Yhteishyvä
Vapaa-aika

Puhutaan joogaa

10.2.2017

”Olet alkanut puhua joogaa.”

Voi paska, se on totta! Minulta oli lipsahtanut ystäväni jooga-aiheiseen Facebook-päivitykseen latteuksien latteus: ”Olet siinä matolla vain itseäsi varten. Kilpailua ei ole, olet matolla itseäsi varten.” 
Sain kommentista huomautuksen toiselta ystävältä.

Seuraavaksi alan varmaan lasketella latteuksia liukuhihnalta. Joogalatteuksia hyvästä elämästä. Niiden tarkoitus on hyvä, mutta ikävä kyllä ne eivät johda mihinkään. Tai ainakaan minulla ne eivät johda mihinkään.

”Ole armollinen itsellesi.” Ihan hyvä ohje. Minun vaan on vaikea ottaa ohjetta tiukkavartaloiselta, 30-vuotiaalta himourheilijalta. Heitä on joogasalit pullollaan.

Onnekseni olen löytänyt itselleni hyviä joogaohjaajia, jotka eivät ole tarjonneet minulle valmiita elämänohjeita.

Toisaalta en kyllä ole varma, ottaisinko ohjeita ikäiseltänikään ohjaajalta. Tai vanhemmalta. Itseni kaltaiselta sohvaperunalta.

Jotenkin minulla on enemmän sellainen ajatus, että elämään liityvät virheet täytyy tehdä itse. Niihin täytyy löytää myös vastaukset itse. Toki ohjeet auttavat, mutta muutosta ei kukaan tee muiden pakottamana. Ison jutun pitää lähteä itsestä.

Minulla tällainen iso juttu on tietysti paino. Tosiasia on, että paino ei aikuisella lähde kuin syömistä vähentämällä. Sitä minä en ole halukas tekemään.

Olen mielestäni lisäännyt liikkumista. En enää tee töitä näyttöpäätteen ääressä. En. Minä mennä viipellän paikasta toiseen kuin nuori kauris. Hetki tässä, toinen tuolla.

Työpäivän aikana ehdin käydä vessassa vasta iltapäivällä – meidän luokassamme valvonta on jatkuvaa. En siis ehdi myöskään tapaamaan kollegoitani opettajien huoneeseen työpäivien aikana.

Olen koko ajan liikkeessä. Kummallista kyllä, puhelimeni aktiivisuusappi väittää, ettei askeleita tule 10000:tä kuin muutaman kerran viikossa. Olen harhainen, todellisuudessa en liikukaan.

No joogassa käyn into pinkeenä monta kertaa viikossa ja teen aina harjoitukseni täysillä. Siis hikeen asti. Kunnolla hikeen asti. Minulla on joogatunnilla kolme pyyhettä mukana ja ne kaikki kostuvat läpimäriksi. Turha mainitakaan, että minun kannattaisi vaihtaa paita kesken joogan.

Mutta tässä painoasiassa voisin hiljalleen alkaa hyväksyä tosiasian. Minä tulen aina olemaan ylipainoinen. Minä syön liikaa. Jos hyväksyn tämän, voin alkaa keskittyä itse asiaan.

Sillä liikkumisen suhteen minulla on toivoa. Harrastan lajia, jonka pariin minusta on aina mukava lähteä. Joka ikinen kerta. Se tekee tästä liikuntamuodosta minulle sopivan. En joudu patistelemaan itseäni. Lähden mielelläni. Tulen joogasta pois fyysisesti väsyneenä, mutta henkisesti virkistäytyneenä.

Onhan siinä myös niitä hienoja juttuja, joista tiedän eteneväni. Tämän viikon tunneilla olen jo seissyt päälläni. Ymmärrän kyllä, on suhteellisen hurja näky, kun 100 kiloa kääntyy ylösalaisin.
Lisäksi olen tällä viikolla siirtänyt painoni kokonaan käsieni varaan ja nostanut jalat seinää vasten. Etenen kohti käsillä seisontaa.

Voi pojat, edellisestä kerrasta onkin yli 30 vuotta.
Kun viimeksi kokeilin käsillä seisontaa noin kymmenen vuotta sitten, tilanne päättyi vähintäänkin noloon tilanteeseen. Kaboom! Ketään ei sattunut. Jotain traumoja paikalla olleille saattoi jäädä. Ainakin itselleni.

Nyt en siis aio olla lempeämpi itselleni. En ajattele pelkkää hengittämistä. Minulla on hiljainen tavoite, jota kohti etenen.

Tästä eteenpäin kun puhun joogaa, sen pitää kuulostaa tältä: ”Rölli roikkumaan ylösalaisin!”

Aiheeseen liittyvät

  • Jooga olikin kilpailu – Kaks-Ari 1.4.2017 klo 20:50

    […] jo kevään mittaan monta kertaa seissyt päälläni, mutta sen olen periaatteessa osannut ala-asteikäisestä alkaen. Siltaa en ole osannut koskaan […]