Yhteishyvä
Vapaa-aika

Stressiä pakoon

22.9.2016

Onko loma enää vain haalea muisto?
No kyllä on.

Kiristääkö vanne päätäsi?
Kyllä kiristää!

Tuntuuko, että työt ovat ajatuksissasi 24 tuntia vuorokaudessa?
Kyllä vain!!!!

Ai, ai. Nyt vaikuttaisi siltä, että olet vähän stressaantunut.

On aika rentoutua. Näin se tehdään.

  1. Riittävä uni: Check! Vähintään kahdeksan tuntia yössä.
  2. Jooga: Kolmas viikkotunti alkoi juuri. Kyllä pää taas tyhjenee.
  3. Sauna: Se lämpiää harva se ilta. Joogan päälle ja muutenkin.
  4. Ystäviä ja meininkiä: Onneksi on ystävät!
  5. Metsä: Täältä tullaan!

IMG_1847

Kun elämä potkii päähän ja mieli mataa, minun on aika suunnata metsään.

En usko, että minulla on mitään mystistä luontosuhdetta (ulkomaalaisille ystävilleni olen luonnollisesti väittänyt, että jokaisella suomalaisella on), mutta silti usein juuri syksyisin tekee mieli päästä metsään.

Minulla on tietysti se hirvestys. Sehän alkaa ihan pian. Mutta hirvestys on luonteeltaan enemmänkin sellaista odottamista. Odottelen siellä metsässä, että jotain tapahtuu. Että hirvi tulisi näkyviin. (Taas yksi asia, missä en pääse loistamaan – en ole ikinä ampunut yhtään hirveä.)

Sienimetsä on luonteeltaan erilainen. Sinne mennään keskittyneenä lukemaan luonnon merkkejä. ”Tässä metsässä voisikin olla suppilovahveroita.” ”Tämä näyttää siltä, että kantarelli voisi viihtyä.” ”Johan on ihme, jos ei pian löydy tatteja.”

FullSizeRender 2

Mummu opetti minut sienestämään. Ne lapsuuden sieniretket taisivat olla aika lyhyitä – lähimetsään mentiin. Seuran vuoksi sinne muutenkin menin, eivät sienet silloin minulle tietenkään maistuneet. Onneksi ikä ja harjoitus ovat muuttaneet mieleni.

Sienet ja sienestäminen ovat upea juttu.

Teininä jatkoin sienestämistä äidin kanssa. Meillä sienestäminen sujuu edelleen täydellisessä yhteisymmärryksessä ja tyhjennämme tutut sienipaikat tehokkaasti. Kumpaakaan ei harmita, kun toinen löytää sieniä vielä samasta paikasta. Meille nimittäin tulee tunne, ettei meidän kahden jäljiltä sieniä enää jää.

Mökille päästessäni kipaisen välittömästi lähimetsään. Tiedän, että äiti on hyvillään, jos tyhjennän lähimetsän sienipaikat. Hänelle minun poimimani sienet ovat yhtä hyviä kuin hänen itsensä poimimat. Kaikki on kotiin päin.

Siksi en ymmärrä, miksi toiset sienestäjät eivät suostu kertomaan sienipaikkojaan edes omalle perheelleen. Samaan ruokapöytäänhän niiden sienien pitäisi päätyä.

Joka tapauksessa metsään jää suurin osa sienisadosta. Viime viikonloppuna nämä lampaankäävät jäivät kuitenkin kiikkiin.

FullSizeRender

Onneksi huomenna alkaa viikonloppu. On aika siirtää 100 kiloa stressaavaa erityisopettajaa ystävien seurassa sienimetsään. Eiköhän se stressi siitä taitu.

Ps. Sienistä syötäväksi päätyvät vain ne sienet, jotka ehdottoman varmasti tunnistan syötäviksi sieniksi. Kiitos mummu ja äiti hyvän perustietämyksen antamisesta. Kiitos myös Helsingin yliopiston kotitalousopettajan koulutuslinjan sienikurssi vuonna 1994. Tosin sillä kurssilla sienstäminen taisi olla metsässä hengailua punkkupullon kanssa. Nuorena ei stressattu.

Aiheeseen liittyvät

  • Annika L-R 23.9.2016 klo 15:36

    Häh! Törkeetä, ei meidän aikaan enää mitään metsäkursseja punkkupulloineen ollut. 1 h sieniin tutustimista auditoriossa videotykin välityksellä ja siinä se oli vuonna 2011! Onneks mehtään pääsee itekseenkin, kivaa sieniretkeä siulle! 🙂

    • Ari 23.9.2016 klo 15:46

      Me opiskelimme yhdessä biologien kanssa. Olivat meitä paljon kunnollisempia. Mutta he saivatkin opintorekisteriin merkinnän ”Makrosienten tuntemus ja käyttö kotitalouksissa.” Meille se oli ihan vaan ”Sienikurssi”. Ja punkkupullo maksettiin itse. Kuin myös juustot ja patonki. Oli se metsissä samoaminen mukavampaa.