissa päätöksiä. Koska tiedän, milloin minulla on loma, minun on ostettava esimerkiksi lentoliput hyvissä ajoin. Silloin kun ne ovat tarjouksessa.

Lopetan narinan tähän.

Elokuussa aloitan uudessa koulussa virkamiehenä. Vielä ei ole aika jännittää tulevaa. Kaikki tapahtuu ajallaan. Nyt pitää olla tässä hetkessä. Pitää iloita lomasta. Iloita ystävistä.

Onneksi puoliso aloitti lomansa nyt. Saattaa olla, että huominen päivä on jo vähän erilainen.

PS. Italiassa suosittua burracoa voi pelata netissä. Puhelimille ja tableteille on olemassa omat sovelluksensa.

Vapaa-aika

Kutsumattomat vieraat

13.6.2017

Meille tuli kotiin vieraita, jotka eivät olleet ystäviä tai sukulaisia.

Ensimmäinen virhe: En uskonut puolison vinkkiä, vaikka hän varoitti minua.

Toinen virhe: Ajattelin, että hankala tilanne johtuu stressistä, ja menee ajan kanssa ohi.

Kolmas virhe: En antanut vieraille selkeää käskyä, että nyt on aika mennä.

Tuli syyhypunkki kavereineen. Syyhypunkki aiheuttaa syyhyn, joka tarttuu ihmisestä toiseen kosketuksen välityksellä.

Puolisoni työskentelee päiväkodissa ja kertoi, että siellä on tavattu syyhyä. Minä totesin, että selvä, ei vaikuta minuun. Eikä pitkään aikaan vaikuttanutkaan. Reiluun kuukauteen, jos tarkkoja ollaan.

Kutina alkaa noin kuukauden kuluttua tartunnasta. Minulla kutina alkoi viimeisellä kouluviikolla.

Se kutina on hetken kuluttua helvetillinen.

Koulun viimeinen viikko oli vauhdikas, ja ajattelin alkuvaiheen pienen kutinan aiheutuvan stressistä. Kutina ei kuitenkaan loppunut miedolla kortisonilla ja raapimisella.

Se ei loppunut koulun myöskään päättymisen jälkeen. Päin vastoin, loman alettua minun piti iltayöstä hiippailla makuuhuoneesta pois raapimaan itseäni.

Siinä samalla oli aikaa surffata netissä terveysaiheisilla sivuilla. Niillä, joilla ei ikinä pidä. Totuus valkeni.

Mielenkiintoista tässä kokonaisuudessa on, että työterveyspuolella opettajan syyhy ei juuri kiinnostanut. Terveydenhoitaja oli sitä mieltä, että diagnoosini oli oikea. Opettaja voi siis tarvittaessa tehdä diagnooseja.

Syyhypunkki kuolee muutamassa päivässä, jos se ei saa ravintoa. Vuodevaatteet ja vaatteet oli kaikki pestävä. Meillä se tarkoittaa myös sitä, etä vakiopaikkani sohvalla pysyi hetken tyhjänä.

Syyhy hoidetaan voiteella, jota voi ostaa apteekista ilman reseptiä. Samalla on hoidettava kaikki perheenjäsenet. Puoliso oli tämän jo kerran tehnyt, mutta silloin minä en lähtenyt mukaan. Ikävä kyllä, sillä nyt tarvittiin taas annos kahdelle.

Ei muuta kuin apteekkiin. Ja lähes 100 (sata!) euroa köyhempänä ulos.
Oireiden pitäisi hävitä noin kolmessa viikossa. Toistaiseksi kutisee.

 

Koti Vapaa-aika

Pitkä liitto

5.6.2017

Tänään vietän puolisoni kanssa hopeahääpäivää. Se tarkoittaa neljännesvuosisataa, ja on ihmiselämässä aika pitkä aika.

Olen jo etukäteen iloinnut tapahtumasta. Siksi minulta on monta kertaa kysytty, mihin tällainen liitto perustuu.

Minulla ei ole vastausta. On muutamia ajatuksia, jotka joko voivat olla totta tai sitten ne eivät ole.

Ensinnäkin uskon tuuriin. Meillä on käynyt hyvä mäihä. Elämä ei ole tuonut meille mitään isoja vastoinkäymisiä. Helppo tässä on porskuttaa.

Toiseksi uskon hyvään valintaan. Minä valitsin hyvin. Puolisollani on pitkä pinna.

Tosin minä en sitä valintaa tainnut tehdä. Minä yritin kovasti valita – ketä vaan. Puolisoni sitten valitsi.

Kolmanneksi uskon… No enpä uskokaan.

Nyt mennään jo niin hepposilla jutuilla, että nämä ovat ihan mutua.

Ehkä meillä on ollut halua ja tahtoa. Halua usemmassakin mielessä. Parisuhde tarvitsee seksiä. Välillä voi olla kuivia kausia, mutta välillä on hyvä paneskella tai muuten iloita seksistä yhdessä. Se erottaa parisuhteen monesta hyvästä ystävyyssuhteesta.

Sen sijaan en usko, että pitkässä liitossa ei olisi tai saisi olla eripuraa. Meillä ainakin on.

Ei siitä ole kuin reilu kuukausi, kun nukuin muutaman yön eri huoneessa, kun puoliso oli mielestäni törttöillyt. Mutta se ei tarkoita, että mitenkään olisin kyseenalaistanut kokonaisuutta. Kunhan nyt päästelin höyryjä ja näytin olevani kiukkuinen.

Jep, kiukkuisena voi hyvin mennä nukkumaan. Aamulla voi vielä herätäkin kiukkuisena. Kyllä se jossain välissä helpottaa. Ehkä.

Ainakin jos siellä taustalla on sitä halua olla yhdessä.

Meillä on paljon luottamusta. Saamme tehdä ja mennä.

Sillä ystävät ovat tärkeitä. Heidän kanssaan pitää viettää aikaa. Myös ilman puolisoa. Puolisoni ei tarvitse olla minulle kaikkea mahdollista. Meidän täytyy antaa toisillemme tilaa tehdä omia juttujamme.

25 avioliittovuodessa olemme muuttuneet paljon. Molemmat. Se on aika selvää. Siihen olemme molemmat tarvinneet tilaa ja mahdollisuuksia.

Muutos on jatkuvaa, joten ilmeisesti muutumme koko ajan enemmän toisemme kaltaisiksi. Ainakin ajattelemme usein aivan samalla tavalla. Onko se sitten tottumusta?

Ja mistä sitä tietää, köpsösti meillekin voi vielä käydä.

Tosiasia on, luin sen jostain, että jokainen parisuhde päättyy tragediaan. Joko tulee ero tai toinen kuolee. Toivottavasti tänään ei kumpaakaan.

PS. U – rakastan sinua. Joka päivä. Joskus vähemmän, usein enemmän. Kuten olet sanonut, olen mies joka tekee arjesta juhlaa, ja juhlasta arkea.

PS 2. Loma alkoi. Kun tulet töistä, olen tapaamassa vanhoja työkavereita. Juhlitaan tätä päivää vaikka keskiviikkona.

Työ

Soseena

1.6.2017

En voi ottaa kuvaa, sillä kuvan ottamisesta kiinnostuisi koko ala-asteen ruokala. Oppilaani ruoka-annos on sekä koominen että itkettävä. Lautasella on nakkikastikkeen pieni pala nakkia, vieressä hitunen perunankuorta ja suikale salaattia.

Mietin taas kerran, täysin typertyneenä, lasten itse ottamia ruoka-annoksia.

Eihän tämä aihe oikeastaan tähän toukokuun loppuun liity, loma alkaa. Mutta tämä on ehdottomasti yksi niistä asioista, joihin olen kahden vuoden koulutyön aikana jatkuvasti törmännyt.

Kouluruokaa pidetään itsestäänselvyytenä. Se ei maksa mitään.

Tai maksaa se.

Se maksaa meille kaikille veronmaksajille. Se maksaa myös minulle joka päivä vajaa neljä euroa. Se ei ole paljon. Saan sillä hinnalla mahani täyteen.

Mutta mistään nautinnollisesta ruokahetkestä on turha puhua. Lasten ruokailu ei kauaa kestä, selvä se, tuon alussa mainitsemani annoksen saa leviteltyä lautaselle hetkessä. Siksi survon ruokaa suuhuni niin nopeasti kuin mahdollista. Samalla seuraan lasten ruokailua ympärilläni.

Ruokailu muistuttaa auton tankkaamista huoltoasemalla. Eikä tällä paussilla nautita kahvia. Tänä vuonna en ole nauttinut yhdestäkään työlounaastani, mutta on pakko syödä. Minä tankkaan ruokaa, jotta jaksan ajaa päivän loppuun.

Ihmettelen miten lapset jaksavat.

Teoriassa me kaikki iloitsemme maksuttomasta kouluruoasta. Syystä. Se on varmasti yksi väline estämään eriarvoistumista. Se on tapa tutustuttaa lapset suomalaiseen ruokakulttuuriin. Ruoasta saa energiaa, sitten jaksaa taas opiskella.

Mutta kouluruoan arvostus on alamaissa.

Ruoka on muuttunut isoksi asiaksi elämässämme. Me määrittelemme itseämme ruoan kautta. Me valitsemme mitä syömme, ja mitä emme syö. Me annamme lapsille mahdollisuuden valita, mitä he syövät ja mitä he eivät syö. Enkä tarkoita nyt erityisruokavalioita.

Minä puhun tykkäämisestä. Me saamme päättää mistä pidämme ja saamme syödä sen mukaisesti. Myös koulussa.

Minä en oikein tykkää siitä.

Enkä kuitenkaan toivo, että palaamme kouluruoassa muutamia kymmeniä vuosia taakse päin. Yök, se makkara-perunasoselaatikko puistattaa vieläkin. Sitä oli pakko ottaa ja sitä oli pakko syödä. Mutta on tässä yhteiskunnan tarjoamassa ruokasysteemissä jotain aika haastavaa.

Varma konsti lisätä kouluruoan arvostusta olisi tehdä siitä maksullinen. Se ei ole mahdollista, sillä kouluruoan maksuttomuuden takaavat laki ja asetukset. Onneksi.

Syödään ja opitaan yhdessä – kouluruokasuositus on julkaistu tänä vuonna. Siihen kannattaa tutustua. Ainakaan minä en ole pystynyt toteuttamaan murto-osaa edes niistä tavoitteista, joita suosituksen mukaan kouluruokailun ohjaukseen liittyy:
”Ruokailun yhteydessä annettavan ohjauksen keskeinen tavoite on, että oppilas saa myönteisiä kokemuksia ruokailusta, motivoituu ja tottuu valitsemaan suositusten mukaisesti koostettuja ja itselleen riittäviä, omaa energiantarvettaan vastaavia aterioita. Lisäksi tavoitteena on, että oppilas oivaltaa aterioiden ja ruokailutilanteen merkityksen hyvinvoinnilleen – terveydelle, vireydelle, jaksamiselle ja yhteisölliselle vuorovaikutukselle.”

No, lapset muistuttavat kasveja.

Jokainen opettaja sen tietää, oppilaat kasvavat kesän aikana, kahdessa kuukaudessa, valtavasti. Kotiruoka ja aurinko tekevät ihmeitä?