Yhteishyvä
Koti Vapaa-aika

Kokoa elämä

29.9.2017

Olen varannut mukaani shortsit ja vaihtopaidan. Minulla on tästä hommasta kokemusta. Aina tulee hiki, vaikka luvassa ei ole urheilua.

Tytär tuijottaa minua hölmistyneenä, kun salamana vaihdan vaatteet keskellä olohuonetta. ”Tästä se lähtee.”

Tarkoituksenamme on koota ruotsalaisen huonekalujätin hyllykkö. Se, joka näyttää säännöllisistä neliöistä kootulta, ja joka ei liikoja maksa.

Tyttären versio ei maksanut edes sitä, sillä se on kierrätyskamaa. Nyt sen osat täyttävät pienen kaksion toisen huoneen lattian.

Ajatttelen omaa nuoruuttani reilu 20 vuotta sitten. IKEA:aan oli pakko päästä, ja lähin sijaitsi Tukholmassa. Kungenskurvan myymälästä auton takakonttiin päätyi vaikka mitä. Tekisi mieli vähän ääneenkin muistella, mutta pidän suuni kiinni.

Mielessäni olen jo etukäteen valanut itseeni uskoa, että on nämä huonekalut ennenkin kasaan saatu. Ja nyt meitä on kuitenkin kolmen hengen tiimi, sillä tyttäreni puolisokin osallistuu urakkaan.

Akkuporakone, check. Ruuveja, check. Kierrätyshyllyssä ei ollut ihan kaikkia osia, joten olin jo aikaisemmin poikennut rautakaupassa ruuviostoksilla.

Entäpä se pitkä pinna? Puolison kanssa, silloin nuoruudessa, hermo oli välillä melko tiukalla yhteisten projektien aikana. Ehkä tyttären kanssa harjoittelen itsehillintää.

Sitten hyllyn kimppuun.

Luinko ohjeita? Varmistinko kaiken kahteen kertaan? Olinko tarpeeksi huolellinen?

En, en ja en.

Vähän väkivaltaa, reippaasti hikeä ja hylly on kasassa. Ennätysajassa. Oli tuuria mukana. Pari vähän rumaa reikää nököttää hylyn etupaneelissa. Niin käy aina.

Tytär saattaa hyvinkin luulla, että tämä aina sujuu yhtä helposti. Ei nimittäin suju. Viime kerralla porasin vähän lisää reikiä. Joskus on saattanut joku työkalukin lentää kaaressa voimasanojen saattelemana.

Tytär vaikuttaa tyytyväiseltä. Taputtelen itseäni olalle ja vaihdan kuivan paidan päälle.

Kotimatkalla iloitsen, ettei keski-ikäisenä tarvitse ostaa huonekaluja kovin usein. On myös mahdollista ostaa tuotteita, joita ei tarvitse koota itse. Kotona on enemmän neliöitä kuin koskaan. Tarvetta neliöille on vähemmän kuin 15 vuotta sitten.

On sekä haikeaa että ilahduttavaa osallistua omien lasten itsenäistymiseen. Omissa kodeissaan he rakentavat itselleen sopivaa elämää. Olenko minä antanut siihen tarpeeksi eväitä?

Äitini on todennut, että lasten kasvatuksessa 40 ensimmäistä vuotta ovat haastavimmat. Vaikuttaa siltä, että osallistun lasteni elämään vielä pitkän aikaa. Olen vielä pitkään huolissani ja valmis auttamaan, jos apuani tarvitaan.

Työ

Pomon katse

22.9.2017

Rehtori näkee minut ruokalan lasioven läpi. Tiivis katse porautuu minuun, minä yritän näyttää rennolta.

Ovi aukeaa ja pomo huikkaa minulle: ”Tuletko tapaamaan minua ruokailun jälkeen?”

No eihän se mikään kysymys ole.

”Totta kai.”

Syyllisyys on jo hiipinyt takaraivooni. Kollega vieressä toteaa rauhallisesti: ”Tuskin se mitään vakavaa on.”

Vaan miten minä siitä voin olla varma?

Miten nopeasti oma mieli tekeekään tepposet. Olen sekunneissa ehtinyt miettiä mahdolliset katastrofit. Niitä ei pitäisi olla. Olen tehnyt työni ihan hyvin. Ei pitäisi tulla pyyhkeitä.

Olen opetellut työelämässä pitäytymään aika kaukana pomoista. Lähtökohtani on ollut, että työn pitää puhua puolestaan. Siihen en tarvitse pomon seurassa hengaamista.

Jos pomon kanssa synkkaa, mikään ei tietenkään estä viettämästä aikaa hänen kanssaan. Eräs entinen pomoni muuttui ajan kuluessa ystäväkseni.

Varmaan jotkut työkaverit uskoivat meidän keskustelevan työjutuista. Moni ehkä luuli, että minä yritin kieli ruskeana parantaa asemaani töissä.

Omasta suunnastani katsottuna totuus oli toinen. Yhteisten työvuosien aikana ehti sattua ja tapahtua, joten yhteistä kokemuspintaa oli, ja on edelleen, paljon. Meitä kiinnosti monet samat asiat, ja niistä riitti pälätettävää. Emme me kovin läheisiä ole, emme soittele tai ole yhteydessä yhtenään. Mutta on edelleen mukava tavata muutaman kerran vuodessa ja keskustella.

Ihmisiähän pomotkin ovat. Mutta liika läheisyys tuntuu helposti kummalliselta. Taisin oppia sen vähän erikoisella tavalla. Aikoinaan yhden työpaikkani toimitusjohtaja ilmoitti minulle rehvakkaasti kesken firman juhlien, että nyt Ari lähdetään vähän toisiin ympyröihin.
Minä siihen innokkaana: ”Ehdottomasti!”

Hetken kuluttua istuin toisessa baarissa pomoni kanssa, joka juttelun lomassa sujautteli seteleitä tanssityttöjen rintaliiveihin ja pikkupöksyjen kuminauhan alle.

Minä olin lähtenyt suunnittelemaan firmalle uusia juttuja. Ymmärsin kuitenkin alle viidessä minuutissa, ettei kaltaiseni perheellinen mies niissä ympyröissä pärjäisi. Tuon pomon kanssa hengaaminen olisi vaatinut minulta uhrauksia.

En sitten rehtorin kansliaankaan kiitänyt. En hotkinut ruokaani. En lopettanut keskustelua kollegoiden kanssa.

Ruokailun jälkeen kuitenkin suuntasin askeleeni kansliaan. Rehtori jo käveli minua vastaan.

”Nyt on hoppu. Tässä sinulle pieni lahja. Flunssakausi on täällä, ja haluan muistaa uutta opettajaa tällaisella pienellä käytännön apuvälineellä.”

”Kiitos!”

Rentouttavaa viikonloppua!

Työ Vapaa-aika

Ar(k)i ja matematiikka

14.9.2017

Paljonko on 15 kertaa 200?
Entä 12 kertaa 65?
Se kaksi kertaa.
Lisätään vielä 17 kertaa 105.

Suunnilleen tällaisia laskuja lasken päivittäin oppilaitteni kanssa. He ovat usein sitä mieltä, ettei matematiikalla ole mitään merkitystä oikeassa elämässä.

No kuvitellaan sitten joku tapahtuma teoriassa. Esimerkiksi näin se voisi olla matematiikan kirjassa:

Arilla on neljä levyhyllyä. Yksi on 2 metriä leveä ja siinä on 15 hyllyä. Kaksi muuta ovat 65 senttimetriä leveitä ja niissä on 12 hyllyä. Neljäs hylly on 105 senttimetriä leveä ja siinä on 17 hyllyä. Paljonko Arilla on levyhyllyä?

Ensin muutetaan kaikki hyllyt senttimetreiksi.

Sitten tehdään yhtälö:

15 x 200 cm + 2 x 12 x 65 cm + 17 x 105 cm
= 3000 cm + 1560 cm + 1785 cm
= 6345 cm

Tässä muistettiin laskusääntöjä, joten kertolaskut laskettiin ensin.

Vastaus: Arilla on 6345 cm levyhyllyä.

Koska yksi cd on aika tarkkaan yhden senttimetrin levyinen, Arilla on reilu 6000 cd-levyä.

Nyt aletaan päästä asiaan, mutta ihan vaan teoriatasolla edelleen mennään.

Arin isoin levyhylly romahtaa.

a) Montako prosenttia Arin levyistä täytyy siirtää toiseen paikkaan?
b) Montako levyä se on?

Prosenttilasku on tehtävä erikseen.

Siis montako prosenttia 3000 on 6345:stä?

3000 cm / 6345 cm x 100 % = 47,28 %

Vastaus a) Arin täytyy siirtää noin 47 % levyistään toiseen paikkaan.

B-kohdassa on tietysti pieni kompa, sillä kappalemäärän voi helposti päätellä jo edellisen tehtävän perusteella.

Vastaus b) Suurimmassa levyhyllyssä on hyllyä 3000 cm. Kun yksi cd on yhden cm:n levyinen, levyjä on hyllyssä 3000.

Tämä teoriaosuus ei nyt varsinaisesti ilahduta tämän matematiikan kirjan Esimerkki-Aria. Enkä usko, että Esimerkki-Arin puolisokaan kiljuu riemusta.

Että menestystä vaan oppilaille sinne yläkoulun puolelle, kun mietitte mitä hyötyä matematiikasta on.

Nyt esimerkiksi Esimerkki-Ari on käytännössä epätoivoinen, ihan vaan muutaman laskutoimituksen jälkeen.

PS. Esimerkki-Ari myös mittaili hyllyjen pituuksia. Arvelen, että hän voi saada matematiikasta ihan kelvollisen arvosanan.

Työ

Näppis laulamaan

7.9.2017

Olen siirtynyt takaisin omieni pariin. Olen työskennellyt kuukauden yläkouluikäisten kanssa, teinien kanssa. Se on minun jengini.

Teineissä on energiaa. He haastavat, eivätkä päästä helpolla. Mutta teinien kanssa on myös mahdollista pärjätä. Minä hoen päässäni mantraa: ”Ole aito. Ole se, mikä olet. Älä yritä liikaa. Ole aikuinen. Älä pelkää.”

Ihmisten kanssa oleminen on usein aika yksinkertaista, ja teinit ovat ihmisiä. Jos esimerkiksi mokaa, kannattaa heti pyytää anteeksi. Ei kannata selitellä, ei kannata syyttää jotain toista tai olosuhteita. ”Anteeksi, toimin väärin.”

Uusi Image-lehti käsittelee koulua. Lehdessä opetusneuvos Martti Hellström kuvailee koulun tilaa aika osuvasti. Koulun on pakko muuttua.

Osa kouluista muuttuukin hengästyttävällä vauhdilla. Osa muuttuu hitaammin. Uuden opetussuunnitelman vuoksi kaikilla kouluilla on kuitenkin velvoite muuttua.

Olen yrittänyt sisäistää uuden opetussuunnitelman ydintä opetukseeni.

Opettaja ei enää kerro millainen maailma on. Opettaja auttaa oppimisessa. Kaikki tieto on saavutettavissa. Opettajan ei tarvitse osata kaikkea, opettajan ei tarvitse edes tietää mistä tieto löytyy. Opettajan pitää kuitenkin opettaa tiedon hakemisen taitoja ja tiedon käsittelyn taitoja.

Yritän toimia niin, että nuoret ymmärtävät miksi he opiskelevat.

He eivät opiskele minua varten. He opiskelevat itseään varten. He eivät tee tehtäviä, jotta minä näkisin heidän tehneen tehtäviä. He tekevät tehtäviä, jotta he oppisivat.

Heidän pitäisi oppia huomaamaan, milloin he ovat oppineet. Heidän pitäisi itse oppia tietämään, miten hyvin he asiat osaavat.

Opettajana minun pitää myös muistaa, etteivät nuoret tule kouluun tyhjästä, eikä koulun pidä olla tyhjä.

Suurin osa oppilaista tulee kouluun päivittäin omasta kodistaan. Koulun pitäisi ottaa koti mukaan kouluun. Enkä nyt tarkoita vanhempainiltoja ja kevätjuhlia.
Meidän opettajien pitäisi opetella viestimään kotien kanssa mutkattomasti ja suoraan.

Uskon, että vanhempien kanssa tehtävässä yhteistyössä menestyy opettaja, joka noudattaa yleisiä sosiaalisen median toimintatapoja. Suoraa ja rehellistä viestintää, jolla haluaa kertoa rehellisesti missä nyt mennään. Paljon asiaa, paljon ammattitaitoa, huumoria ripauksittain.

Kouluissa on usein viestintää liian vähän, ja viestit ovat liian muodollisia. Koulu on viestinnässään virallinen, viranomainen. Viranomais-opettajan on helppo piiloutua ammatin taakse, vaikka nyt voisi olla ihan vaan ihminen. Ihminen, jonka luokse oppilas haluaisi tulla oppimaan.

Sellaiselta opettajalta vaaditaan innostumista. Ihmis-opettaja ei voi piiloutua roolin taakse. Ihmis-opettajan on oltava läsnä. Sellaisen opettajan koulu ei ole tyhjä.

Voi olla, että olen enemmän huuhaa-opettaja. Voi olla, että en osaa opettaa. Olen tullut kouluun toisenlaisen työhistorian kanssa. Minulla on vasta vähän kokemusta koulusta. Mutta koulun ulkopuolisessa maailmassa pitää olla ammattilainen, ja pitää olla myös ihminen. Jos mokaa, virhe pitää tunnustaa ja sitten korjata.

Koulun ulkopuolella pitää kertoa uudelleen ja uudelleen mitä on tekemässä ja miksi sen tekee.

Joten nyt, myös sinä kollegani, näppis laulamaan. Vielä emme ehkä tätä viestintähommaa osaa, mutta mekin opimme.

Koti Vapaa-aika

Suku on paras

1.9.2017

Huomenna on loppiainen. No ei se oikea loppiainen, joka on joulun jälkeen. Eikä kesäkään ole vielä loppunut.

On sukutapaamisen aika, ja sukutapaaminen järjestetään vuosittain loppiaisena.

Meillä sukutapaamisen ajankohta päätettiin siirtää. Siksi piti siirtää myös loppiainen. Siihen sukumme käytti monimutkaisia laskukaavoja. Esimerkiksi Rockfutiksen SM, koulun kesäloman loppuminen ja pari muutakin juttua vaikuttivat. Yhtä kaikki – uusi loppiaisen ajankohta on syyskuun ensimmäinen viikonloppu.

Kävi nimittäin niin, että suku kasvoi ajan kuluessa. Saatiin lapsia, tuli tyttö- ja poikaystäviä. Erojen kautta rakkaita ihmisiä on poistunut, uusia rakkaita on tullut tilalle. Tammikuussa tarpeeksi ison tilan löytäminen oli haasteellista, syyskuun alussa voi nukkua vaikka teltassa.

Ydin on sama. Isäni äidinäidin suku. Minun lapsilleni saman ikäluokan sukulaiset ovat jo pikkupikkuserkkuja. Aika kaukaista sukua oikeastaan, kun serkutkin saisivat mennä naimisiin. Seurueemme nuorin ei vielä ole koulussa ja vanhin lähestyy sataa vuotta.

Me jaamme yhden yhteisen viikonlopun. Emme oikeastaan tee mitään. Saunomme, syömme, juomme ja saunomme. Nyt syysloppiaisena halukkaat käyvät sienimetsässä. Isäni serkku soittaa saksofonia. Talvella olemme tehneet lumiveistoksia, loppukesällä pelanneet polttopalloa, harjoitelleet vesihiihtoa. Joskus olemme näytelleet pienoisnäytelmän. Aina olemme pelanneet korttia rahasta.

Ehkä se on asia, joka yhdistää meitä. Korttia on tässä suvussa pelattu monen sukupolven ajan. Se on meille sopiva olemisen tapa. Sitä pelataan aina kun tavataan, hautajaisissakin. Hautajaisten korttipeliä varten on joskus vainaja itse varannut konjakkipullon. Tiesi lähtiessään, miten hommat hoidetaan.

Sukulaiset ovat. Heitä ei valita.

Sukulaisten kanssa opitaan olemaan, koska aina ollaan oltu. Siinä sukulaiset eroavat ystävistä.
On tavallaan lohduttava ajatus, että jotkut ihmiset on tällaisella kummallisella tavalla sidottu omaan elämääni. Sukulaisten kanssa yhteinen historia on alkanut jo ennen syntymää. Ystävyyssuhteet luodaan.

Toki myös sukulaisuhteita täytyy uudentaa. Myös sukulaisuhteet vaativat hoitoa. Meillä se tapahtuu varmasti kerran vuodessa, loppiaisena. Jos sukulaisuhteita ei ylläpidä, ne menettävät merkityksensä. Siksi yhteisillä tapaamisilla on suuri merkitys. Ne voivat olla syntymäpäiväjuhlia, valmistujaisia, häitä, hautajaisia. Mitä vaan.

Tietysti sukulaisillakin voivat mennä sukset ristiin. Pahasti. Niin pahasti, ettei minkäänlainen yhteydenpito onnistu. Sellaista elämä on.

Sukulaisissa lojaliteetti perustuu sukulaisuuteen. Sukuun naidaan lisää jäseniä, tulee erilaisia uusia suhteita. Mahdollisissa ongelmatilanteissa nämä uudet sukulaiset ovat kuitenkin ikään kuin suvun ulkopuolisia. Sukuun naidut osallistuvat, tekevät, luovat tunnelman, heillä on vaikka mitä taitoja, mutta silti he ovat vähän ulkopuolisia. Se on mielestäni ok. On hyvä, että puolisoni suku on hänen sukunsa, minun sukuni on minun. Molempien kanssa voimme viettää iloluontoista aikaa.

Olen yrittänyt innostua suvun tutkimisesta. Taidan olla siihen vielä liian nuori, vaikka My heritage -sivusto antaa aika näppärästi mahdollisuuden tutkia omaa sukua. Olen kirjautunut käyttäjäksi, mutta sen verran foliohattua minussa on, että pidän kokonaisuutta vähän epäilyttävänä. Sitä paitsi suku on minulle tärkeä nyt. Elävänä.

Sukulaiseni, täältä tullaan. Illalla saunotaan – pitkään.

Vapaa-aika

Minä muutun

25.8.2017

Kyllä se parta on. Ihan oikea parta.

Minulle on kasvanut parta! Kesällä en jaksanut raapia partakarvoja kaksoisleuastani ja syksyn tullen irtokarvat ovat muuttuneet parraksi. Muutama vuoden jälkijättöisesti hipsterien paratbuumiin nähden, mutta yhtäkaikki olen trendissä mukana.

En ollut koskaan voinut kuvitella, että minulle kasvaisi parta. Kehonkuvaani eivät ole karvat kuuluneet. Meitä Malmbergin miehiä ei tunneta karvaisuudesta. Siinä on omat hyvät puolensa – selkäni ei muistuta lampaantaljaa. Eikä vatsapuolikaan.

Olen mielessäni pyöritellyt ajatuksia siitä, miten paljon uskon ulkonäköni ja kehoni olevan jotenkin samanlaisia kuin ne ovat aina olleet. Minulla on mielikuva itsestäni, mutta peili ei vastaa päänsisäistä kuvaa.

Asiassa on sekä hyviä että huonoja puolia.

Tällä viikolla näin joogassa itseni peilistä. Vieressäni ähersi tosi paksu keski-ikäinen mies. Korjaan, vieressäni taipui paksu keski-ikäinen mies. Miellän itseni selkeästi hoikemmaksi, kuin mitä kuvassa (ja todellisuudessa) olen.

Yritän pitää itseni toimintakykyisenä. Jooga lisää notkeutta ja voimaa. Toistaiseksi kehoni on toiminut hyvin. Minulla ei ole kolotuksia tai särkyjä. Pystyn tekemään ne asiat, joita haluan tehdä. Tankotanssissa olin huono, mutta eipä se ole tärkeysjärjestyksessäkään listan alkupäässä.

Joogassa tunnen eteneväni, vaikka se ei niin kaunista katsottavaa olisikaan. Hiki tulee aina, kun vaan käteni nostan. Mutta se on vain hikeä. Ensiapu on pyyhe, tai viisi pyyhettä. Joogatunnin jälkeen suihku. Kätevää.

Tällä viikolla on Minna Oulasmaa on Helsingin Sanomien haastattelussa kertonut miten suuret painonvaihtelut vaikuttavat seksuaalisuuteen ja mahdollisesti myös parisuhteeseen.

Julkisuudessa usein näyttää siltä, että seksi ja seksuaalisuus on tarkoitettu vain kauniille, laihoille ja nuorille. Höpsistä sanon minä. Ikä muuttaa meitä, ja meidän on muututtava ajan mukana. Se olisi meidän aikuistenkin hyvä muistaa.

Nuorten keho muuttuu murrosiän myötä. Me aikuiset osaamme onneksi suhtautua murrosiän muutoksiin aika luontevasti. Mutta eihän se kehon muutos siihen jää. Me kaikki muutumme koko ajan.

Annetaan meille kaikille tila ja mahdollisuus siihen muutokseen. Nuorille ja vanhoille. Keskitytään itsemme hyväksymiseen. Peilistä katsoo ystävä. Annetaan muiden olla itselleen sopivia. Laihoja tai paksuja, pitkiä tai lyhyitä. Keskitytään sisältöön.

Minua tervehtii peilistä nyt partainen mies. Harjoittelen parran kanssa elämistä.

Siihen liittyen kysyin neuvoa parrakkaalta ystävältäni.
”Älä yritä rajata tai muotoilla partaa itse.”
”Myöhäistä”, minä vastasin.
Toisessa poskessa oli jo kolo. Opettelen elämään partapuolen parran kanssa.

PS. Toinen ystäväni totesi leikillisesti: ”Sulla on hammastahnaa parrassa.”
Hän halusi sanoa, että partani on harmaantunut.
Hyväksyn sen.
Joskus parrassani on myös hammastahnaa. Ja myös ruokaa. Se on noloa.

Musiikki

Toinen nainen

17.8.2017

Olen ihastunut toiseen naiseen. Puolisoni on asian suhteen ymmärtäväinen.
Ei, meillä ei ole muodikas polyamorinen suhde.

Ihastukseni on enemmän teinipoika-tyyppistä. Olen kaukaa ihastunut, sillä ihastukseni kohde on Alison Moyet, brittiläinen muusikko.

Ja nyt on luvassa jaarittelua, jota piristämään olen valinnut musiikkivideoita. Ne olivat aikoinaan olennainen osa pop-musiikkia.

Moyet tuli minulle tutuksi, kuten tietysti monelle muullekin, 1980-luvun elektropopin superyhtyeen, Yazoon, kautta. Yazoon perusti Depeche Modesta lähtenyt Vince Clarke. Yazoo teki kaksi hienoa pop-levyä, mutta kaksikon tiet erosivat heti toisen levyn, You and Me Both,  ilmestymisen jälkeen. Ensimmäinen single soi tähän tyyliin TOTP-ohjelmassa.

Myöhemmin Clarke muuten perusti Erasuren, joka juuri lämmitteli Robbie Williamsia elokuun keikalla Tampereella.

Jahas, nyt meinaan jaaritellakin aasinsilloilla. Asiaan.

Moyet siirtyi soolouralle rahakkaan levytyssopimuksen myötä.

Ensilevy Alf, kuulostaa täydellisen 80-lukulaiselta. Räväkkä asenne on jäänyt pois, musiikki suunnatu massoille. Levy teki Moyet’sta tähden.

Toinen soololevy, Raindancing haki entistäkin selkeämmin valtavirtaan. Suuntaan, johon Moyet ei itse ollut kovin tyytyväinen. Ymmärtäähän sen, 80-luvun tyyli ei mairittele ketään.

Kolmannella levyllä Moyet alkoi löytää itseään. Levy-yhtiö ei tosin ollut suunnasta mielissään, mutta Hoodoo-levyllä Moyet’n ääni soi komeasti. Videolla näkyy viettelijä.

Seuraavan levyn Moyet joutui tekemään kahdesti, sillä levy-yhtiö oli nyt täydellisen tyytymätön ensimmäiseen versioon. Lopputulos jäi etäiseksi Essex-levyllä, vaikka sillä muutamia kohokohtia onkin. Omalla minidisc-soittimellani levy soi silloin taajaan.

Whispering Your Name -videolla esiintyvä brittikoomikko Dawn French näyttää, ettei Moyet halunnut olla pelkästään kohtalokas ääniakrobaatti, jollainen hänen julkisuuskuvansa oli.

Levy-yhtiön kanssa sukset olivat kuitenkin pahasti ristissä, eikä Moyet levyttänyt uutta musiikkia lähes vuosikymmeneen.

Vuonna 2002 sitten pärähti. Hometime ilmestyi, eivätkä fanit olleet unohtaneet.

Levyllä on artisti, joka lopultakin päättää itse tekemisistään. Tässä vaiheessa minä innostuin uudelleen. Videolta kuulee, millainen Moyet’n ääni on livenä.

Vapauden huumassa Moyet halusi kokeilla mihin hänen äänensä riittäisi. Voice on kokoelma ääntä vaativia kappaleita. Lopputulos saa karvat nousemaan, ihastuksesta tai vihastuksesta. Ison orkesterin kanssa äänitetty levy sai melko suotuisat arviot ja se myi hyvin.

The Turn -levyä minä pidän välityönä. Moyet pyristelee kohti uutta suuntaa, mutta ei oikein tiedä miten sen tekisi. Ääni toki on tallella, mutta jotenkin levy kokonaisuutena on vähän veretön. No, eipä sen kappaleista tehty kunnon videoitakaan.

Vuonna 2013 ilmestyi the minutes. Moyet oli löytänyt itselleen täydellisen työparin. Björkiä ja Madonnaakin tuottaneen Guy Sigsworthin kanssa Moyet teki levyn, joka oli raikas paluu 80-luvun soundeihin.

Enää ei tarvinnut miellyttää ketään. Enää ei ollut paineita tehdä levyä, joka myy. Moyet teki mitä halusi. Minä olin myyty.

Moyet myös teki kiertueen, joka ylsi Ruotsiin saakka. Minä sinne. Keikka oli yltiöpäisen hieno.

Nyt kesän alussa ilmestyi uusi levy, Other, johon siihenkin kuuluu kiertue. Tälläkin kiertueella on keikka Tukholmassa.
Liput on ostettu, seura valittu. Vielä esimieheltä lupa yhteen vapaapäivään.

Mikä siinä sitten on, että Alison Moyet ihastuttaa? Ensinnäkin hänen äänensä on täydellinen. Se on tumma ja jotenkin vaivaton. Levyllä ja livenä se kuulostaa samalta. Siksi se tuntuu aidolta.

Toisekseen Moyet on monta kertaa näyttänyt oman keskeneräisyytensä. Moyet’n mielenterveys ei oikein kestänyt julkisuutta. Se näkyi esimerkiksi koko ajan lisääntyneenä painona. Ymmärrän hyvin, miltä tuntuu kipuilla painon kanssa. Paksuna oleminen ei ole herkkua. Moyet tosin pudotti painoaan, mutta kertoo edelleen sisäisesti olevansa pullukka.

Moyet vaikuttaa artistilta, joka aikoo tehdä elämässään niitä juttuja, joista hän on kiinnostunut. Hän ei tee niitä maineen tai rahan takia. Hän tekee, koska taitelija tekee. Siinä mielessä Moyet muistuttaa toisia ihailemiani muusikoita – David Bowiea ja Grace Jonesia.

PS. Minua kovasti huolettaa nykyisellään suosikkiartistieni taloudellinen tila, koska levyjä ei enää myydä entiseen malliin. Siksi olen ostanut tästä viimeisemmästäkin levystä cd:n, vinyylin ja kasetin. Kasettisoitinta minulla ei ole, edes autossa. Levyjen mukana on tietysti tullut jos jonkinlaisille lipuille ja lapuille kirjoitettuja nimmareita. Luulen, että puolisoni syntymäpäivälahjat eivät ole olleet muutaman vuoden ajalta yhtä kalliita. Minulla on toinen nainen, kallis nainen.

PS 2. Kyllä, myös puolisolle on lippu joulukuiseen konserttiin. Teen siitä elämysmatkan. En ole ihan sika.

PS 3. Moyet’n ääni ja koko ovat luonnollisesti johtaneet vertailuun Adelen kanssa. Moyet ei ole ollut asiasta kovin ilahtunut.

Työ

Jännäkakka

7.8.2017

Ensi yönä en nuku. Jännittää.

Minulla alkaa kolmas syksy opettajana. Se tarkoittaa myös kolmatta kertaa uutta koulua. Uutta työyhteisöä. Olen joka syksy aloittanut uudessa paikassa. Huomenna se on taas edessä.

Luulisi, että nyt jo osaan ottaa tilanteen rauhassa. Kattia kanssa.

Olen paniikissa.

Unissani olen jo tehnyt yövuoroa. Joka yö uudet oppilaat ja uudet työkaverit. Olen ollut aamuisin ihan poikki.

Kävin jo toukokuussa  tutustumassa uuteen työpaikkaani. En muista tavanneeni yhtäkään ihmistä. Höpöttelin niitä näitä ja yritin vaikuttaa normaalilta.

Kummallista on, että olen ulospäin suuntautunut ihminen ja silti jännitän. Minun on yleensä helppo tavata uusia ihmisiä. No niitä on nyt luvassa – kollegat ja oppilaat. Satoja uusia kasvoja.

Olen huono muistamaan ihmisten kasvoja. Olen huono yhdistämään nimet kasvoihin. Minun on muistettava hymyillä. Ja kyseltävä uudelleen ja uudelleen ihmisten nimiä.

Uuden työn aloittamisessa ei pitäisi olla mitään ihmeellistä.

Minulla on koulutus tähän hommaan. Olen työskennellyt opettajana jo useamman vuoden. Minulla on työkokemusta muistakin töistä. Olen kirjoittanut hakemuksen, jossa kerroin mitä osaan ja millainen ihminen olen. Olen käynyt haastattelussa, jossa minua testattiin vielä lisää. Olen kertonut itsestäni niin avoimesti kuin mahdollista.

Minut valinnut esimies tietää, kenet hän on työhön valinnut.

Aikoinaan, kun työskentelin televisiokokkina, jännitys oli sietämätöntä joka kerta ennen lähetyksen alkamista.

Kävin vessassa kolme tai neljä kertaa ennen omaa osuuttani. Selvisin kuitenkin jokaisesta lähetyksestä. Siellä minua auttoivat toiset ammattilaiset. Varmasti niin käy myös uudessa työssä.

Hoen itselleni, ettei minun heti tarvitse osata kaikkea. Kaikki ymmärtävät, etten heti osaa kaikkea. Minun on luotettava siihen.

Fakta on, että olen ihan pihalla muutaman viikon ajan. Sen jälkeen olen vähän sekaisin pitkän aikaa. Joskus tammikuussa voin ehkä tietää, mitä olen tekemässä.

Viimeisenä vapaapäivänä on mietittävä yksityiskohdat kuntoon – tukka siistiksi, mitä vaatteita päälle? Ainakaan en voi pukea samoja vaatteita kuin viime vuonna. Pitäisikö hankkia uusia? Se on nyt myöhäistä. Mitä pitää pukea päälleen, jotta näyttää rennolta, mutta asiantuntevalta? Vähän boheemilta, mutta siistiltä ja itsevarmalta?

Tästä tulee vielä pitkä ilta.

Olen täyttänyt tämän viimeisen päivän kaikella turhalla, joka blokkaa turhat ajatukset. En ole antanut itselleni mahdollisuutta ajatella huomista.

Päivä on sujunut mallikkaasti työkalupakkeja siivoamalla. Olen myös kiinnittänyt tauluja seinään. Iskuporakone sopii hyvin tunnelmaan.

Kohta kevyt iltapala, sohvalla muutama sivu kirjaa ja sitten ajoissa lakanoiden väliin. Kahdeksan tuntia unta ja levänneenä töihin. Suunnitelma on hyvä ja toteutusta vaille valmis. Siinä on toki pari mahdollista muuttujaa.

Olen valmis.

Aamulla voin sitten käydä vessassa useamman kerran. Jännittämässä.

Koti Vapaa-aika

Keski-ikäisen tilat

4.8.2017

Kun lapset muuttavat omilleen, meille keski-ikäisille jää tyhjiä asuintiloja. Me muokkaamme niistä itsellemme sopivia.

Aika moni tyytyy helppoihin ratkaisuihin. Osa museoi lapsen huoneen. Monet perheelliset keski-ikäiset elävät toiveikkaina, että vielä joskus tässäkin kodissa tarvitaan paikka potalle ja lelulaatikolle.

Tätä blogia lukeneelle ei ole yllätys, että olen myös kova poika sisustamaan. Minulle ei todellakaan ole yhdentekevää millainen kotini on, millaisia tavaroita ja esineitä siellä on. Me olemme sitä, mitä tavarat ympärillämme meihin heijastavat. Esimerkiksi minuun heijastuu noin 50 metriä cd-levyjä.

Onneksi puolisoni kanssa makumme ovat hioutuneet vuosien aikana samaan suuntaan. Meidän ei tarvitse riidellä. Cd-levyni heijastuvat myös häneen.

Nyt kun lapset ovat muuttaneet pois, meillä on kuitenkin tilaa enemmän kuin koskaan. Meillä on jopa ylimääräisiä huoneita. Huoneita, joille ei ole suoranaista tarvetta.

Olen ihmetellyt, miksi monet ihmiset haluavat rakentaa kodistaan kulissia epämääräisille näin pitää olla -ajatuksille. En ymmärrä vierashuoneita, jos vieraita ei käy. En ymmärrä työhuonetta, jos töitä ei tehdä kotona. En ymmärrä arkiolohuonetta, jos se tarkoittaa sitä, että varsinainen olohuone on vain patsastelua varten.

Kodin täytyy olla sellainen, että se tuntuu kodilta. Sen pitäisi olla asukkailleen kaikkea sitä, mitä ulkopuolinen maailma ei ole.

Me olemme ratkaisseet uuden, ylimääräisen tilan ongelman meille sopivalla tavalla.

Olohuoneemme vieressä oleva kirjastohuone, joka aikaisemmin oli makuuhuoneemme, on nyt muuttunut jooga- ja meditaatiohuoneeksi.

Tosiasia on, ettei huoneessa joogata tai meditoida, mutta tuollaisen nimen antaminen kuulostaa huvittavan mahtipontiselta ja ärsyttävältä. Ainakin se hermostuttaa teinien kanssa eläviä ystäviämme.

Emme siis tehneet toista sohvallista olohuonetta. Huoneen kiinteät kirjahyllyt täyttyivät kirjoista ja cd-levyistä. Lattialle hankimme kaksi japanilaista tatamia.

Olen lattialla viihtyvä tyyppiä. Tatamilla voin naputella tietokonetta, kuunnella musiikkia tai lukea kirjaa. Tarvittaessa voin ottaa pikaiset päikkärit. Kun alusta on tarpeeksi kova, niiltä 13 minuutin mittaisilta unilta tekee mieli herätä. Ja tatamilta on myös suora yhteys olohuoneen televisioon.

Nytkin köllöttelen tatamilla ja naputtelen tätä tekstiä. Musiikki pauhaa sisällä ja kesäsade ulkona. Siihen muuten liittyy yksi ylimääräinen aistikokemus. Kostea kesäsää tekee ilmeisen hyvää tatameille, tämä kuivatun heinän tuoksu on huumaava.

Koska tyhjät tilat vaativat uudenlaisia ratkaisuja, on luontevaa tehdä pieniä ostoksia. Silloin voi ajaa esimerkiksi sisustustavarataloon, josta ei koskaan pääse ulos ilman rapsakkaa laskua. Ja kyllä, ostoskärryssä oli myös serviettejä ja kynttilöitä. Nauratti.

Ostoslistalla olleet metallikaapit eivät vaatineet kuin muutaman ylimääräisen akkuporakoneella tehdyn reiän. Helppo nakki, vaikka tuskan hiki tuli.

Nyt toinenkin uudistettu tila voi päätyä järkevään käyttöön – puolisoni ompelustudio-tilaksi. Puolisoni iloitsee omasta huoneestaan, joka hänelle tyhjeni juniorin muutettua omaan kotiinsa. Olen muuten huomannut monen naispuolisen ikätoverini iloitsevan samasta asiasta. Olemme monet samassa vaiheessa.

Merkillepantavaa näissä uusissa tiloissa kuitenkin on, että ne ovat lähes koko ajan sotkuisia. Jouduin siirtelemään tavaroita selkäni taakse kuvia ottaessani.

Kun teini ei enää ole sotkemassa, kuka täällä oikein sotkee?

Ruoka

Kasvissyöjän grillihelle?

27.7.2017

Kesäsää on ollut mikä on, mutta onneksi se ei estä nauttimasta pikku jutuista.

Kun sekasyöjät alkavat viritellä grilliä kuumaksi, jotkut kasvissyöjät tuntevat ikävän vihlaisun. Silloin minä kuumennan muurinpohjapannun.

Muurinpohjapannu ei tietenkään ole grilli, mutta kyllä sillä kesän fiiliksen saa. Kasvissyöjänä vedän mutkat suoriksi.

Okonomiyaki on japanilainen kaalista paistettu lettu. Nyt kesäkaali on halpaa ja hyvää. Siitä on helppo valmistaa erinomainen ruoka.

Minun okonomiyakiani ei japanilainen varmaan okonomiyakiksi tunnistaisi. Toisaalta italialaisilla ja pizzoilla on sama kohtalo – ei niistä pizzoista aina Italiaa löydä. Alkuperäinen on alkuperäinen, mutta versio voi olla jotain muuta.

Paistan kaalista letun ja levittelen sen pinnalle erilaisia kastikkeita ja muita härpäkkeitä.

Pizzan tapaan myös okonomiyakin päälle voi lisätä lähes mitä tahansa. Tsatsiki tai hummus lisäävät ruokaisuutta. Sekasyöjä voi lisätä savustettua kalaa tai rapeaksi paistettua pekonia. Eikä mikään estä syömästä grillattua lihaa tai makkaraa samaan aikaan.

Kuuden okonomiyaki-päivän jälkeen isäni kysyi ilman ironian häivää: ”Kuinka kauan näitä täytyisi syödä, ennen kuin tulisi mitta täyteen?”

Okonomiyaki
4–6 hengelle

1 kesäkaali
3–4 porkkanaa
1 pieni purjo tai muutama kesäsipuli varsineen
1 chili (tai sitten ei)

4 luomukananmunaa
4 dl vettä
4 dl vehnäjauhoja

Lisäksi:
soijakastiketta
Sriracha-kastiketta
worcesterkastiketta
majoneesia

1. Suikaloi kaali.
2. Kuori ja raasta porkkanat.
3. Halkaise ja pese purjo. Suikaloi se.
4. Hienonna chili.
5. Paista kasvikset pehmeiksi muurinpohjapanulla.
6. Sekoita munat, vesi ja jauhot taikinaksi.
7. Kuumenna puolet kasviksista pannulla.
8. Kaada kasvisten päälle puolet taikinasta. Sekoita vähän, että taikinaa menee myös kasvisten alle.
9. Paista okonomiyakit kypsiksi molemmilta puolilta. Varo, ettei pannu ole liian kuuma.

PS. Kesäkaali sopii myös grillattavaksi. Leikkaa kaali muutamaksi lohkoksi. Ripottele lohkoille vähän öljyä ja grillaa hetki. Mausta suolalla ja chilillä. Superhelppoa.