Yhteishyvä
Työ

Soseena

1.6.2017

En voi ottaa kuvaa, sillä kuvan ottamisesta kiinnostuisi koko ala-asteen ruokala. Oppilaani ruoka-annos on sekä koominen että itkettävä. Lautasella on nakkikastikkeen pieni pala nakkia, vieressä hitunen perunankuorta ja suikale salaattia.

Mietin taas kerran, täysin typertyneenä, lasten itse ottamia ruoka-annoksia.

Eihän tämä aihe oikeastaan tähän toukokuun loppuun liity, loma alkaa. Mutta tämä on ehdottomasti yksi niistä asioista, joihin olen kahden vuoden koulutyön aikana jatkuvasti törmännyt.

Kouluruokaa pidetään itsestäänselvyytenä. Se ei maksa mitään.

Tai maksaa se.

Se maksaa meille kaikille veronmaksajille. Se maksaa myös minulle joka päivä vajaa neljä euroa. Se ei ole paljon. Saan sillä hinnalla mahani täyteen.

Mutta mistään nautinnollisesta ruokahetkestä on turha puhua. Lasten ruokailu ei kauaa kestä, selvä se, tuon alussa mainitsemani annoksen saa leviteltyä lautaselle hetkessä. Siksi survon ruokaa suuhuni niin nopeasti kuin mahdollista. Samalla seuraan lasten ruokailua ympärilläni.

Ruokailu muistuttaa auton tankkaamista huoltoasemalla. Eikä tällä paussilla nautita kahvia. Tänä vuonna en ole nauttinut yhdestäkään työlounaastani, mutta on pakko syödä. Minä tankkaan ruokaa, jotta jaksan ajaa päivän loppuun.

Ihmettelen miten lapset jaksavat.

Teoriassa me kaikki iloitsemme maksuttomasta kouluruoasta. Syystä. Se on varmasti yksi väline estämään eriarvoistumista. Se on tapa tutustuttaa lapset suomalaiseen ruokakulttuuriin. Ruoasta saa energiaa, sitten jaksaa taas opiskella.

Mutta kouluruoan arvostus on alamaissa.

Ruoka on muuttunut isoksi asiaksi elämässämme. Me määrittelemme itseämme ruoan kautta. Me valitsemme mitä syömme, ja mitä emme syö. Me annamme lapsille mahdollisuuden valita, mitä he syövät ja mitä he eivät syö. Enkä tarkoita nyt erityisruokavalioita.

Minä puhun tykkäämisestä. Me saamme päättää mistä pidämme ja saamme syödä sen mukaisesti. Myös koulussa.

Minä en oikein tykkää siitä.

Enkä kuitenkaan toivo, että palaamme kouluruoassa muutamia kymmeniä vuosia taakse päin. Yök, se makkara-perunasoselaatikko puistattaa vieläkin. Sitä oli pakko ottaa ja sitä oli pakko syödä. Mutta on tässä yhteiskunnan tarjoamassa ruokasysteemissä jotain aika haastavaa.

Varma konsti lisätä kouluruoan arvostusta olisi tehdä siitä maksullinen. Se ei ole mahdollista, sillä kouluruoan maksuttomuuden takaavat laki ja asetukset. Onneksi.

Syödään ja opitaan yhdessä – kouluruokasuositus on julkaistu tänä vuonna. Siihen kannattaa tutustua. Ainakaan minä en ole pystynyt toteuttamaan murto-osaa edes niistä tavoitteista, joita suosituksen mukaan kouluruokailun ohjaukseen liittyy:
”Ruokailun yhteydessä annettavan ohjauksen keskeinen tavoite on, että oppilas saa myönteisiä kokemuksia ruokailusta, motivoituu ja tottuu valitsemaan suositusten mukaisesti koostettuja ja itselleen riittäviä, omaa energiantarvettaan vastaavia aterioita. Lisäksi tavoitteena on, että oppilas oivaltaa aterioiden ja ruokailutilanteen merkityksen hyvinvoinnilleen – terveydelle, vireydelle, jaksamiselle ja yhteisölliselle vuorovaikutukselle.”

No, lapset muistuttavat kasveja.

Jokainen opettaja sen tietää, oppilaat kasvavat kesän aikana, kahdessa kuukaudessa, valtavasti. Kotiruoka ja aurinko tekevät ihmeitä?

Aiheeseen liittyvät

Ei kommentteja

Jätä vastaus